Pian auringonnousun jälkeen kavioiden kopse havahdutti Domin puuhistaan. Hän oli ollut kuumentamassa tulipesää, toimi jonka hän oli suorittanut sepänpajalla joka aamu jo kuukauden ajan, aina isänsä kuoltua. Dom pyyhkäisi mustan hiussuortuvan kasvoiltaan ja kuunteli. Hän kuuli ratsumiehen pysähtyvän kyläpahasen pienelle keskusaukiolle, jolla hänen isänsä pajakin sijaitsi, ja raskaiden saappaiden tömähdyksen kun mies astui ratsailta. Hetken hiljaisuus, ja äkkiä yksinäinen torvi raikasi nukkuvan kylän yllä.
”Umakin kylän väki kuulkoon!” kuuluva ääni huusi. ”Kuningas lupaa maata, ritariuden ja kultapalkkion sille, joka pelastaa hänen nuorimman tyttärensä prinsessa Alilein julman hirviön kynsistä. Pedon tiedetään piileksivän valtakunnan näillä seuduilla.”
Torvi soi uudelleen, ja viimeistenkin hölmistyneiden kyläläisten heräillessä ratsumies karautti tiehensä.
Korjatessaan hevosenkenkiä Dom mietti kuninkaan sanansaattajan viestiä, ja mitä enemmän hän mietti, sitä enemmän seikkailunhalu valtasi hänet. Iltamyöhästä muiden töittensä valmistuttua hän sai päähänsä ottaa esiin isänsä vanhan miekan, joka oli jo vuosia maannut toimettomana eräällä hyllyllä. Se oli miehen käsivarren mittainen, karkaistu lyhytmiekka, yksinkertaisen kaunis ja vanhasta iästään huolimatta hyvässä kunnossa.
Dom veti sen tomuisesta huotrastaan ja pyöritteli sitä kädessään, tunnusteli sen painoa, sen merkitystä. Hänen isänsä oli opettanut hänet käyttämään miekkaa, ja terän tuntuma herätti tutut taidot hänen jäntevässä käsivarressaan. Domin oma miekka oli tähän verrattuna pelkkä lelu; huonosti tasapainotettu, turhan raskas ja lyhyempi.
Dom oli päätöksensä tehnyt. Hän ei viettäisi elämäänsä tuppukylän seppänä; hän kaipasi seikkailua, hän janosi vaaraa, hän halusi nähdä maailmaa.
Dom vaihtoi isänsä miekan kädensijaan uuden nahkaremmin, teroitti terän ja pyyhki huotran puhtaaksi. Hän otti nahkaisen selkälaukun ja varoen herättämästä äitipuoltaan pakkasi sinne kimpaleen juustoa, kaksi leipää ja kuivattua lihaa. Yön hiljaisuudessa Dom sulki oven perässään ja jätti kotinsa taakseen.
Tunnin Dom eteni metsän läpi, lehvien lomasta tunkeutuvat kuunsäteet ainoana valonaan. Teitä ei mennyt tähän suuntaan. Tultuaan mielestään tarpeeksi kauas kylästä hän asettui yöpuulle jyrkän, kivikkoisen rinteen juurelle.
Herättyään muutama tunti ennen keskipäivää Dom jatkoi matkaansa. Vähän alle päivän matkan päässä olisi pieni, hylätty linnake, Dom tiesi; hän oli leikkinyt siellä joskus lapsosena. Sitä kohti hän suuntasi. Jos hän itse olisi ollut prinsessan ryöstänyt peto olisi hän piiloutunut juuri sinne.
Edetessään metsän läpi juuria ja kiviä väistellen Dom pohti millaisesta pedosta olisi kyse. Asialla saattoi olla vain joukko pieniä hiisiä, vaikka oli epätodennäköistä että sellaiset olisivat onnistuneet kaappaamaan ketään, saati prinsessaa. Dom arveli kyseessä olevan pienen joukon örkkejä, jotka aikoivat vaatia lunnaita siniverisestä vangistaan, tai kenties neidonryöstäjä oli ihmissusi, peikko tai paha noita. Kenties Dom tapaisi jonkin vielä vaarallisemman otuksen.
Domia ei oikeastaan pelottanut. Hän ajatteli voivansa arvioida tilanteen turvalliselta etäisyydeltä, ja mikäli vihollinen vaikuttaisi ylivoimaiselta, hän suunnitteli vetääntyvänsä.
Dom oli kuusitoistakesäinen, ja kuten tuohon ikään kuuluu, voimainsa tunnossa. Hänessä oli nuoren miehen hullua rohkeutta, nuoren miehen joka kuvittelee jonain päivänä valloittavansa maailman, mutta hänessä oli myös toisenlaista rohkeutta; rohkeutta joka kumpusi hänen kyvystään miekkamiehenä. Domin isä oli aikoinaan palvellut palkkasoturina tusinan eri kuninkaan alaisuudessa, ja oli opettanut Domia siitä asti kun tämä pystyi pitelemään puista miekkaa. Domin ollessa neljäntoista kylään oli hyökännyt joukko hiisiä, ja Dom oli rynnännyt muiden miesten mukana puolustukseen, surmaten viholaisista kaksi omalla lyhyellä miekallaan, leikaten toiselta ensin molemmat kädet irti. Dom ei ollut poika enää, vaan miehen mittainen, vahva varreltaan ja terävä mieleltään. Hänen lihaksensa olivat kovettuneet raa’asta fyysisestä työstä ja miekalla harjoittelusta, ja paksut reidet ja voimakkaat käsivarret pullistelivat voimaa.
//////////
Myöhään illalla Dom saapui määränpäähänsä. Metsän keskeltä kohosi raunioiden verhoama kukkula, joka näytti suurelta, kivisen kruunun koristamalta päältä. Ympärillä metsä kasvoi tiheänä, mutta puut harvenivat huippua kohti ja päältä kukkula oli paljas. Ihmisten kaikottua varikset olivat vallanneet linnakkeen, Dom näki; useita lenteli matalalla linnakkeen jäänteiden yllä, muutamia istui mäen keskeltä kohoavan tornin huipulla. Rakennuksista ja linnoituksista vain pieni osa oli yhä pystyssä, mukaan lukien torni josta Dom näki vain sen rosoisen kärjen, useimmat osat olivat maan tasalla.
Auringon painuttua kaukaisten vuorten taa Dom jätti laukkunsa suuren puun juurelle, ja vain miekka ja huotra mukanaan kiipesi kukkulaa ylös, kuulostellen, ympärilleen vilkuillen, varoen päästämästä ääntäkään. Rinne oli jyrkkä ja kivinen, ja Domin piti pimeydessä varoa askeliaan ettei kompastunut, tai astunut pyöreän kiven päälle ja vierinyt alas sen mukana.
Kaukainen, korahtava ääni rikkoi hiljaisuuden, ja varikset vastasivat laiskasti raakkuen. Dom pyörähti ympäri, säikähtäen, mutta edelleenkään mitään ei näkynyt. Oli joka tapauksessa jo niin pimeä, ettei Dom juuri nähnyt muuta kuin rakennusten heittämät, mustanharmaat muodot mustaa yötaivasta vasten ja mustan metsän meren ympärillään.
Lopulta Dom pääsi huipulle ja katsoi ympärilleen. Kukkulan huippu oli tasainen ja viitisenkymmentä metriä leveä. Kokonaan tai osittain raunioituneita rakennuksia oli kaikkialla hänen ympärillään, pelkkää mustaa ja harmaata, vailla merkkiäkään elämästä, kunnes Domin silmään sattui haaleaa valoa pimeyden keskeltä. Kymmenisen metriä korkeaa tornia kiersi kolme kerrosta ikkunoita, ja alimmista ikkunoista kajasti vaimea hehku, kuin tornissa olisi asunut satoja tuliperhosia. Pimeydessä näytti kuin rakennelma olisi jatkunut kukkulasta itsestään, kohoten raunioiden yläpuolelle kuin paksu, rujo käsi.
Varuillaan, Dom hiipi raunioiden läpi tornin luo. Varis raakkui jossain ylhäällä, vieno yötuuli kuiskaili sortuneiden kivikasojen lomassa. Lähestyessään ikkunaa Dom kuuli jotain, vaimean äänen, ja hetken hän luuli kuulleensa aaveen. Vaimea ääni muuttui nyyhkytykseksi kun Dom saapui ikkunan luokse. Ääni kaikui kuin se olisi tullut syvän kaivon pohjalta. Aukko muurissa oli Domin pään korkeudella ja niin suuri, että hän olisi vaivatta kyennyt hyppäämään siitä sisään ja seisomaan siinä, vain vähän kyyristyen.
”Ikkuna lienee turvallisempi reitti sisään kuin ovi,” Dom mietti. Hän avasi miekkavyönsä soljen ja asetti sen ikkunalle jottei se kolisisi kiveä vasten, sitten hän tarttui käsillään ikkuna-aukon reunaan ja punnersi itsensä ylös.
Hämärässä hallissa hänen alapuolellaan paloi nuotio, sen valo tanssien vanhoilla kiviseinillä kuin tuhat tulista soturia. Dom näki seinillä hyllyjä, rikkinäisiä ja ehjiä, ja pöytiä ja tuoleja salin keskellä. Dom näki tynnyreitä nurkissa ja kumollaan keskellä lattiaa, hän näki repaleisia säkkejä joista pursusi ulos homeisia jyviä. Ja hän näki kaksi naisellista hahmoa, vastakkaiseen seinään kahlittuna.
Toinen oli kahlittu ranteistaan seinään niin että jalat tuskin ulottuivat maahan. Tyttö oli siro ja lyhyt, kenties viidentoista, mutta pellavaisen puseron ja hameen läpi saattoi erottaa naisellisia kumpuja ja kurveja. Kastanjanruskeat, aaltoilevat hiukset verhosivat tyttömäisen hurmaavia kasvoja, mutta tummista silmistä loisti pelko. Tyttö näytti jonkun paikallisen talonpojan harvinaisen viehättävältä tyttäreltä.
Toinen oli vain toisesta nilkastaan kiinni seinässä ja istui seinän viereen tuodulla tuolilla jalat tiukasti yhdessä. Pitkät, vaaleat hiukset kiinnittivät välittömästi Domin huomion, loistaen nuotion valossa kuin ne olisivat olleet tuhansista hopeisista langoista punotut. Prinsessa Alileilla oli yllään vihreä, vaatimaton mekko, joka jätti käsivarret ja sääret paljaiksi. Paljas iho oli kuin vaaleaa kanelia, kauttaaltaan sileä ja virheetön. Kuninkaallinen sulotar oli seitsemäntoista, ja lähes siveettömän aistikkaissa muodoissa; solakasta varresta törröttävät rinnat olivat silmiinpistävän runsaat, hoikka uuma korosti lantion kaunista kaarta. Kasvot olivat lumoavan kauniit; nenä pieni ja terävä, huulet runsaat ja hennon punaiset, silmät suuret ja kirkkaansiniset. Prinsessa oli niin kaunis, että Dom unohti hetkeksi missä oli ja hukkui tytön kauneuteen kuin mies saattaa unohtua katselemaan kirkasta tähtitaivasta. Tumma iho ja vaaleat hiukset korostivat toisiaan ja saivat prinsessan näyttämään enemmän joltain muinaiselta kauneuden jumalattarelta kuin tavalliselta kuolevaiselta.
Kumpikin katsoi Domiin, kumpikin oli hiljaa, mutta silmistä saattoi lukea hädän ja äänettömän avunpyynnön. Ikkuna-aukosta oli hieman yli kaksi metriä matkaa alas, ja seinän vieressä oli kasoittain jauhosäkkejä, mutta suoraan Domin alapuolella ei ollut esteitä. Hän otti miekan huotrineen ja pudotti sen säkkien päälle; se putosi pehmeästi mätkähtäen, ääni hukkuen tuulen huminaan ja nuotion sihinään. Sitten hän laskeutui käsiensä varaan roikkumaan ja pudottautui lattialle.
Domin saappaat tömähtivät äänekkäästi osuessaan lattiaan ja hän melkein kaatui, mutta säilytti tasapainonsa ja jähmettyi paikoilleen kuin hiirtä väijyvä kissa – tai kissaa varova hiiri – kuulostellen josko olisi herättänyt tornin isännän tai isännät. Hän näki leveän kierreportaikon huoneen vasempaan seinustaan koverretussa syvennyksessä, ja puoliksi odotti näkevänsä lauman vihaisia örkkejä syöksyvän sieltä kirveitä heiluttaen, mutta mitään ei tapahtunut. Vain tuli suhisi ja tuuli kuiskaili, nuoret ja kauniit vangitkin olivat hiljaa, vaikka näyttivät olevan valmiita kirkumaan, eikä tornin isännästä näkynyt jälkeäkään.
Dom eteni huoneen halki, jättäen etäisyyttä itsensä ja tulen väliin, hiipien varjoissa äänettömänä kuin haamu. Päästyään tyttöjen luo hän hämmästyi nähdessään, ettei kummallekaan ilmeisesti oltu tehty väkivaltaa; molempien vaatteet olivat ehjät ja hiuksetkin kuin vasta kammatut.
”Auta meitä,” nuorempi tyttö kuiskasi ääni väristen.
”Missä se on?” Dom sihisi. ”Se… hirviö.”
”Kiitos… kiitos kun olet tullut,” prinsessa sanoi vakaalla, hiljaisella äänellä. ”Olimme jo… se meni jonnekin monta tuntia sitten, pelkäämme että se palaa pian! Auta meitä! Ole kiltti ja auta meitä!”
”Teen kaiken minkä voin,” Dom sanoi kohdistaen katseensa nuorempaan tyttöön, jonka silmät loistivat suurina ja kosteina, ”mutta minun täytyy saada tietää millainen olento teidät on vanginnut, ja montako niitä on.”
”Olemme nähneet vain yhden, mutta se on hirviömäinen, se on…” prinsessa hiljeni ja katsoi portaikkoon päin. ”Se on täällä!” hän kuiskasi.
Domkin kuuli ne nyt, raskaat askeleet kiveä vasten, lähestyen. Epäröimättä hän oli vetämässä miekkaansa huotrastaan, mutta hänen kätensä tapasi tyhjää ja hän tajusi jättäneensä aseensa jauhosäkkien sekaan. Nuorempi tyttö kirkui ja askelten töminä lähestyi, Dom vilkuili ympärilleen muttei nähnyt mitään kättä pidempää, ei mitään millä puolustautua. Thum, thum, askeleet tömisivät raskaasti, kuin joku olisi heitellyt perunasäkkiä askelmalta toiselle.
Varjon tullessa näkyviin Dom vihdoin liikkui, syöksyi salamana parin metrin matkan ja hyppäsi suureen tammitynnyriin, joka hänen onnekseen oli tyhjä.
Hänen sydämensä hakkasi niin kovaa että Dom oli varma että kuka tai mikä näkyviin tulisikaan kuulisi sen. Tynnyri oli vanha ja halkeillut, ja Dom näki osan huonetta piilostaan. Thum, thum, thum, askeleet kumisivat.
Portaikosta laskeutui näkyviin raskastekoinen, ruma peikko, jonka tynnyrimäinen maha oli täynnä arpia, niistä tuorein yhä verestä punainen. Peikolla oli olallaan paksu puunoksa, jonka se heilautti alas astuessaan portaikosta. Sen rujot kasvot levisivät karmeaan virneeseen sen pienten tihrusilmien löytäessä seinään kahlitut, hätääntyneet vangit. Olento oli ainakin kaksimetrinen ja peikoksikin roteva, painaen kenties sata ja viisikymmentä kiloa, ja vanhan ja arvokkaan näköinen; sen repaleisissa korvissa oli lukemattomia kultaisia ja hopeisia renkaita, sen pienissä silmissä tuikki julma oveluus, ja sen lannevaate oli paksua mammutin nahkaa.
Peikko korahti voitonriemuisena ja laski nuijansa seinää vasten nojalleen, ja käveli suoraan Domia kohti, torni kaikuen sen raskaasta askelluksesta. Prinsessakin kirkaisi nyt säikähtäen, ja toinen tyttö alkoi itkeä hiljaa. Domin sydän pamppaili kuin räjähtämäisillään, muttei ollut mitään mitä hän olisi voinut tehdä. Henkeään pidättäen hän katsoi kun peikko löntysti aivan hänen viereensä, kumartui – ja upotti päänsä viereiseen tynnyriin, juoden pitkään ja hartaasti. Janonsa tyydytettyään peikko nousi ja oli jo kääntymässä poispäin, kun se seisahtui. Olio käänsi rumaa päätään hitaasti, ja Dom kuuli räkäistä tuhinaa kun se haisteli ilmaa. Äkkiä peikko murahti ja syöksyi eteenpäin, mutta Domin ohi, ja Dom kuuli kun säkillinen perunoita potkaistiin pitkin seiniä, sitten pienen kimeän vinkaisun ja lopuksi ”Krunts,” kun peikko murskasi rotan lättäjalkansa alle.
Dom uskalsi taas hengittää peikon lampsiessa nyt vankiensa eteen, päästäen etäisesti naurulta kuulostavia mörähdyksiä, tiiraillen heitä nälkäisesti ilkeillä silmillään. Nuorempi tyttö itki vuolaasti, prinsessa katsoi peikkoa hiljaa, silmissään pelkoa mutta myös uhmaa. Olento naurahti karkeasti ja astui pienemmän tytön luo, tarttui tämän puseroon ja yhdellä vedolla repäisi sen rikki niin että tytön ylle jäänyt osa putosi lattialle, tyttömäisen terhakkaat rinnat ponnahtaen näkyviin. Tyttö parkaisi itkunsa seasta. Dom pakotti itsensä pysymään hievahtamatta, tietäen että jos hän tulisi ulos nyt, he kuolisivat kaikki.
Tytön iho oli tumma, vielä vähän tummempi kuin prinsessan kanelin värinen hipiä, mutta rintojen kärjet olivat haalean punertavat. Dom huomasi katsovansa niitä itsekin tilanteesta huolimatta, kunnes väänsi katseensa pois.
Hänen miekkansa oli noin kymmenen metrin päässä huoneen toisella puolella jossain säkkikasan seassa, ja hän arvioi ehkä pystyvänsä syöksymään huoneen poikki sen luo ja vetämään sen esiin, mutta pärjäisikö hän vanhalle ja voimakkaalle peikolle lyhyellä miekallaan, sitä hän epäili. Hän ei ollut varma kerkeäisikö hän edes nousemaan tynnyristä ennen kuin peikko ottaisi kaksi pitkää askelta ja tarttuisi häntä kurkusta kyhmyisellä kourallaan. Niinpä hän pysyi hiljaa ja malttoi mielensä.
Peikko tarttui tytön pellavaiseen hameeseen ja repäisi sen alushameineen irti, ja niin tyttö oli kaikessa nuoressa, alastomassa kauneudessaan avuttomana ja paljaana peikon edessä. Tytön jalkovälissä kasvoi lyhyttä, vaaleanruskeaa karvaa, joka ei peittänyt huulia juuri ollenkaan. Peikon silmistä näkyi peittelemätön innostus ja himo sen silmien vaeltaessa ylös alas tytön vartalolla, samalla kun se riisui omaa vaatetustaan. Lannevaate putosi lattialle ja olennon hirviömäinen sukuelin ponnahti näkyviin, pitkä ja paksu kuin tytön käsivarsi. Sen ensimmäinen neljännes oli harmaa ja untuvaisen karvan peitossa, mutta paksun esinahan alta siitin jatkui kirkkaan vaaleanpunaisena ja suonikkaana loput kolme neljännestä. Sen pinta oli ohuen, läpinäkyvän liman peitossa, kiiltäen nuotion valossa. Kärki oli tylppä ja kyhmyinen kuin jokin kummallinen juures. Alaston tyttö kirkaisi ja prinsessa vetäisi terävästi henkeä sen nähdessään, ja nuoremman kyyneleet alkoivat valua pitkin poskia.
Körmyniskainen olio tuli aivan tyttöön kiinni ja kädellään ohjasi kiimasta paisunutta elintään tämän haarojen väliin. Dom käänsi katseensa kauhuissaan kun tytön rimpuilusta huolimatta peikko kyykistyi ja levitti kauniita, sileitä reisiä, ja painoi tylppäkärkistä penistään vasten ohuen karvan peittämiä häpyhuulia. Tyttö huusi, pelosta tai kivusta, kun pieni aukko antoi periksi, venyen paksun tunkeilijan mittoihin kunnes peikon turvonneen kalun kärki upposi häpyhuulten väliin ja katosi tytön sisään. Peikko päästi syvän, tyytyväisen murahduksen tuntiessaan tytön kehon lämmön puristavan kylmäveristä elintään, sen silmät suurenivat ja kieli työntyi ulos suusta, kasvot venyen onnelliseen hymyyn.
Käsillään olento piti nyyhkyttävää tyttöä paikoillaan, painaen tätä seinään niin että tyttömäisen pyöreät pakarat likistyivät kiveä vasten. Peikko veti siitintään hieman taaksepäin, tytön vaaleanpunaiset häpyhuulet venyen ulos paksun varren mukana, tiukasti puristuneena sen ympärille, kuin ne olisivat halanneet tuota hirvittävää, limasta kiiltelevää elintä. Vain kärjen ensimmäiset sentit peikko jätti tytön sisään, ja Dom näki kuinka tytön aukko oli venyneenä lähes äärimmilleen, pakotettuna hyväksymään karmaiseva tunkeilija hellään lämpöönsä.
Peikko työnsi lantiotaan eteenpäin ja tyttö kiljaisi, sykkivä siitin työntyi syvemmälle, sen erittämä nilja kitkaa vähentäen. Paksu, tylppä terska liukui supistuneessa tunnelissa, pakottaen poimut pois tieltään ja venymään ympärilleen, kunnes tyttöön ei mahtunut enempää ja peikon ryhmyinen penis täytti ahtaan tunnelin kokonaan, litteä kärki painautuneena vasten kohdunsuuta. Miltei puolet värisevästä, vaaleanpunaisesta elimestä oli tytön sisällä, ja olio korisi nautinnosta tuntiessaan kauniin ihmisnaaraan pehmeät poimut ja lämmön herkän sukuelimensä ympärillä. Tyttö itki kauhuissaan, pakotettuna yhdyntään tämän hirviön kanssa, pitkän, jäykän siittimen seinään naulaamana.
Dom oli kuullut tarinoita siitä miten peikot tai vielä pahemmat olennot ryöstivät kauniita, nuoria tyttöjä ja tekivät niille asioita, joista ei edes puhuttu, mutta hän ei ollut koskaan uskonut niitä todeksi. Ei ennen kuin nyt. Pahinta oli ettei Dom voinut tehdä asialle mitään, he olisivat kaikki mennyttä jos hän jäisi kiinni nyt. Prinsessakin näytti epätoivoiselta, peläten olevansa seuraava.
Peikko alkoi liikuttaa lantiotaan edestakaisin vaistomaisesti, upottaen paisuneen kalunsa tyttöön uudelleen ja uudelleen, täyttäen tämän pohjaan asti. Peikon liikkeet olivat hitaita ja voimakkaita, mutta eivät kuitenkaan rajuja. Tytön ohuet häpykarvat kiiltelivät siittimen erittämästä, kirkkaasta limasta, jota valui jo kyhmyisen ja harmaan esinahan yli, aina suurten ja raskaiden kivespussien päälle. Vaikka peikon kalu oli suuri ja tyttö melko pienikokoinen, tuo kirkas, liukas neste sai tytön ja peikon sukuelimet liukumaan sisäkkäin lähes vaivatta.
Hyvin pian peikko korisi hurmiossaan, äärimmäiseen nautintoonsa hukkuneena tytön tiukan onkalon vastahakoisesti hyväillessä sen turvonnutta penistä. Nuori emätin suoritti biologista tehtäväänsä kun se hieroi sisään työntynyttä siitintä, saaden peikon siemensyöksyn lähestymään. Peikon pienet aivot täyttyivät hekumasta, sen kiveksissä siittiösolut lähtivät liikkeelle, seikoittuen siemennesteeseen ja syöksyen nautinnon sykähdysten saattelemana ylös sen elimen pitkää vartta. Tyttö kirkaisi tuntiessaan hirviön peniksen nytkähtävän, mutta ei voinut pysäyttää peikkoa ejakuloimasta sisäänsä; peikon tylpän terskan kärjessä olevasta aukosta pulppusi paksua, harmahtavaa siemennestettä syvälle tytön sukuelimiin, täyttäen emättimen poimut ja pursuten kohdunsuuhun. Peikko örisi haltioissaan, nauttien suunnattomasti orgasmistaan tytön häpytunnelin hellässä puristuksessa, tuntiessaan paineen nivusissaan purkautuvan aalto aallon jälkeen vapautuvan sperman myötä. Vaikka vanha oli, peikko ei ollut koskaan nauttinut näin; siitä oli kuukausia kun se oli viimeksi paritellut, ja nyt siemensyöksy kauniin ja hekumallisen ihmistytön sisään tuotti sille ennenkokematonta nautintoa.
Vaaleanharmaata nestettä pursusi jo kauhuissaan itkevän tytön jalkovälistä, osa valui pitkin pehmenevän peniksen vartta, osa tippui lattialle muodostaen pienen lätäkön. Hirviömäisen olennon siemen oli purkautunut niin suurella paineella ja niin suuressa määrin, että siitä suuri osa oli työntynyt suoraan tytön kohtuun, ja siittiöt uiskentelivat nyt syvällä tytön sukuelimissä munasolua etsien. Peikko hengitti raskaasti ja räkäisesti nojatessaan seinää vasten, siitin yhä tytössä, suu onnellisessa virneessä.
Dom muisti tarinat, joissa neito synnytti peikolle rujoja lapsia, puoliksi ihmisiä ja puoliksi hirviöitä, ja mietti ahdistuneena josko tyttö tulisi raskaaksi peikon siemenestä. Dom kirosi itseään kun ei ollut mennyt väliin, mutta vakuutti itselleen että oli tehnyt oikean valinnan. Niin suuri hirveys kun oli tapahtunutkin, suuremmalta vältyttäisiin kun Dom pysyi toistaiseksi piilossa.
Lopulta peikko päästi tytöstä irti, antaen tämän pudota jaloilleen jotka melkein pettivät tämän alta, ja astui kauemmas. Sen ryhmyinen, veltto sukuelin putosi tytön sisältä, nyt niin lyhyt, että vain muutama sentti vaaleanpunaista terskaa näkyi karvaisen esinahan alta. Kuin tytön häpyaukosta olisi otettu tulppa pois, harmahtavan läpinäkyvää nestettä putosi ja valui ulos suurina määrinä, paksua ja tahmaista kuin mahla.
Tyydytettyään alkukantaisen himonsa peikko käveli keskelle huonetta, löi yhdellä voimakkaalla iskulla viereisen tuolin rikki ja lisäsi puunpalaset tuleen. Se istahti paksulle vuodalle tulen viereen, katseli tyttöihin päin onnellisesti virnuillen, rapsutti lihavaa kylkeään ja asettui makuulle.
Pian äänekäs, rohiseva kuorsaus kaikui salissa, sekoittuen jalkojensa välistä peikon spermaa vuotavan, kauniin tyttöraukan nyyhkytykseen. Vaikka tummat silmät punertivat ja silmänaluset olivat turvonneet itkemisestä, vaikka kyyneleet valuivat pitkin kaulaa ja siemenneste pitkin reisiä, tyttö näytti silti kauniilta. Alilei istui tuolillaan pelokkaana, mutta hiljaa. Peikko ei ollut koskenut prinsessaan, ja tämä oli yhä niin kaunis kuin vain nuori prinsessa voi olla, hopeiset hiukset loistaen vasten vaaleanruskeaa ihoa kuin niihin olisi vangittuna kuun valoa. Viha kasvoi Domin sisällä, hän kostaisi peikon teon, hän suojelisi prinsessaa, hän surmaisi tuon hirviön vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa, sen hän vannoi hiljaa itselleen.
”Nyt,” prinsessa kuiskasi. ”Tapa se!”
Dom nousi seisomaan tynnyrissään, joka oli niin korkea että reuna ulottui hänen rintaansa. Laitoihin tukien hän punnersi itsensä ulos ja hyppäsi pehmeästi lattialle. Peikon kuorsaus rohisi äänekkäästi, peittäen alleen tulen huminan ja Domin kevyet askeleet. Nuorempi tyttö kyynelehti yhä, mutta prinsessa Alilei seurasi tilannetta jännittyneenä ja hiljaa. Jälleen Dom hiipi seinustaa pitkin, varoen askeliaan ettei kaatanut romahtamispisteessä olevia hyllyjä tai potkaissut nurin ämpäriä, mikä olisi varmasti herättänyt hirviön.
Dom pääsi huoneen toiselle puolelle säkkikasan luo, ja näki miekan huotrineen repaleisten, jauhoa ja jyviä pursuavien säkkien lomassa. Hän tarttui huotraan ja veti miekan esiin, teräs raapien kevyesti nahkaa vasten, ja laski huotran maahan.
Äkkiä hän kuuli ropinaa, ääni kuulosti siltä kuin olisi satanut hiekanjyviä. Hän huomasi, että yhdestä säkeistä valui homeisia jyviä hänen saappaansa päälle ja lattialle, mutta ääni oli kuitenkin niin hiljainen ja tasainen, ettei peikko liikahtanutkaan. Juuri kun Dom kääntyi taas nukkuvaa petoa kohti, hän kuuli uuden äänen takaansa, kangas hankasi vasten kangasta, ja sitten – raskas ‘thump’, kun säkki putosi lattialle.
Säikähtäen, Dom vilkaisi peikkoon päin, ja kauhukseen näki sen kohottaneen päänsä ja katsovan suoraan häneen. Peikko karjaisi ja alkoi nousta, mutta ennen kuin se kerkesi Dom oli syöksynyt sen kimppuun ja suunnannut iskun kaulan ja hartian väliin, niin suurella voimalla että se olisi surmannut kenet tahansa kuolevaisen miehen, vaikka miekka olikin pieni.
Mutta peikko ei ollut kuolevainen mies. Terä puri sen paksuun nahkaan vain muutaman sentin syvyyteen, saaden pedon ulahtamaan raivosta ja kivusta. Mutta silti se nousi, ja veti patjan alta esiin pitkän, ruman tikarin, lähes yhtä pitkän kuin Domin lyhytmiekka.
Dom perääntyi askeleen, toisen, kolmannen. Peikko katseli häntä varuillaan, mittaillen. Kun se totesi ettei vihollinen ollutkaan pitkä ja haarniskoitu ritari, se naurahti räkäisesti ja kävi hyökkäykseen.
Dom askelti taaksepäin päkiöillään, valmiina väistämään suuntaan tai toiseen, kun peikko kävi lähemmäs ja suuntasi korkean iskun Domin kasvoihin. Dom hypähti taakse ja huitaisi peikon suurta, lihaisaa vatsaa, mutta terä kimposi pois jälkeä jättämättä. Peikko iski samoin uudelleen, ja Dom hypähti jälleen taakse, mutta tällä kertaa seinä oli hänen takanaan. Vaistomaisesti hän heilautti miekkansa päänsä päälle, onnistuen vaivoin kääntämään peikon lyönnin sivuun, ja hypähti sivuun peikon huitaistessa leveässä poikittaisessa kaaressa, tikari raapien vasten kiviseinää siinä, missä Dom oli vain hengenveto sitten seissyt.
Peikko karjui raivoissaan nuorukaisen pyörähtäessä pois sen luota ja huitoi tikarillaan ilmaa, paiskasi tuolin tieltään ja potkaisi ämpäriä niin että se hajosi kappaleiksi, jotka lensivät ympäri huonetta. Dom hypähteli jalalta toiselle, piti etäisyyttä itsensä ja peikon välillä, helposti ja kevyesti, kuin tanssien.
Ja tämä oli tanssi jonka hän tunsi; Dom oli viettänyt tunteja ja taas tunteja vuosien ajan harjoitellen isäänsä ja kylän miehiä vastaan, eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta kun oma henkikulta oli pelissä. Taistelun huuma sykki hänen suonissaan eikä hän tuntenut pelkoa, vaikka peikko oli paljon häntä suurempi ja vahvempi. Peikko oli hidas, Dom oli nopea.
Öristen peikko ryntäsi Domia kohti, kohottaen tikarinsa raivokkaaseen iskuun, mutta Dom oli valmiina. Jalalta toiselle painoaan siirrellen hän odotti, odotti, odotti kunnes peikko antoi tikarinsa pudota, ja silloin Dom hyppäsi sivulle ja pyörähti, samalla iskien peikkoa kasvoihin voimiensa takaa. Terä osui suoraan pieneen tihrusilmään ja leikkasi pitkin nenän vartta ja peikko huusi helvetillisellä äänellä, veri valuen sen puhjenneesta silmästä.
Dom ei odottanut että hirviö toipuisi. Hän löi poikittaisessa kaaressa kohti peikon jalkoväliä, ja terä leikkasi hirvittävän sukuelimen keskeltä poikki, irronnut puolikas mätkähtäen lattialle. Peikko huusi niin että Domin korviin sattui ja huitoi kuin hullu ympärilleen, vapaa käsi viuhtoen villisti ilmassa.
Dom pyörähti rumiluksen taakse ja survaisi miekkansa polvitaipeeseen, ja kiljuva peikko kompuroi polvilleen. Hän pyöräytti miekkaansa, tarttui kahvaan kaksin käsin ja koko painonsa takanaan työnsi sen kärki edellä peikon niskaan.
”KUOLE!” hän karjui raivoisalla, eläimellisellä äänellä.
Peikon ääni vaihtui matalaksi korinaksi, hiljentyen, hiljentyen, ja lopulta roteva, ruma olio romahti kyljelleen lattialle. Hetken ajan koko maailma oli täysin hiljaa.
”Teit sen!” Prinsessa huusi äkkiä riemuissaan. ”Sinä teit sen!” Nuorempi tyttö oli pyörtynyt. ”Miten voin ikinä palkita sinut? Sankarini!” Alilein silmät kyynelehtivät ilosta. Dom katsoi häneen hölmistyneenä, hiljalleen heräten taistelun transsista ja tajuten missä olikaan.
//////////
Käyttäen löytämäänsä suurta kiveä Domin onnistui rikkoa tyttöjen kahleet, ja ennen iltaa he olivat lähteneet tornista, Dom kantaen nuorempaa tyttöä. Auringon laskiessa he leiriytyivät mäelle joka päättyi matalaan jyrkänteeseen toiselta puolelta. Mäen päällä makasi muutamia suuria kiviä ja kasvoi yksinäinen korkea tammi. Kiviin nojaillen he söivät hieman leipää ja juustoa, puhuen tuskin sanaakaan.
Domista tuntui kuin hän olisi vasta nyt todella nähnyt prinsessan; tornissa tämä oli ollut kaunis prinsessa Alilei, mutta nyt hän näki hekumallisen nuoren naisen, solakan mutta uhkean ja seksuaalisen. Prinsessan pitkät platinaiset hiukset korostivat kanelin väristä hipiää, ja Dom huomasi miettivänsä olisiko prinsessan iho yhtä sileä ja virheetön mekon allakin. Useamman kerran mekon alla kohoileva povi vangitsi Domin katseen, ja monta monituista kertaa prinsessa katsoi häneen kiitollisena, mutta tämän kirkkaissa sinisissä silmissä näkyi jotain muutakin kuin kiitollisuutta.
He kävivät nukkumaan puuta vasten, ja Dom laski nuoremman tytön, joka oli yhä tajuton mutta hengitti rauhallisesti, heidän viereensä. Dom ja prinsessa olivat yhdessä sitoneet vaatteiden repaleet tämän ylle niin, että tytön häpy ja rinnat peittyivät säädyllisesti, mutta tytöstä valuva siemenneste oli pian muodostanut kostean läntin jalkovälin kohdalle.
Dom nojasi vasten puunrunkoa ja yritti ajatella palkintoa jonka tulisi saamaan, mutta hänen ajatuksensa hiipivät kerta toisensa jälkeen hänen vieressään nukkuvaan prinsessa Alileihin. Prinsessa tuoksui huumaavalle; Dom haistoi hänet koko ajan, viekoitteleva tuoksu oli kuin kesäinen yö ja villit kukat. Pelkkä tuoksu sai Domin kovettumaan, mutta hän ei uskaltanut tehdä mitään. Ei hän, alhainen sepän oppipoika rohkenisi kajota prinsessaan. Sitäpaitsi hän oli kokematon: hän näki ikäisiään tyttöjä hyvin harvoin, eikä hänen kylässään asunut yhtäkään. Itseasiassa hän oli vanhassa tornissa ensimmäistä kertaa elämässään nähnyt alastoman tytön, vaikka hän ei ollutkaan tuolloin katsonut tätä seksuaalisessa valossa.
Lopulta Dom nukahti prinsessa mielessään.
//////////
Joku kopeloi Domin housuja, ja hän tunsi kun niitä vedettiin alas. Hän oli yhä puoliunessa, ja nouseva aurinko häikäisi hänen silmiään kun hän yritti avata niitä. Ennen kuin Dom näki mitään, lumoava, tumma keväinen tuoksu täytti hänen sieraimensa, ja hän ajatteli näkevänsä yhä unta. Hänen housunsa vedettiin aina polviin asti, ja Dom tajusi hämärästi olevansa puoliksi alasti. Äkkiä jokin hellä ja lämmin tarttui hänen kaluunsa, ja hän sävähti vieraasta, mutta ihanasta tunteesta. Hän raotti silmiään ja näki vilauksen vihreää mekkoa ja putouksen runsaita, hopeisia hiuksia jotka hohtivat aamuauringossa.
”Prinsessa Alilei,” hän ajatteli säikähtäen. ”Onko tämä unta?”
Hellä, hento käsi sormeili hänen paksua penistään, joka sojotti tumman karvoituksen seasta rohkeasti, välittämättä siitä että paljasti itsensä kuninkaallisille silmille. Dom oli joskus tyydyttänyt itsensä kädellään, mutta prinsessa Alilein kosketus tuntui täysin erilaiselta, uskomattoman paljon paremmalta. Hän värähteli pehmeiden sormien hivellessä hänen siittimensä vartta, ja oli vähällä murahtaa niiden kutitellessa raskaina roikkuvia kivespusseja, mutta Dom pakotti itsensä pysymään hiljaa.
Dom ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, pitäisikö hänen pysäyttää prinsessa, näytellä nukkuvaa vai rohkaista tätä. Hän oli rohkea miekka kädessään, mutta nyt Dom oli hermostunut kuin pieni lapsi.
Sormet kiertyivät peniksen tyven ympärille, ja hetkeen ei tapahtunut mitään, kunnes äkkiä Dom tunsi jotain uskomatonta, jotain äärimmäisen lämmintä, pehmeää ja kosteaa ympäröi hänen siittimensä kärjen. Tunne oli niin äkillinen ja ihana että hän oli vähällä laueta välittömästi. Hänen muut aistinsa tuntuivat sammuvan ja kaikki tunto keskittyi suloiseen tunteeseen hänen sukuelimensä kärjessä.
Prinsessan käsi veti esinahkaa alas, ja se liukui vaivatta syljen kostuttamana, paljastaen sipulimaisen terskan herkimmät kohdat kielen hyväiltäväksi.
”Hän otti sen suuhunsa,” Dom tajusi ihmeissään, ajatukset yhtenä puurona.
Täyteläiset, punertavat huulet puristuivat pehmeästi varren ympärille, samalla kun prinsessa imeskeli paljasta kärkeä suussaan, nuollen ja hieroen sitä kielellään. Prinsessan toinen käsi puristui Domin kiveksien ympärille ja hieroi niitä pehmeästi, huulet alkoivat liukua ylös alas pitkin vartta. Dom ei ollut koskaan tuntenut, edes kuvitellut mitään niin ihanaa, hän värisi ja tärisi nautinnossaan, hänen päänsä ja silmänsä sumenivat eikä maailmassa ollut mitään muuta juuri silloin kuin tuo autuas tunne.
Nautinto tuntui valtavana paineena Domin nivusissa ja alavatsassa, jumalaisen ihanana sykkeenä joka kasvoi kasvamistaan taivaallisen kauniin prinsessa Alilein imiessä hänen penistään. Hänen aivonsa eivät toimineet, hänen lihaksensa eivät toimineet, kaikki aistit ja aivosolut keskittyivät tuntemaan lähestyvää orgasmia. Prinsessan suu ja kieli liukuivat terskan tuhansien ja taas tuhansien äärimmäisen herkkien hermopäätteiden yli, suloinen kitka sai paineen kasvamaan, kasvamaan, kasvamaan, ja mitä suuremmaksi paine kasvoi, sitä enemmän siitin herkistyi Alilein hyväilyille, sitä paremmalta hänen peniksensä kärkeä hierova lämmin kosteus tuntui kunnes kyyneleet valuivat pitkin Domin poskia.
Kieli pyörien terskan ympärillä prinsessan huulet liukuivat alas. Paine tuntui sykkivänä, räjähtämäisillään olevana hekumallisena poltteena Domin peniksen tyvessä. Täyteläiset huulet liukuivat ylös, kieli hieroen terskan alapintaa. Paine nousi ylös siitintä pitkin, Domin kivekset supistuivat siittiöiden lähtiessä liikkeelle, hedelmällinen neste syöksyi siemenjohtimissa ja virtsaputkessa. Hetkeksi kaikki tuntui pysähtyvän. Dom tunsi vain prinsessan huulet ja kielen; vain rakastavat hyväilyt peniksensä kärjen ympärillä, lämpimät, pehmeät ja hellät. Hän avasi silmänsä ja näki tuon jumalaisen kauniin olennon, platinaiset hiukset, tumman ihon, runsaat huulet joiden syleilyssä hänen kivikova, herkkä elimensä liukui.
Lopulta prinsessan tarjoama suurakastelu käynnisti Domin siemensyöksyn, paine purkautui ihanina sykähdyksinä siemennesteen vapautuessa nuoren jumalattaren suuhun. Spermaa laukesi pitkinä, patoutuneina ryöppyinä, Domin sukuelimet supistelivat taivaallisessa hurmiossa tyhjentäessään sisältönsä, käsittämätön nautinto sykki hänen nivusissaan.
Prinsessa imi nytkähtelevää elintä pehmeästi, maistellen maukasta nestettä Domin ejakuloidessa hänen suuhunsa. Hän hyväili ja hieroi terskaa suullaan ja huulillaan ja yhä lisää siementä purskahteli hänen kielelleen ja kurkkuunsa kunnes hänen suunsa oli täynnä kuumaa spermaa. Alilei nielaisi kulauksen, nielaisi toisen kulauksen, kolmannen.
Niin he olivat, Dom istuen puuta vasten ja Alilei polvistuneena hänen jalkojensa väliin, yhtyen toisiinsa, pojan sukuelin tytön suussa, prinsessa niellen sankarinsa spermaa.
Nuorukainen murahteli orgasminsa hekumassa luovuttaessaan siittiösolujaan penistään hellivälle platinaiselle ja pronssiselle kaunottarelle. Prinsessa oli päättänyt kiittää Domia imemällä urhean nuorukaisen kivespussit tyhjiksi, ja niin hän imeskeli sykkivän siittimen paljasta kärkeä niin suloisesti kuin taisi, niellen jokaisen uuden annoksen sitä mukaa kun sitä syöksyi terskan kärjessä olevasta pienestä aukosta, kunnes hänen vatsansa tuntui olevan täynnä ravitsevaa siemennestettä. Spermaa tuli paljon, paljon enemmän kuin yhdeltäkään palveluspojalta oli koskaan tullut ja se maistui paljon paremmalle, ja prinsessa toivoi että sitä olisi riittänyt loputtomasti.
Lopulta Domin kliimaksi laantui, ja kun viimeisetkin pisarat olivat prinsessan mahassa tämä päästi siittimen suustaan, käsi yhä tyven ympärillä, nosti katseensa ja hymyili ja nauroi Domille aurinkoisesti, valkoiset hampaat ja kosteat huulet loistaen vielä kauniimmin kuin aamuaurinko.
Dom vain katsoi prinsessaan typertyneenä, aivotoiminta hiljalleen palaten. Hänellä oli uskomattoman hyvä, lämmin ja rauhallinen olo. Prinsessa kömpi hänen kainaloonsa ja he nojasivat vierekkäin puuta vasten, katsellen vaaleanpunaisena ja kultaisena hohtavaa auringonnousua. Dom laittoi kätensä tytön ympärille.
”Kiitos,” prinsessa sanoi pitkän tovin kuluttua.
