Ilma kävi koko ajan lämpimämmäksi ja sehän sopi mulle. Se tarkoitti sitä, että pystyin alkamaan pelaamaan ulkona korista ja käymään rannoilla. Kuitenkin paras asia sään lämpenemisessä oli se, että tytöt alkoivat pukeutua paljastavampiin vaatteisiin. Kävin lukion ensimmäistä ja meillä oli vielä muutama viikko koulua jäljellä ennen kesälomaa. Se sisälsi yhden koeviikon, mutta muuten vuoden urakka oli jo melkein takana. Olin aloittanut koulun aika rennosti, ainakin verrattuna yläasteeseen, mutta olin kuitenkin päässyt kaikista kursseista läpi.
Yhtenä keskiviikkona minulla oli poikkeuksellisen kiimainen olo. En ollut ehtinyt runkkaamaan pariin päivään, koska olin lukenut niin paljon kokeisiin sekä käynyt kavereiden kanssa ulkona. Tyttöystävää minulla ei ollut tai muutenkaan kauheasti mitään tyttöihin liittyvää. En ollut neitsyt, mutta tuskin muistin edes miten olin menettänyt neitsyyteni, sillä olin ollut niin kännissä. Se oli ainoa kokemus, joka minulla oli naisista ja toivoin enemmän kuin mitään, että saisin pian pillua.
Nuo ajatukset pyörivät päässäni, kun istuin historian tunnilla. En kuunnellut kunnolla open puheita Antiikin Roomasta, sillä keskityin tuijottamaan Siirin stringejä, jotka pilkottivat tämän hameen yltä. Yritin olla varovainen, mutta unohduin aina tuijottamaan hänen upeaa persettään muutamaksi minuutiksi ennen kuin havahduin ajatuksistani. Tunti sujui yllättävän nopeasti katsellessani Siirin persettä ja välillä tissejä, jotka pursusivat anteliaasti hänen topistaan. Siirin lisäksi vilkuilin paria muuta hyvännäköistä tyttöä kurssilta, mutta paikaltani ei oikeastaan pystynyt katselemaan ketään muuta kuin Siiriä. Se ei haitannut kauheasti, sillä Siiri oli sairaan kuuma. Hän oli aika kaunis, mutta lähinnä kuuma.
Kyrpäni hinkkasi kovana pulpettia vasten fantasioidessani siitä, minkälaista olisi työntää kivikova kyrpäni Siirin tiukkaan pilluun. Olikohan hänellä tiukka pillu? Olikohan se märkä tällä hetkellä? Asetin käteni huomaamattomasti kyrpäni päälle ja hieroin sitä katsellessani Siiriä. Jatkoin touhujani muutaman minuutin, kunnes hengitykseni alkoi käydä liian raskaaksi. Mun oli pakko lopettaa etten jäisin kiinni. Juuri silloin Siiri kääntyi hieman taaksepäin ja huomasi minun tuijottavan häntä. Paska! Siiri katsoi minuun hetken. Sitten hänen kasvoilleen vääntyi sellainen ilme, että hän varmasti tajusi, mitä olin puuhannut. Yritin vältellä Siirin katsettaan, sillä tunsin punan leviävän poskilleni. Halusin vain vajota maan alle häpeän ollessa niin tuskaista. Olin jäänyt kiinni Siirille hänen kuolaamisestaan käsi kyrpäni päällä. Yllätyksekseni Siiri ei kuitenkaan näyttänyt vihaiselta, vaikka hän oli kuitenkin selvästi tajunnut, mitä olin tehnyt. Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Siiri väläytti minulle hymyään ja kääntyi takaisin.
En ollut uskoa silmiäni! Siiri ei suuttunut, päinvastoin, hän vaikutti jopa iloiselta saamastaan huomiosta. Hetken päästä tapahtui jotakin, joka sai sydämeni sykkimään entistä kovempaa. Siiri nojasi hieman enemmän eteenpäin tuolillaan ja pyöristi persettään niin, että se näytti jopa entistä paremmalta ja vei hamettaan millin alaspäin, jolloin hänen tummat stringinsä vilkkuivat kunnolla hameen yltä. Sen lisäksi Siirin nojatessa eteenpäin hänen suurenmoiset tissinsä olivat pulpetilla paremmin esillä minulle, aivan kuin tarjottimella. Tuijotin upeaa näkymää ällistyneenä. Tajusin hetken päästä, että suuni oli auki ja meinasin kirjaimellisesti melkein kuolata pulpetilleni. Siiri kääntyi taaksepäin ja huomasi, kuinka kiimainen olin. Hän naurahti hiljaa, hymyili minulle ja kääntyi sitten takaisin pervoon asentoonsa. Hän piti huolen siitä, että pystyin tarkastelemaan kunnolla hänen kurvejaan.
Olin huomaamattani alkanut hieroa uudestaan kyrpääni pulpetin alla. Onneksi istuin sen verran kulmassa ja takana, että kenelläkään ei ollut suoraa näkymää pulpettini alle. Tietenkin joku olisi nähnyt, jos olisi kääntynyt ja keskittänyt katseensa minuun, mutta niin tuskin kävisi. Ainoa kuka voisi huomata jotakin oli opettajamme Tuomas, mutta hän tuskin kiinnittäisi huomiota minuun sen enempää, sillä hänellä oli kiire paasata jotakin Rooman keisareista. Ja tietenkin Siiri voisi huomata, jos hän kääntyisi taas taaksepäin.
Halusin kuitenkin hieroa kyrpääni, joten päätin olla varovainen ja kosketella kyrpääni hellävaraisesti. Vein toisen käteni seinän puoleiselle taskulleni ja aloin hieroa terskaani sen läpi tuijottaen Siirin upeaa persettä, vilkkuvia stringejä ja suuria rintoja. Huohotin hiljaisesti, mutta kukaan tuskin kuulisi, sillä pystyin kuitenkin hallitsemaan hengitystäni ja pitämään sen hiljaisena. Aina välillä Siiri kääntyi ja hymyili minulle. Pidin huolen siitä, että en jäänyt kiinni itseni hivelöimisestä hänelle. Siiri ehkä nautti saamastaan huomiosta, mutta en uskonut, että hän olisi nauttinut siitä, että runkkasin hänelle.
Oloni alkoi käydä koko ajan tuskaisemmaksi. En malttanut enää hillitä itseäni ja otinkin kunnolla kiinni kyrvästäni ja aloin runkkaamaan sitä taskuni läpi. Siiri näytti niin helvetin kuumalta ja himoittavalta, että tunsin olevani automaattisesti lähellä orgasmia. Sen lisäksi tilanne oli kiihottavampi kuin mikään aikasempi kokemukseni. Kirsikkana kakun päälle Siiri kääntyi aina välillä, katsoi minuun ja hymyili. Runkkaukseni kävi koko ajan voimakkaammaaksi, mutta tiesin etten voisi tulla housuihini. Vetelin kuitenkin esinahkaani vimmatusti terskani päällä tuijottaen Siiriä. En välittänyt siitä, että tulisin pian, sillä voisin aina lopettaa ennen kuin tulisin. Juuri silloin Siiri kääntyi jälleen kerran minua kohti. Tällä kertaa olin niin kiimainen ja keskittynyt runkkaamiseeni, että unohdin lopettaa. Siirin silmät pullistuivat hieman suuremmiksi tytön tajutessa, mitä tein. Jostakin syystä se teki tilanteesta vielä kiihottavamman ja päätin jatkaa runkkausta. En ollut varma näyttikö Siiri enää iloiselta vai kauhistuneelta, mutta en kuitenkaan malttanut lopettaa, sillä Siiri näytti yhä niin kuumalta.
Taistelin itseäni vastaan ja sain viimein runkkaukseni hallintaan. Olin juuri lopettamassa, kun Siiri vinkkasi silmää ja hymyili minulle uudestaan. En ollut uskoa silmiäni! Siiri selvästi huomasi, mitä tein ja hän vain hymyili vinkaten silmää. Sitten hän kääntyi eteenpäin ja asettui jälleen kerran pervoon asentoonsa. Tällä kertaa hän vilkuili kuitenkin koko ajan minuun. Itsekurini petti ja runkkasin armotta kyrpää taskuni läpi. Ei kestänyt kauaa, kun tunsin jo olevani lähellä. Siiri katsoi minuun lumoutuneena ja näytti siltä kuin olisi kuiskannut jotakin. Hän näytti niin seksikkäältä enkä tiennyt enää pystyisinkö lopettamaan runkkausta ajoissa. Siiri nuolaisi huuliaan ja asetteli rintojaan paremmin näytille. Silloin tajusin, että hän halusi minun tulevan! Se oli liikaa. En kestänyt enää kuin muutaman vedon ennen kuin räjähdin housuihini. Siiri katseli innokkaana nautinnosta väänteleviä kasvojani. Yskäisin hieman peittääkseni kiihtyneen ääneni. Jalkana rysähti muutaman kerran voimakkaasti pulpettia vasten sperman suihkutessa boksereihini. Hengähdin hetken ja vilkaisin sitten takaisin Siiriin. Hän vain hymyili leveästi ja nuolaisi huuliaan. Siiri varmasti tajusi, mitä oli tapahtunut. Olin juuri tullut hänelle. Olin juuri runkannut Siirin upeille kurveilleen ja hän oli nauttinut siitä. Ehkä olin jopa saanut hänen pillunsa kostumaan, sillä Siiri ei malttanut lopettaa hymyilemistä tai huuliensa lipomista.