Olin keväällä 21 vuotta täyttänyt nuorukainen, kun muutin Helsinkiin töiden vuoksi. Olin ilmoittanut hesarissa tarvitsevani asuntoa, jonka vuokra olisi maksimissaan 400 markkaa ja ilmoitin vielä maksavani palkkion jos asunto löytyisi. Sain ainoastaan pari vastausta, joista kaksi alivuokralaishuonetta oli kiinnostavia. Toinen oli Espoon Kilossa ja toinen Helsingissä Myllypurossa. Koska Myllypuron asunto oli lähempänä työpaikkaani, niin kävin katsomassa sitä. Asuntoa esitteli asunnon omistaja, joka oli noin 40-50 vuotias nainen, nimeltään Marjut. Asunto oli kolmio, jonka toinen makuuhuone tulisi minun käyttööni ja vuokra olisi toivomani 400 euroa. Voisin käyttää myös keittiötä ja kylppäriä. Olohuone ja toinen makuuhuone olisi omistajan käytössä. Marjut kertoi, että hänen poikansa muutti äskettäin omaan asuntoonsa, eikä huoneelle olisi käyttöä. Huone oli siisti ja siellä oli vaatekaappi, lipasto ja sänky ja joitakin koriste-esineitä ja pari kukkaa ikkunalaudalla. Teimme vuokrasopimuksen ja muuttaisin asuntoon heti seuraavalla viikolla. Muuton jälkeen kotiuduin asuntoon, tai ainakin huoneeseeni koska en halunnut tehdä läheisempää tuttavuutta Marjutin kanssa, olihan hän minua reilusti vanhempi, eikä mielestäni mitenkään viehättävä. Hänellä oli tummanruskeat pitkät laineikkaat hiukset ja normaali pyylevähkö vanhemman naisen vartalo. Kasvotkaan eivät olleet viehättävät johtuen ylähuulen epäsymmetriasta, joka johtui huulihalkiosta. Huulet olivat muuten runsaat ja muodokkaat. Vuorotyöni vuoksi emme kohdanneet asunnossa kovinkaan usein, lähinnä viikonloppuisin ja iltaisin. Eräänä lauantaina Marjut kysyi minulta, että mitä tarkoitin asuntoilmoituksessa mainitulla palkkiolla. Menin ihan häpsinkiin. En ollut ajatellut koko asiaa enkä osannut heti vastata. Mumisin jotain, että varmaan muutamaa kymppiä jonka voisin maksaa seuraavan vuokran yheydessä. Marjut nyökkäsi, eikä udellut enempää palkkiosta. Olin aivan nolona ja ajattelin, että olinpa ollut ajattelematon, kun en itse ottanut asiaa aikaisemmin puheeksi. Mietin, että riittiköhän tuo keskustelu aiheesta vai palataanko siihen myöhemmin.
Sunnuntaina heräsin säpsähtäen kun tunsin selkääni hyväiltävän kädellä. Käännyin ja näin Marjutin, joka säikähti ja veti kätensä pois pyydellen anteeksi. Hän kertoi ikävöivän poikaansa, jota kuulemma muistutin. En tiennyt mitä sanoa ja hän poistui huoneestani. Jäin sänkyyn makaamaan ja muistelemaan selkäni hyväilyä. Se tuntui ihanalta, koska en ollut tuntenut toisen ihmisen kosketusta kuukausiin. Tai jos rehellisiä ollaan, niin aikuisena tuskin koskaan. Neitsyt en sentään ollut, olinhan saanut kokea naisen hurman jo kerran. Ajatus ensimmäisestä kerrasta sai mielikuvitukseni liikkeelle ja kullini alkoi paisua. Kuvittelin millainen pillu Marjutilla olisi. Varmaan hyvin turpea, ainakin helposti turpoava ja kostuva, koska hänen luonaan ei ollut käynyt yhtään miestä sen kuukauden aikana mitä hänen asunnossaan olin asunut. Karvainenkin se varmaan olisi, näkyisiköhän pillun huulet kunnolla? Entä takapuoli ja reidet? Varmaan muhkuroilla ja läskiset. Haistoin Marjutin miedon hajuveden tai saippuan tuoksun ja aloin hyväilemään jäykisynyttä kaluani. Tulisipa Marjut nyt huoneeseen, niin hän saisi käsilleen muutakin hyväiltävää kuin selkäni. Ehkä hän innostusi imaisemaan kaluni suuhunsa huuliensa väliin. Unelmoin suihin otosta, jossa hänen turpeat huulensa liukuisivat pitkin kullin vartta puristaen penistä, välillä imaisten sen suuhunsa ja taas pois suusta. Kostean kuuma suu imisi kulliani, aah kuinka ihana tunne. Käteni liikutti esinahkaa kullin päällä edestakaisin kiihtyvällä tahdilla ja pian laukesin lakanoille. Ihana tunne kun kulli tyhjensi spermaa palleista, mutta samalla kauhistutti kun sottasin lakanat. Pyyhin kullin kuitenkin vielä lakanoihin, koska maito oli jo maassa tai tässä tapauksessa spermat lakanoilla. Jäin makaamaan spermojen viereen ja miettimään päivän puuhia. Pitäisi varmaan aloittaa lakanoiden pesulla.
Kävimme iltaisin suihkussa vuorotellen. Yleensä hän kävi ensin. Tämä ilta oli poikkeus, koska halusin pestä spermat pois kullistani. Ilmeisesti hän ei kuullut kun menin kylpyhuoneeseen, koska hän avasi oven samalla kun laitoin vartaloni verhona olleen pyyhkeen naulakkoon. Hän näki minut ilkosen alasti, eikä hänelläkään ollut kuin pyyhe ympärillään. Pyyhe joka valahti kädestä paljastaen hänen vartalonsa. Jostain kumman syystä katseeni hakeutui ensimmäiseksi Marjutin haaroväliin. Yllätyin kun huomasin hänen pillunsa olevan ajeltu kokonaan. Näin ensimmäistä kertaa karvoista paljaan pillun. Myöhemmin sain kuulla, että sellaista sanotaan posliiniksi. Marjutin katse oli nauliintunut puolestaan kulliini, joka oli alkanut terhakoitua pesun odotuksesta. Anteeksi, sanoi Marjut. Anteeksi, sanoin minäkin. Hän ei kuitenkaan sännännyt pois kylpyhuoneesta. Anteeksi kun tuijotan, mutta sinulla on kaunis vartalo, hän danoi. Ei se mitään, sinullakin on kaunis vartalo, sanoin, enkä valehdellut. Vaikka hänen vartalonsa oli pyylevä, niin siinä ei ollut selluliittimuhkuroita. Tai näin ainakin kuvittelin, kun katseeni pyyhki pillun ja kasvojen välillä. Haluaisitko hyväillä minua lisää? Sanoin rohkaistuneena ja muistellen aamuista fantasiaani.
- En tiedä... ehkä... haluaisin koskettaa kaunista vartaloasi, hän sanoi.
- Haluatko aloittaa selästäni tai rinnasta?
Hän kosketti olkavarttani ja rintaani. Kuljetti kättään rinnoillani ja alas pallean kohdalle ja vatsalleni. Vein käteni hänen vyötärölleen ja sieltä hitaasti rinnoille. Hyväilin peukaloillani hänen nännejään ja otin nännit peukaloitteni ja keskisormieni väliin. Puristelin niitä ja tunsin kuinka hänen nänninsä kovettuivat. Samaan aikaan kovettui kullini. Se seisoi terhakkaasti tanassa hänen vatsaansa vasten, niin kuin nuorella miehellä seisoo. Hänen kätensä hakeutui kullille ja hän alkoi hyväillä kullin vartta ja pallejani. Näin hänen katseestaan ja tunsin hengityksestään kuinka kiihottunut hän oli. Minäkin hengitin kiivaasti. Suutelin häntä intohimoisesti ja hän vastasi yhtä himokkaasti kielen kanssa. Annoin hänelle kieltäni ja kielemme seikkailivat suussamme kiimasta. Kullini sykki Marjutin kädessä ja rohkenin viedä käteni hänen pillulleen. Tunsin sormissani hänen kostean vakonsa ja turvonneet huulensa. Mietin, että mitä nyt tekisin, kun hän kumartui ja imaisi kullini suuhunsa. Taivas miten hyvältä se tuntuikaan, tähdet ja salamat vilisivät aivoissani ja kulli sykki ihanasti Marjutin suussa. En ikinä ollut voinut kuvitella sen tuntuvan tällaiselta. Tämä oli ihanin tunne jonka koskaan olin tuntenut tähän mennessä. Pelkäsin laukeavani hänen suuhunsa. Marjut vain jatkoi ja pian kullini alkoi sykkiä nesteitä hänen suuhunsa. Hän ei hellittänyt imemistä, vaan jatkoi loppuun saakka. Aivan kuin olisi halunnutkin, että purkaudun hänen suuhunsa. Kullini oli edelleen kiimasta kankeana, kun hän nuoli kalun varren ja terskan pään.
- Tekikö hyvää. Hän kysyi. En voinut muuta kuin nyökkäillä hymyillen.
- Käy nyt suihkussa pesemässä itsesi ja ihana nuoren miehen kalusi, niin jatketaan sitten kun olen käynyt itsekin pesulla. Ajattelin, että kaluani olinkin tullut pesemään, mutta en arvannut, että se tapahtuisi tällä tavalla.