Heräsin kesäaamuna todella hyväntuulisena ja täynnä tarmoa maaseudun rauhassa. Olen nelikymppinen mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Edellisenä päivänä olin päättänyt lähteä muuten vain käymään läheisessä saaressa retkellä. Olin saanut lainaksi erään tuttuni soutuveneen. Säätiedotus ei povannut hirmuhelteitä vaan hyvää ulkoilukeliä. Pakkasin reppuni valmiiksi aamupalan jälkeen: uikkarit, pyyhe, kaakaota (en juo kahvia), retkikirves, tulentekovälineet ja nuotiomakkarat. Kylällä oli Subway, josta kävin hakemaan lisää retkievästä. Ja eikun menoksi.
Ajattelin soudella siellä sun täällä ennen saareen menemistä. Muutamia kalastajia tuli vastaan, jotka morjestelivat ja kyselivät, tuleeko kalaa, johon minä sanoin, etten pyytänyt kalaa vaan ainoastaan soutelin. Toivottivat hyviä soutuja ja minä heille hyvää päivänjatkoa. Lopulta pääsin saareen. Menin heti nuotiopaikan lähelle ja rupesin tekemään puita nuotiota varten ja keräsin tuohta. Kun puut olisi kerätty, voisin hyvin käydä tsiigailemassa mestaa vähän paremmin ennen evästaukoa.
En kauheasti kerennyt kävellä, kun huomasin jostain kantautuvan musiikkia. Ajattelin käydä katsomassa, millainen rymyjengi musiikkia oikein aiheutti. Pääsin näköetäisyydelle ja huomasin pinkkihiuksisen naisen. Katselin järvelle ja naisen vieressä oleviin metsiin, mutta en nähnyt muita. Menin lähemmäs varovasti. Sitten nainen rupesi heiluttamaan pyllyään musiikin tahtiin. Olin kuullut puhuttavan sellaisesta kuin twerkkaus – olikohan tämä sitä? – mutta en ymmärtänyt, miksi nainen tekisi sitä täällä saaressa yksin.
Mietin ja katselin lumoutuneena. Otin askeleita varovasti eteenpäin ja olin jo aika lähellä. Näin selvästi naisen pepun, jota ihoa myötäilevät joogahousut peittivät. Peppu ei ollut pienin eikä isoin vaan juuri sopiva. Katselin twerkkausta ja mietin, miten kiinnostava laji olikaan kyseessä. En tiedä yhtään, kauanko olin sitä liikehdintää katsonut, kun jalkani rupesi kyykyssä olemisesta puutumaan. Voi kiesus, ei tässä auttaisi kuin nousta seisomaan, mikä tarkoittaisi hyvän tarkkailupaikan menettämistä. Mutta kuinka siirtyisin huomiota herättämättä?
Sain liikuttua hieman sivummalle niin, että tohdin nousta ja lähestyä naista hieman toisesta kulmasta. Voisin kysellä kuulumisia ja päivän agendaa häneltä. Olin tulevani metsästä ja sanoin vahingossa nähneeni naisen. Nainen onneksi lopetti twerkkauksen, jolloin tohdin sanoa hyvää päivää. Nainen katsoi minuun, ja huomasin, ettei hän ollutkaan kuin reilu kaksikymppinen. Tyttö sanoi hyvää päivää. Puhelimme siinä niitä näitä, ja huomasin, että tytön nännit paistoivat ohuen treenitopin läpi. Sanoin olevani toisaalla saaressa retkellä ja että voisin vaikka tarjota kaakaot, jos hän tulisi nuotiopaikalle käymään.
Lähdin kävelemään nuotiolle päin ja koko matkan mietin heiluvaa söpöä peppua, pinkkejä, poninhännälle vedettyjä hiuksia, tatuointia tytön käsivarressa ja suloisia tytön kasvoja unohtamatta kivan kokoisia rintoja ja paidan läpi paistavia nännejä. Ihmettelin, kuinka minulle oli sattunut jotain tällaista.
Pääsin nuotiolle ja ensi töikseni laitoin tulet nuotioon. Ajattelin käydä uimassa ennen sapuskaa. Vesi oli kohtuu lämmintä ja todella kirkasta. Tulin järvestä pois ja vaihdoin sortsit ja hihattoman paidan päälle. Kokeilin Subin sämpylöitä, jotka olivat vielä juuri ja juuri lämpimiä. Ei mennyt kauaa, kun tyttö tuli nuotiolle, vaikka olin ollut varma, ettei hän tulisi. Tyttö kysyi ensimmäiseksi kaakaota, koska sitähän olin hänelle luvannut tarjota.
Annoin kupin kaakaota, mutta samalla kysyin, maistuisiko hänelle Subwayn puolikas sämpylä, joka oli vielä kohtuu lämmin, koska en tarvinnut kokonaista. Tyttö hymyili nätisti ja sanoi kiitos. Sanoin olevani Mikael ja asuvani tässä kylässä ja että olin ensimmäistä kertaa retkellä tässä saaressa. Tyttö kertoi nimekseen Saana. Hänen porukkansa olivat hiljattain ostaneet mökin ihan läheltä. Kysyin, mitä hän täällä teki, johon Saana vastasi, ettei saanut rauhassa harjoitella mökillä twerkkauksen SM-kisoihin. Hän tykkäsi luonnosta, joten hän oli ajatellut yhdistää nämä kaksi asiaa, koska oli kuullut, ettei saaressa käynyt paljon porukkaa. Hänen puolellaan saarta ei näkynyt ketään.
Vai että sellaista harjoittelit, toivottavasti en häirinnyt, ja en ollut minäkään nähnyt mitään, totesin. Tyttö vinkkasi silmää ja kysyi hymyillen, olinko jo käynyt uimassa. Taas huomasin, kuinka hänen nänninsä paistoi treenitopin läpi. En tiedä, huomasiko hän itse sitä ollenkaan. Pian hän kysyi, voisinko tulla "yleisöksi", kun hän twerkkaisi. Sillä tavoin hän saisi "kilpailutunnelmaa" harjoituksiinsa. Minulla oli mennä kaakaot väärään kurkkuun, mutta sain vastattua myöntävästi.
Lähdimme hänen leirilleen, mutta sitä ennen sammutin nuotin. Sanoin tulevani perästä, mikä sopi tytölle. En tiedä, tajusiko hän, miksi viivyttelin, mutta minusta tuntui, että hän heilutti peppuaan jopa enemmän kävellessään. Näkymät olivat todella suloiset. Tytön peppu somasti rinkiä kiertää, kovapala suussani hiertää, ajattelin.
Saavuimme tytön leirille, missä hän antoi minulle retkijakkaran ja ohjasi minua asettamaan sen haluamalleen paikalle. Itselleen hän puki pehmeät polvisuojat, jolloin tajusin, miten hän saattoi viihtyä polvillaan pitkiä aikoja. Sitten Saana laittoi musiikin päälle ja rupesi twerkkaamaan. Hän heilutti ja pyöritti pyllyään ensin hitaammin, sitten nopeammin, kunnes biisi loppui. Sitten hän pysäytti musiikin ja kysyi, olivatko näkymät olleet hyvät. Totesin, etteivät näkymät olisi mitenkään voineet olla paremmat tällaisena kesäpäivänä ja että hän oli vetänyt hyvin. Siihen Saana totesi, että kyseessä oli vasta alkulämmittely ja että kiva, kun olin tykännyt.
Alkulämmittely, no niinpä tietysti, miten en sitä heti tajunnut. Kovapala sen kuin jatkoi hiertymistään. Saana laittoi musiikin jälleen päälle ja alkoi keikuttamaan pyllyään, nyt entistä suuremmalla antaumuksella. Olin saanut aiemmin sylitanssia, mutta tämä oli jotain vielä herkumpaa. Biisi ja pepun heilunta jatkui.
En tiedä mitä tapahtui, mutta lopulta Saana vinkkasi silmää ja riisui treenihousunsa hiljalleen pois pepun päältä. Suloisuutta ei verhonnut kuin pienet stringit. Edessäni oleva tyttö pyllisti minulle oikein hitaasti ja kunnolla. Lopulta näin ihan selkeästi vaaleat, karvattomat häpyhuulet. Harmikseni stringien ohut kangas peitti tytön pimpin ja peppureiän.
Näky oli kiihottava, ja kullini heräsi eloon, vaikka ei se elottomana ollut salakatselunkaan aikana ollut. Jatkanko, Saana kysyi, johon minä vastasin, että anna mennä. Saana riisui treenihousut kokonaan pois ja jatkoi tanssia pelkät stringit päällään hivuttaen samalla hitaasti myös treenitoppinsa pois. Tällä on aika kuuma, Saana totesi, mutta minä katselin vain hänen ihanan kokoisia rintojaan.
Saana jatkoi twerkkausta ja hidasta pyllistelyään minun katsellessa. Sitten hän katsoi hetken aikaa jonnekin muualle ja minä ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Hiivin hänen taakseen ja kosketin kielelläni hänen pakaraansa. Saana nytkähti ja sanoi: "Viimeinkin." Aloin nuolla hänen pakaroitaan ja häpyhuulten ympärystää. Huomasin, että stringit olivat jo märät yhdestä kohtaa. Sanoin Saanalle, että hän taisi tykätä häntä salaa katselevista pervoista.
"Voi kyllä."
Käskin Saanaa ottamaan itse stringinsä pois. Hän teki sen kiusallisen hitaasti, mutta kyllä sitä jaksaa katsella, kun tyttö on peppu pystyssä ja hitaasti valuttaa stringejä pois sulonsa tieltä. Käskin häntä levittämään kunnolla häpyhuuliaan – voi jehna, että pillu saattoi olla märkä – ja pysymään paikoillaan. Nuolin häpyhuulten vierestä ja pakaroilta, kunnes uskaltauduin varovasti koskettamaan kielen päällä pillua.
"Ai että, kun voi pillunesteet maistua hyvältä", sanoin.
Saana taisi tykätä sanoistani, koska hän käänsi päätään, hymyili ja vinkkasi silmää. Löysin kielelläni klitan ja aloin hitaasti pyöritellä sitä. Saana vaikeroi kesäisessä säässä.
"Sinä varmaan haluaisit jotain sisääsi", sanoin, johon Saana vastasi myöntävästi. En kuitenkaan tehnyt mitään vaan jatkoin pillun nuolemista koko kielen leveydeltä ylhäältä alas ja takaisin. Pillu kostui kostumistaan.
Sitten käänsin Saanan ympäri ja pyysin häntä pitämään jalkojaan lähellä päätäni. Tämä asento kiihotti minua valtavasti. Nuolin pillua ja huomasin, että kosteutta oli valunut peppureiällekin. Nuolaisin varovasti Saanan tiukempaa reikää. Sitten levitin häpyhuulia, nuolin pillua ja painoin hitaasti sormen tytön peppuun.
Saana voihki entistä enemmän. Ujutin sormen pois hänen pyllystään ja painoin toisen sormen pilluun. Etsin sormellani märän pillun syvyyksistä g-pistettä, ja kun luulin löytäneeni sen, rupesin hieromaan sormellani sitä. Saana voihki kovempaa, joten olin varmaan osunut oikeaan.
"Mitä sä oikein teet, en ole koskaan saanut tällaista nuolentaa", Saana sopersi voihkinnan seasta.
Hetken päästä lopetin g-pisteen hieromisen ja upotin jo toisen sormeni aivan kuumana käyvään pilluun. Sormetin ja imin samalla Saanan klitorista. Lopulta Saana ei enää kestänyt. Tytön vartalo taipui kaarelle, ja pillu alkoi supistella.
"En tajua, mitä teet, mutta tää on ihanaa", Saana ulvoi.
Se oli orgasmi se, mutta en aikonut päästää Saanaa helpolla. Painoin sormeni takaisin hänen pyllyynsä ja aloin vedellä sitä edestakaisin. Saana vaikeroi ja sanoi, että saisin tehdä ihan mitä vain hänen pillulleen tai jollekin muulle. Minä halusin mennä kuusysiin niin, että olin itse päällä, koska silloin saisin painaa kovana seisovan kaluni hänen ihanien huuliensa väliin. Saanalle tämä sopi, joten laskin sortsini ja asetuin tytön päälle. Rupesin lipomaan pillua ja painoin sormeni takaisin hänen peppuunsa. Annoin Saanan ensin nostaa päätään, jotta hän saisi otettua suihin omaan tahtiinsa. Pepun lisäksi painoin kaksi sormea hänen pilluunsa.
Sormetin Saanan pyllyä ja pillua samaan aikaan. Huomasin Saanan päässeen imutuksen makuun, joten rupesin varovasti painamaan kyrpääni syvemmälle tytön suuhun. Tiesin, etten kestäisi kauaa, mutta painoin kyrpäni syvälle tytön kurkkuun ja sanoin, että haluaisin ottaa hänet vielä takaapäin. Kurlauksen seasta olin kuulevinani myöntävän vastauksen.
Otin kyrpäni pois Saanan suusta. Tyttö oli selvästi kuullut, mitä olin sanonut, sillä hän meni oitis kontilleen ja nosti pyllynsä pystyyn. Pillu oli aivan märkä, ja jo se sai minut entistä kiihottuneemmaksi. Peppureikä oli sekin märkänä, ja koska kyrpäni kiilteli Saanan syljestä, päätin panna tyttöä perseeseen. Kyrpä upposi helposti pikkuiseen, pantavaan peppureikään. Huomasin, kuinka Saana jännitti vartaloaan muutamien työntöjen jälkeen, jolloin päätin ottaa kyrpäni pois hänen pepustaan. Sanoin Saanalle, että haluaisin laueta hänen rinnoilleen tai naamalleen – hän itse saisi valita.
Saana konttasi eteeni ja siristeli silmiään söpösti. Tytön huulet olivat viehkeän näköiset. Saana otti kyrpäni suuhunsa koko matkalta muutaman kerran. Ajattelin, etten kestäisi enää pitkään, mutta Saana upotti kyrpäni vielä suuhunsa, jolloin laukesin suoraan hänen kurkkuunsa.
En tiedä, olisiko kesä voinut olla mahtavampi. Ennen kuin erosimme, Saana kertoi, milloin olisi saaressa twerkkaamassa, ja toivoi, että joku pervo tulisi salaa katselemaan hänen esityksiään. Lopuksi hän mainitsi, että oli käynyt itse tiirailemassa, kun olin käynyt uimassa. Kukahan täällä se todellinen pervo olikaan? Minusta tuntui, että minun olisi syytä puhua veneen omistajan kanssa siitä, että tulisin tarvitsemaan hänen paattiansa tänä kesänä vielä monen monta kertaa.