Tuhma Tyttö Lastensuojelulaitoksessa

16/02/2023 | Kirjoittaja: Metsänkuningas |
5 min
Kertoja: Nainen | TeinityttöLesbianPiiskaus
4.3
(70)
Minttu taivutti selkäänsä, kun Marika survoi tekokullia voimalla nuoreen tyttöön.

Ovi pamahti selän takana. Minttua vitutti. Muutaman yksittäisen sekoilun jälkeen sossut olivat lähettäneet hänet laitokseen. Täällä hän kuulemma saisi rauhoittua. "No, mä häippään huomenna. Ei ne vittu täälläkään pysty mua pidättelemään." Minttu tuumi.

Minttu oli viidentoista. Hän oli ikäisekseen kehittynyt. Hän muistutti ulkoisesti ihan aikuista naista. Pitkäksi häntä ei voi sanoa. Pikimustat kiharat hiukset reunustavat enkelimäisiä kasvoja. Tumman ruskeissa silmissä palaa nuoruuden kiihko. C-kupin rinnat on usein piilotettu mustan hupparin kätköihin. Minttu ei ollut hoikka, mutta ei lihavakaan. Hänessä oli sopivasti pyöreyttä. Pyöreä oli myös perse. Se oli kuin puolikas persikka. Se lähtee kaartumaan jyrkästi alaselästä ja jatkuu kiinteänä, virheettömänä ja pyöreänä reisiin asti. Pillua Minttu siisti vain vähän. Sitä peittää musta pehmehmeä nuoren karva. Luonne Millalla on luja. Hän asetti itse omat rajansa. Häntä ei kiellot koske. Tarvittaessa hän sylki, puri ja potki. Hän osasi halveeraavimmat kirosanat, joita hän myös käyttää.

Marika oli vuorossa Sannin kanssa. Ilmassa oli sähköä. Marika oli perehdytyksen jälkeen haaveillut Sannista. Hän haaveili Sannin käsien hyväilemässä hänen pieniä terhakoita rintojaan. Hän tunsi fantasioidessaan, miten Sanni puristeli hänen jöpöttäviä nännejään. Marika tunsi ajatuksissaan Sannia hellät kädet vartalollaan. Hän tunsi myös Sannin kuuman huohotuksen alapäässään, kun Sannin pehmeä kieli lipoi hänen turvonnutta ja litimärkänää pilluaan pitkään ja hartaasti. Sanni kiusoitteli Marikaa, kuin leikkiäkseen naisella. Hän kosketteli Marikaa kuin vahingossa aina silloin tällöin. Hän tarttui välillä kädestä tai piti kättään Marikan reidellä.

Sähköä oli ilmassa myös nuorten keskuudessa. Minttu haistatteli, huusi ja paiskoi ovia. Häneltä oli takavarikoitu kännykän lisäksi takki ja kengät. Hän koki olevansa kuin vanki. Sisällä paloi roihu. Hän jakoi kiukkuaan niin hoitajiin kuin toisiin nuoriinkin. Muut nuoret pysyttelivät huoneissa, kun Minttu pani tuulemaan. Jopa kaksos pojat Jari ja Kari olivat todenneet, etteivät koske Minttuun pitkällä tikullakaan. "Oppiskohan se olemaan rauhassa, jos sitä panis kuivana kakkoseen." Jari oli pohtinut. Mutta Kari oli järkeillyt, ettei kannata edes kokeilla.

Sanni meni jo kuudetta kertaa ohjeistamaan Minttua, ettei paiskoisi tavaroita huoneessaan. Sanni oli tottunut olemaan tarvittaessa tiukka. Hän seisoi lähes kiinni Mintun kasvoissa. Sanni puhui rauhallisesti huutavalle teinille. Huuto loppui äkisti. Minttu keräsi suuhunsa kunnon pommin ja sylkäisi sen Sannia naamaan. Sylki valui pitkin kasvoja. Sanni poistui huoneesta. Lähtiessään hän sanoi tyynellä äänellä. "Nyt teit ison virheen. Tosi ison virheen. Tänään saat opetuksen kilttinä tyttönä olemisesta." Sanni sulki rauhassa oven perässään.

Sanni ohjeisti Marikan tarkkaan. He opettaisivat tuolle nartulle talon säännöt. Myös ne kirjoittamattomat. Kaikki oli valmista. Sanni hymyili kireästi. Nosti treenikassinsa olalleen. Marika avasi oven ja kaksikko meni Mintun huoneeseen. Tyttöä tartuttiin tiukasti kiinni molemmista käsistä. Hän rimpuili, yritti potkia ja purra, mutta turhaan. Naisilla oli tyttö hallussa. Minttu rupesi keräämään kunnon klimmpiä sylkäisyyn. Sanni nappasi kassistaan hupun. Musta huppu sujahti mintun pään yli.

"Nyt riittää. Sä lähdet nyt eristyshuoneeseen harjoittelemaan nöyryyttä. Sulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Olla kiltti tyttö tai olla tuhma. Saat ihan itse valita." Sanni puhui rauhallisella äänellä. "Vitun huora, kun mä pääsen irti, niin revin sun pään irti ja syötän se koirille." Minttu uhosi. Tiukassa hallinnassa minttua lähdettiin viemään kohti eristyshuonetta. Mintulle huone oli jo entuudestaan tuttu. Ei kalusteita. Ei ikkunaa. Vain muovinen patja lattialla. Seinät olivat betonia, joten huutaminen oli turhaa. Sitä ei kuulisi kukaan.

Marika oli jännittynyt. Hän ei ollut koskaan mukana tällaisessa. Olisi hänen vuoro toimia kouluttajana. Sanni avasi eristyshuoneen oven. Kolmikko asteli huoneeseen. Huone oli karu. Sanni riuhtaisi Mintun housut nilkkoihin. "Mitä vittua?" Minttu karjaisi. Ja samalla tunsi terävän läpäisyn pyöreällä perseellään. "Ai vittu, mitä vittua te teette?" Minttu jatkoi huutamistaaan. Uusi läimäys oli entistä napakampi. "Ai saatana!!!" Ja taas uusi läimäys. Sanni seisoi ratsuraippa kädessä tuima ilme kasvoilla. "Vitun hiivapillu, kerran vielä... " Mintun uhoaminen keskeytyi, kun raippa läpsähti jälleen nuorelle pakaralle. "Mene kontalleen ja pyydä kauniisti anteeksi. Kerro, että olet kiltti tyttö." Sanni ohjeisti rauhallisesti ja laski raipan kevyesti Mintun pakaralle. Mintun keho sävähti.

Minttu polvistui matolle. Marika ja Sanni ohjasivat Mintun kädet matolle ja jäivät odottamaan hiljaa vireen. Kumpikin tiesivät, että koulutus tulisi vielä jatkumaan. "Nyt on anteeksi pyynnön aika." Sanni sanoi viileällä äänellä. Hän siveli raipalla kontallaan olevan nuoren tytön punoittavia pakaroita. Hän liutti raippaa tytön jalkojen väliin. Kevyt läpsäisy sai tytön vavahtamaan. Piiska jatkoi rauhallista liikettä jalkojen välistä pakaroille ja taas pillulle. Kaikki odottivat hiljaa.

Minttu nojasi eteenpäin. Laski ylävartalonsa kiinni mattoon. Ja työnsi persettään ylös. " Sä voit koittaa läpsiä musta kiltin tytön." huppupäinen Minttu sanoi. Sanni katsoi Marikaa, nyökkäsi ja ojensi raippan hänelle.

Marikan sydän jyskytti. Korvissa suhisi. Hän kuljetti raippaa Mintun perseellä ja varoen myös pillulle. Minttu selkeästi varoi ärhentelemästä. Marika napautti yhden varovaisen iskun pakaraan. Minttu nytkähti. Ei kivusta, vaan yllätyksestä. Hän ei sanonut sanaakaan. "Kovemmin... Pillulle..." Sanni ohjeist. Marikaa tilanne kiihotti. Valta oli hänellä. Upea perse keikkui hänen edessään kuin vaatien raippaa. Marika antoi vielä muutaman terävän napsaisun sisäreisiin ja perseelle. Pillun Marika antoi levätä. Hän ei itse pitänyt pillun lätkimisestä itsekkään. Hän oli raahannut joskus baarista miehen kotiin. Mies oli rankaissut hänen pillua lätkimällä sitä kämmenellä. Se oli sattunut ja tuntunut oudolta.

"Joko me ollaan saatu susta kiltti tyttö vai jatketaanko harjoituksia?" Marika esitti tiukkaa kysellesssään asiaa. "Et sä musta saa kilttiä raipalla..." Minttu vastasi. Hän jännitti kroppansa ottamaan vastaan seuraavan iskun. Hän odotti ja odotti. Iskua ei tullut. Jännitys ja samalla helpotus kostutti Millan pillua. Samalla kun hänen pillunsa mehut kimmelsivät nuoren pillun karvoituksella hän tunsi miten pehmeä naisen käsi hyväili hänen persettään. Se tuntui hyvälle. Kädet hivelivät myös sisäreisiä. Käsi liukui kostean pillun yli useita kertoja. Välillä sormi ui syvällä vaossa. Välillä kämmen loi painetta kliriksen seudulle.

Sanni oli polvistunut hyväilemään Minttua. Hän teki sen hellästi ja pehmeästi. Marika oli saanut tehtävän ja hän riisuutui ääneti. Vaatteensa hän viikkasi nätisti Sannin treenikassin päälle. Hän otti kassista strappi valjaat ja puki ne päälleen. "Oletko iso vai pieni kiltti tyttö?" Marika kysyi samalla kun punnitsi kahta vaihtoehtoista dildoa kädessään, isoa ja pienitä. Suuri oli todella kookas ja pieni taas muistutti keskiverto kyrpää.

"Kyllä sä sen tiedät, että en ole mikään vitun pikku tyttö... Enkä myöskään kiltti..." Minttu vastasi uhmakkaasti. Sanni palkitsi perseen kunnolla avokämmenellä. Marika asensi valjaisiin suuremman vaihtoehdon. Levitti sen pintaan runsaasti liukkaria ja asettui polvilleen perse pystyssä olevan uhmakkasn tytön taakse. Hän leikitteli hetken Mintun pillun suulla ennen kuin alkoi työntyä suurella kalulla sisään. Marika työnsi suurta pehmeää penistä sentti sentiltä nuoreen pilluun. Se tuntui tiukalta. Minttu vapisi ja huohotti. Marika huomasi, että Sanni hieroi samalla tytön klitorista kevyesti.

Marika kiihdytti tahtiaan. Hän nai hiljaista huppupäistä tyttöä. Hän otti tukea Mintun lantiosta tukea. Veti pyöreää persettä kevyesti itseään vasten. Perse alavatsalla tuntui Marikasta hyvältä. Hän kiihottui tästä alistamisen tunteesta. Myös nuoren naisen vartalon pehmeys ja lämpö kiihotti häntä. Marikan pillun mehut valuivat jo reisillä. Hän oli uudessa työssä myöntänyt itselleen, että myös naiset kiihottivat häntä. Se oli yllätys hänelle itselleenkin. Marika nautti kouluttamisesta. Hän ahmi silmillään mintun kehoa. Hän kuunteli voimistuvaa huokailua ja rytmikkäästi litisevää kiimaista pillua. Ilmassa tuoksui nuoren naisen vittu. Tuoksu oli vieno ja mansikkainen. Marika työntyi sisään uudestaan ja uudestaan.

Sanni voimisti painetta Mintun kovettuneessa klitorikselta. Toinen käsi leikitteli anuksella. Se hyväili reikää. Kiusasi sormella. Mintun kehon kieli kertoi, että hän nautti. Sanni hivutti etusormen hitaasti Mintun perseeseen. Sormi jäi paikalleen. Se sai totuttaa Mintun persettä ottamaan kohta jotain isompaa vastaan. Marika kiihdytti tahtiaan. Hän työnsi suurta lerssiä syvemmälle nuoreen tyttöön. Hän läiski avokömmenellä rytmiä Minttun perseelle. Hän otti tilanteesta täyden riemun. Hän käytti lantiotaan taitavasti.

Sanni tunsi perseen rentoutuneen sormensa ympärillä. Hän liutteli sitä perseessä. Hän lisäsi vielä liukuvoidetta ja toisen sormen. Toinen käsi hieroi voimalla tytön klitorista nopeasti ja rytmikkäästi. Mintun keho kertoi, että hän tulisi juuri. Hän ynisi hiljaa nautinnosta. Taivutteleli selkäänsä. Marika survoi tekokullia jo melko voimalla nuoreen tyttöön. Hän painoi pohjaan asti. Niin syvälle kuin Mintun pillu antoi myöden.

Minttu alkoi kiemurrella. Yninä muuttui kiiman kähentämäksi vaimeaksi huudoksi. Molemmat naiset jatkoivat nuoren pillun rankaisemista. Käsittely oli rajua. Minttu laukesi voimalla. Hänestä suihkusi nestettä. Patja lainehti. Tytön koko keho kouristeli. Hän kellahti voipuneena patjalle. "Mä oon nyt kiltti tyttö. Ja lupaan olla tulevaisuudessakin, jos lupaatte tehdä mulle hyvää uudelleen."

Marika ja Sanni saattelivat mintun osaston ovelle. Ottivat hupun päästä ja työnsivät ovesta sisään. "Käy pesulla."

Sanni ja Marika palasivat vielä eristyshuoneeseen. Heidän piti siivota, mutta se unohtui. Naiset katselivat toisiaan. Kuin elokuvan romanttisessa kohtauksessa heidän katseensa kohtasivat. He painautuvat kiinni toisiinsa. Suutelivat pitkään. Levottomien käsin he koskettelivat toisiaan. Kosketukset olivat helliä ja herkkiä. Ne pysähtyivät vasta kun Sanni kaatoi Marikan selälleen. Hän repi voimalla housut Marikalta ja hyökkäsi suoraan pillulle. Hän nuoli Marikan litimärkää pillua. Hän nuoli kiivaasti klitorista. Välillä hän lipoi pillua ja imi paisunutta klitorista. Marika voihki. "Nuole... Ime mun klittaa... Kovemmin... Kovemmin... Joooh... Just noin..."

Marika tarttui Sannia päästä ja päinoi sitä tiukasti itseään vasten. Sanni nuoli sen minkä pystyi. Marika työnsi lantiotaan Sannin kasvoihin. Hän oli kuin transissa. Hänen selkänsä vääntyi voimakkaalle kaarelle. Marika puristi reisiään Sannin pään ympärille. Hän sai elämänsä voimakkaimman orgasmin. Se löi voimalla läpi koko kehon läpi. Se myös kesti pitkään. Nautinnon keskeytti Sannin rimpuilu. Marika oli vetänyt hänet niin tiukkaan syleilyyn, ette hengittäminen oli käynyt hankalaksi. Sanni kiipesi Marikan päälle ja suuteli tätä kiihkeästi naama märkänä pillumehuista.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 70

Katso kaikki kirjoittajan Metsänkuningas novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 70

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu