"Täytyy sanoa, että sä oot kyllä ihan tosi hyvä kirjoittamaan".
Sanat nostavat hiukan ujostuneen hymyn huulilleni. Vanhojen tapojeni mukaisesti olen jo lähteä itseni vähättelylinjalle, mutta saan onneksi kiinni impulssistani ja totean sen sijaan:
"Kiitos, onpa mukava kuulla."
Istun pienen työhuoneen nurkkaan asetetulla tuolilla graduohjaajani vieressä. Olen saanut johtopäätösosion graduuni kirjoitettua, ja lähetin sen sähköpostitse ohjaajalleni kommentoitavaksi. Yleensä olen saanut palautteen tekstistäni vastausmailissa, mutta tällä kertaa päätimme sopia vaihteeksi lähitapaamisen. Idea oli erinomainen, sillä olen saanut kysyä tarkentavia kysymyksiä suoraan ohjaajani kommentteihin, ja jutella muutenkin ajatuksiani työn edistymisestä.
Tapaaminen on sujunut muutenkin hyvissä merkeissä. Keskustelumme ovat lähteneet välillä sivuraiteille, ja olemme useamman kerran joutuneet palaamaan takaisin aiheeseen miettien, että mihin kohtaan työssä jäimmekään. Minä olen jokaisesta sivupolusta vain mielissäni, sillä olen ollut ohjaajaani korvia myöten pihkassa heti ensitapaamisesta lähtien.
Ohjaajani Juhani on noin nelikymppinen yliopisto-opettaja. Hän on minua vähän pidempi, harteikas mies, joka pitää luonnossa liikkumisesta ja hyvästä musiikista. Minua kohtaan hän on aina ollut hyvin ystävällinen ja auttavainen, mikä ehkä alkujaan sai kiinnostukseni häntä kohtaan heräämään. Juhani myös suhtautuu intohimoisesti opettamaansa alaan, mikä on toinen heikko kohtani: koen ihmisissä yleensäkin kiinnostavaksi piirteeksi, jos heillä on elämässään joitakin asioita, jotka kiinnostavat heitä erityisen paljon.
Ilokseni olen ollut huomaavinani, että en ehkä ole ainut, jonka kiinnostus on herännyt graduohjauksen aikana. Yhtäältä tästä kertovat keskustelumme, joilla on tosiaan taipumus rönsyillä. Lisäksi Juhani on usein palaverin yhteydessä tarjonnut meille kahvit, sekä olemme käyneet kerran lounaalla. Olemme myös jutelleet jonkin verran sähköpostin lisäksi whatsapissa, missä olemme vaihtaneet mm. hyvän joulun toivotukset. Olen suunnilleen joka viestin, sähköpostin ja tapaamisen jälkeen tuulettanut ilosta mielessäni tai fyysisestikin, jos ketään ei ole ollut näkemässä.
Yhtä lailla monen tapaamisen jälkeen olen ollut allapäin, kun joka kerta olen ollut yhä varmempi siitä, että jotain tässä on, mutta ratkaiseva askel on jäänyt ottamatta. Niin, enhän minä sitä uskalla ottaa: jos ounasteluni kuitenkin osoittautuu vääräksi, tuloksena on loppugradun jatkuva vaivaantuneisuus, enkä toisaalta myöskään halua jättää itsestäni kuvaa lupaavana opiskelijana, jolla olikin ihan muut asiat mielessä. Kuitenkin toive jostain enemmästä kaihertaa sisintäni joka tapaamisen jälkeen vaativammin.
Tälläkin kertaa palaveeratessamme tilanne alkaa kääntyä minun tappiokseni. Olemme saaneet tähänastisen tekstini käytyä läpi, montaa kohtaa on viilattu paremmaksi, mutta enempää läpikäytävää ei tällä kertaa ole. Juhanin kehukin, "oot kyllä ihan tosi hyvä kirjoittamaan", kääntyy lämmittävyydestään huolimatta mielessäni keskustelun paketoimisen aloittavaksi kommentiksi. Juhani kuitenkin vielä jatkaa aiheen käsittelyä:
"Saako muuten kysyä, että ootko sä kirjoittanut lukiossa äikästä L:n?" hän kysyy katsellen minua hymyillen.
Naurahdan, sillä en voi mitään sille, että kehujen vastaanottaminen tuntuu edelleen vaivaannuttavalta. "No, sillon aikoinaan, joo", joudun myöntämään. Onhan lukiostani vierähtänyt jo jokunen vuosi.
Juhani naurahtaa vastaukseksi. "Joo. Se nimittäin näkyy sinun tekstissä. Ei kaikki vaan sillä tavalla osaa tuottaa tekstiä. Tai sitten lauseet on hyvin lyhyitä, vähän jopa töksähtäviä."
Nyökyttelen myöntävästi Juhanin puhuessa. Juhani naurahtaa taas.
"Melkein voisin sanoa, että sä kirjotat vielä paremmin kuin minä", hän toteaa.
Naurahdan taas, tämä menee jo yli. "No, siihen voi kyllä vaikuttaa, kun mä kirjoitan jonkin verran ihan vapaa-ajallakin", vastaan yrittäen selitellä tekstini väitettyä erinomaisuutta. Sitten tajuan puhuneeni vähän ohi suuni.
Juhanin ilme muuttuu yllättyneeksi, ehkä hän huomaa ajatuksenjuoksuni. "Ai, niinkö?" hän kysyy. "Saako kysyä, että mitä sä kirjoitat?" hän jatkaa, kasvoillaan uteliaan hyväntahtoinen hymy.
Tajuan, että tuota ei tosiaan olisi pitänyt sanoa. Suupieleni nousevat tahtomattanikin hymyyn ja vilkaisen jonnekin katonrajan nurkkaan. Huomaan vetäväni henkeä ja jännittäväni hartioitani.
"No, tuota... Ehkä on parempi, ettei mennä siihen", vastaan. Hemmetti, mieleeni ei edes tule mitään sopivaa hätävaletta.
Juhanin ilme muuttuu uteliaasta yllättyneeksi. Tai ei ehkä, pikemminkin hänen uteliaisuutensa kasvaa kymmenen potenssiin. Hänen suunsa leviää hymyyn.
"Ai, okei", hän vastaa lyhyesti.
Hetken hiljaisuus, Juhani katsoo odottavana minuun. Katson yhtä odottavana takaisin, en uskalla liikahtaakaan. Juhanin hymy levenee hieman, hän luovuttaa ensin.
"Ei sun tietenkään ole pakko kertoa", hän toteaa. "Mutta kyllä mulla nyt vähän uteliaisuus heräsi", hän jatkaa, hänen päänsä kallistuu aavistuksen sivulle.
Ei hän luovuttanutkaan vielä. Näen aidon uteliaisuuden hänen kasvoillaan, ja ehkä myös jotain muuta. Leikkisyyttä? Vilkaisen taas jonnekin katonrajaan, avaan suuni hymyillen, tietämättä mitä sanoa.
"Niin, no...", suustani tulee, mutta en osaa jatkaa sitä mitenkään. Tahtomattani katseeni hakeutuu takaisin Juhaniin. Kai yritän alitajuisesti arvioida, miten hän asiaan suhtautuisi...
Ilmeisesti Juhani ottaa vastaukseni myönnytyksenä. "Kirjoitatko sä...", hän aloittaa ja katselee ympärilleen, kuin etsien ideoita. "...jotain blogia? Runoja? Kirjaa?"
Naurahdan hänen sinnikkyydelleen, ja ajatukselle, että minä olisin joku kirjailija. "No, kai mä voin kertoa, jos sä kerran haluat kuulla. Mutta et naura sitten", vastaan ja katson häntä jännittyneenä ja hivenen epäuskoisena. En kai minä oikeasti juuri luvannut kertoa?
"En naura", Juhani vastaa hitusen vakavammalla äänellä, hän tarkoittaa sitä. Huokaisen, sillä on huojentavaa, että hän ymmärtää minun tässä tilanteessa arvostavan luotettavuutta enemmän kuin vitsailua. Olen nyt ylittänyt tämän kynnyksen ja loppu on vain katsottava.
Katson Juhania silmiin sen minkä kykenen, haluan nähdä hänen reaktionsa.
"Mä kirjoitan seksinovelleja", totean ykskantaan.
Viimeisen sanan kohdalla Juhanin odottava ilme muuttuu hitusen. Hänen kulmansa kohoavat aavistuksen ja suun hymy leviää hitusen. Reaktio on hyvin pieni, mutta selkeä: yllätin hänet. Positiivisesti? En uskalla iloita vielä.
Muuten Juhani katsoo minua liikahtamatta. Ehkä hän odottaa, että kertoisin jutun olevan vain vitsi. Katson häntä uhmakkaasti takaisin yhtä lailla odottavasti - ei, tämä ei ollut vitsi. Juhanin hymy alkaa levitä hitaasti isommaksi.
"Ahaa", hän sanoo nyökäten liioitellun selkeästi. Hänen hymystään päättelen, ettei yllätys ollut ainakaan negatiivinen.
Yllätyksekseni Juhani vastaa edelleen katseeseeni, eikä käännä sitä kiusaantuneesti pois. Mitä tämä tarkoittaa? Haluaako hän puhua kanssani... seksinovelleista?
Jännitys on minulle liikaa, ja naurahdan. "Onko tuttu formaatti?" kysyn, ja yllätän itsenikin sanavalinnallani. Ja kysymysvalinnallani. Kysyinkö juuri, opettajaltani, että lukeeko hän seksinovelleja??
Juhani naurahtaa ja vilkaisee muualle, ehkä hänelläkin kestää hetki koota ajatuksensa. Hän katsoo kuitenkin heti takaisin minuun.
"No ei mitenkään kovin tuttu, muistan mä että joskus nuorempana luin jonkin verran. Sillon kun ei vielä voinut kattoa netistä pornoa", hän toteaa, ja huomaan nyt hänen vuorostaan tarkkailevan reaktiotani. Luullakseni se on melko samanlainen kuin hänelläkin, kulmani nousevat yllätyksestä ja hymyni leviää hiukan. Nyökkään vaistomaisesti.
"Aivan", vastaan lyhyesti. Juhani katsoo taas hymyillen muualle, hän on löytänyt käsiinsä jossain vaiheessa kynän, jota nyt näpertelee. Hän hakee seuraavaa kysymystä.
"Joo... Kirjoitatko sä paljonkin niitä tarinoita?" hän esittää hakemansa kysymyksen katsoen taas minuun.
Minä vilkaisen taas kattoon. "No en nyt kovin paljoa, on niitä pari keskeneräistä pöytälaatikossa. Julkaisin ekani vissiin joskus toissa joulun alla", vastaan totuudenmukaisesti.
"Niin just", Juhani vastaa nyökäten hymyillen. "Eli... onko se siis jossain luettavissa?" hän jatkaa katsoen taas minuun.
Katson Juhania hetken, hän näyttää odottavalta. Ei kai hän tarkoita...?
"Siis... et kai sä aio lukea sitä?" vastaan yhä yllättyneempänä. Ei siinä mitään, että juttelen seksinovellien kirjoituksesta opettajani kanssa (eipä!!), mutta että hän lukisi tekstini..!
Hymy nousee Juhanin kasvoille, hänkin vilkaisee kattoon. "En tiedä. Ehkä aionkin", hän toteaa. "Onko se siis jossain netissä?"
Huomaan katsovani joka kerta samaa kattomateriaalien saumaa. "On se joo", vastaan ykskantaan.
Juhanin ilme näyttää odottavalta.
"Se on yhdellä sivustolla", jatkan.
Juhani vilkaisee minua, huomaan hänen saaneen idean. Sitten hän kääntyy kohti tietokoneensa näyttöä. "Minkä niminen sivusto se on?" Juhani kysyy minulta.
Yllätyn, jos mitenkään mahdollista, vielä vain enemmän. "Et kai sinä tässä nyt heti ajatellut sitä alkaa lukea?" kysyn lähestulkoon närkästyneenä.
Juhani naurahtaa. "No en, jos sinä et halua. Mutta näytä mulle se sivu ja sun tarina, niin voin lukea sen myöhemmin", hän vastaa. Näen taas hänen kasvoillaan sen saman luotettavuuden vitsailun sijaan, mitä arvostan. Hän tosiaan haluaa lukea tekstini, mutta ei halua kiusata minua asialla. Huokaisen.
"Okei, sen sivun nimi on seksinovellit.org", vastaan Juhanille. Juhani kirjoittaa osoitteen selaimen hakukoneeseen ja klikkaa ensimmäistä hakutulosta. Tuttu sivusto avautuu näytölle, tosin se näyttää hiukan erilaiselta, kun yleensä selaan sivustoa puhelimella.
Juhani tutkailee sivua skrollaillen sitä jonkin verran alas ja taas vähän ylös.
"Niin joo, eli täällä on vaikka kuinka paljon tarinoita", Juhani toteaa enemmän itsekseen. "Mikä näistä on sun?" hän kysyy vilkaisten minuun.
"Kirjoita hakukenttään että Autokoulussa", vastaan, sillä toissa joulusta on kulunut jo kotva. Juhani kirjoittaa sanan hakukenttään, tuloksena on yksi novelli.
"Tuo se on", sanon ja nyökkään kohti näyttöä.
"Niin just" Juhani toteaa. "Vai Autokoulussa", hän toistaa tarinani otsikon. Hän klikkaa sen auki.
Juhani lukee hiljaa ääneen tarinan tietoja läpi otsikon alta. Sydämeni syke kiihtyy entisestään, kun tajuan, miltä tarinan tiedot kuulostavat.
Juhani lukee itsekseen: "Kertoja: Nainen. Tägit: Vanhempi mies, Nuori nainen, Opettaja". Juhani kääntyy katsomaan minua, tällä kertaa närkästyneen utelias ilme kasvoillaan, minkä ymmärrän leikilliseksi. Katonrajan materiaalien sauma saa taas minulta ujostuneen katseen osakseen.
"Kirjoittaja: Auktoriteettiongelma", Juhani jatkaa. "Onko se siis sun nimimerkki?" Juhani naurahtaa.
"On", vastaan lyhyesti. "Mutta ei siellä vielä oo muita kuin tämä tarina", jatkan.
"Niin joo", Juhani vastaa. Huomaan, että teksti vetää häntä puoleensa, hän kääntyy taas katsomaan sitä, lukee muutaman sanan, ja kääntää sitten taas katseensa muualle. Hän katsoo taas minuun.
"Ootko ihan varma, että et halua, että mä luen sitä nytten?" hän kysyy. Hänen hymynsä on saanut pyytävän lisämausteen.
"Oon", vastaan hänen pettymyksekseen. Vaikka no, ehkä se ei olisikaan ollut niin paha...
Juhani luo vielä yhden silmäyksen tarinaani ja kääntyy sitten taas minuun päin. Katseemme kohtaavat, ja katsomme hetken toisiamme, emme keksi sanottavaa. Naurahdamme yhtä aikaa.
"Mihinkähän me oikein jäätiin", Juhani ennemmin toteaa kuin kysyy. Hän pudistaa hiukan päätään hymyillen ja minä huokaan, kuin olisin pidättänyt hengitystä jo pidemmän aikaa.
Juhani katsoo taas minuun ja aistin hänessä jotain vielä aidompaa, kuin mitä olen tähän asti päässyt todistamaan.
"Mun on pakko sanoa, että mulla kyllä aika lailla katkesi ajatus siitä, että mitä meidän piti vielä tässä tapaamisessa käyä läpi. Sopiiko, jos mä laitan sulle sit vaikka mailia, jos jäi jotain, mitä olis pitänyt vielä kattoa?" Juhani kysyy.
Nyökkään vastaukseksi. "Totta kai se sopii. Laita vaan mailia sitten", vastaan.
"Hyvä", Juhani vastaa ykskantaan. Hän vilkaisee tietokonettaan, kuin muistellen, pitikö meidän vielä käydä jotain läpi, vain huomatakseen tekstini yhä näytöllään. Hän naurahtaa.
"Ehkä voitais sitten tosiaan lopetella tältä kertaa. Laitellaan viestiä vaikka maililla tai whatsapissa, tai saa soittaakin, jos tulee jotain", Juhani sanoo, ja alan keräillä tavaroitani. Nousen lähteäkseni ja huomaan Juhanin katseen taas hakeutuneen tekstiini.
Hymähdän, en kai minä voi häntä estää. Hän kääntää katseensa minuun ja naurahtaa tajutessaan jääneensä kiinni.
"Eli ensi kertaan", totean vain lyhyesti, hymyillen kuitenkin.
"Jep, tehään näin. Moikka!" Juhani vastaa, ja sanon moikat takaisin.
Kävelen ulos työhuoneelta ja opettajien käytävältä kuin sumussa. Laskeutuessani portaita naulakkoa kohti tunnen, miten voitonriemu alkaa kuplia sisälläni. Otin ensimmäisen askelen! Ei, vaan aika monta askelta! Ja millä tavalla! Ei vittu, kerroin Juhanille kirjoittavani seksinovelleja, ja se haluaa lukea sen!!
Tunnen yhtäkkiä vastustamatonta halua kääntyä kannoillani, mennä takaisin hänen työhuoneelleen ja lukea tarinani yhdessä. Olla hänen lähellään, kun hän lukee sen. Samalla hetkellä mieleni valtaa kauhistus, entä jos hän ei yhtään pidäkään tekstistäni? Kertoja on liian lälly, kun alkaa vähän itkeä? Ja ai kauheata, siinähän oli se pikku peppujuttukin...
Ei helvetti. Kerroinko mä todella Juhanille tästä?
Samalla olen hyvin varovaisen toiveikas: ehkä hän pitääkin tarinastani, ehkä hän tykkääkin peppujutuista...
Naulakoille saapuessani totean, etten voi lähteä vielä mihinkään tässä mielentilassa. Kaarran kulkuni naulakoiden sijaan viereiseen naistenhuoneeseen, marssin tyhjässä vessassa omaan koppiini ja asetun mukavasti istumaan. Tiedän täsmälleen, minkä videon tarvitsen juuri tähän hätään. "Isukki treenaa mun pyllyä kyrvällään"... Tähän olen tullut ennenkin, Juhanista haaveillen... Alitajuntani mielestä olen valovuosia lähempänä fantasiani toteutumista, joten video kiihottaa aivan uudella tavalla ja saan orgasmin henkeäni haukkoen.
Mieleni ja kehoni koulun vessassa vallannut lämpö ja rentous on tipotiessään, kun istun kuraisessa bussissa matkalla kotiin. Ulkona vallitsevasta säästä olen hädin tuskin tietoinen, olen niin uppoutunut ajatuksiini. Orgasmin suoma helpotus oli vain lyhytaikainen, sillä perhoset valtasivat vatsanpohjani suunnilleen siinä vaiheessa, kun aloin kiskoa takkia ylleni.
Minä kerroin Juhanille tarinastani. Kerroin hänelle kirjoittavani seksinovelleja. Juhani ei ottanut sitä huonosti. Juhani halusi lukea tarinani. Onko hän lukenut sen jo? Tykkäsikö hän siitä? Oliko se vain pelkästään noloa? Mitä hän ajattelee tarinasta? Mitä hän ajattelee nyt minusta?
Ajatusteni kuumeinen kehä keskeytyy, kun puhelimeni värähtää taskussani. Optimistiminäni huutaa korvaani: "Olisiko se Juhanilta?" Kaivan puhelimen taskustani, ja vatsani tekee kuperkeikan: Juhaniltahan se! Voi hitto, uskallankohan minä lukea tämän? Vilkaisen ympärilleni bussissa, totean, että omaan pysäkkiini on vielä riittävästi aikaa. Avaan viestin.
"Moikka, unohdettiin sopia, että milloin pidettäisiin seuraava tapaaminen. Sopisiko sinulle jo tällä viikolla, esim. torstaina tai perjantaina klo 15.30?"
Tuuletan mielessäni: Juhani ehdottaa tapaamista! Vilkaisen puhelimeni yläpalkkia, nyt on tiistai. Yleensä haluan kirjoittaa vastauksen huolella ja kiireettä, mutta nyt en malta.
"Moikka, juu, kyllä se sopii, mulla on perjantaina menoa mutta torstaina onnistuisi", vastaan. Oikeasti olen vapaana koko loppuviikon (ainakin Juhanille!), mutta en halua ottaa riskiä, että hän valitsee jälkimmäisen päivän.
Juhanin vastaus tulee samantien. "Hyvä juttu, nähdään silloin!"
Jään katsomaan Juhanin viestiä epäuskoisena. Tässäkö kaikki tältä erää? Ei sanaakaan tekstistäni? Näilläkö joudun ihan oikeasti sinnittelemään ylihuomiseen asti? Huokaisen ääneen. Olisi sittenkin pitänyt jäädä sinne työhuoneelle...
Ilta kuluu iloitessani päivän onnistumisesta, keskiviikko puolestaan sumussa. Alan epäillä koko hommaa, että Juhani ei pitänyt tekstistäni lainkaan ja että hänestä oli muutenkin noloa, että päätin ottaa tuollaisen asian puheeksi. Yritän järkeillä asiaa, muistutan itselleni, että mikään Juhanin reaktiossa ei viitannut tällaiseen suhtautumistapaan, mutta huomaan pitäväni sitä silti mahdollisena.
Asiaa ei auta, että Juhani pitää radiohiljaisuutta. Edes tavallista keskiviikon muistutusviestiä erään kurssin viikottaisesta deadlinesta ei Juhanilta kuulu.
Totean myös, että minun pitäisi varmaan edistää graduani jotenkin, siltä varalta, että Juhanilla oikeasti on mielessä käydä graduasioita läpi seuraavan päivän palaverissa, mutta en saa itsestäni mitään irti. Avaan gradutiedoston ja katson tekstiä kuin vierasta kieltä, suljen sen sitten. Sen sijaan huomaan lukevani julkaisemaani novellia uudelleen ja uudelleen, huomaan varmaan kymmenen kohtaa mitkä olisin voinut kirjoittaa paremmin, ja suunnilleen sata kohtaa mistä mietin, että mitä Juhani mahtaa niistä ajatella.
Torstaiaamuna olen yllättäen saanut itsetuntoni takaisin. Muistan päivän agendan heti herätessäni, ja huomaan odottavani sitä mielenkiinnolla. Jep, tuskin Juhanilla oli tarkoitus tänään mitään graduun liittyvää tapaamisessa käsitellä; ja jos on, niin voin aivan hyvin heittää jotain siinä vaiheessa lonkalta, kysyttävää minulla riittää aina.
On myös enemmän kuin kiinnostavaa, jos saan kuulla palautetta tekstistäni. En ole kertonut kenellekään novellistani, ja odotan innolla saavani kuulla oikean ihmisen mielipiteen siitä, varsinkin sellaiselta, joka ei yleensä lue novelleja. Niin, senkinhän Juhani viime palaverissa mainitsi, muistutan itselleni.
Lisäksi huomaan olevani melko varma siitä, että tänään on luvassa lisää askelia. Mitä ne tulevat olemaan, olen vain varovaisen toiveikas.
Päätän kuitenkin varautua pahimpaan. Valitsen aamulla ylleni mustat, samaa sarjaa olevat alushousut ja rintsikat, joissa on hiukan pitsikoristeita ja kultainen yksityiskohta rintojen välissä sekä vyötärönauhan keskellä. Ei siis mitään liian yliampuvaa tai epämukavaa, mutta sellaista, joka mukavasti kohottaa omaa itsetuntoani. Laitan vaalean tukkani lempikampaukselleni eli sotkuiselle ranskanletille. Alusvaatteiden päälle valitsen tyköistuvan harmaan neulospaidan ja tummanvioletin ohuen villatakin, sekä mustat farkut, joiden lahkeet sopivat hyvin yhteen mustien nahkakenkieni kanssa. Meikkiä en laita enempää kuin tavallisesti, mutta teen sen tavallista huolellisemmin.
Kampuksella huomaan pystyväni yllättäen keskittymään opiskeluun ongelmitta. Ehkä olen onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että tekstini on hyvä ja Juhani pitää siitä. Tai pikemminkin, olen todennut itsekseni, että minulla ei ole mitään syytä hävetä novelliani tai sitä, että olen sellaisen kirjoittanut. Olen itse tyytyväinen tekstiini, vaikkakin tiedostan, että nyt kirjoittaisin joitakin kohtia toisin, ja se riittää, oli Juhani siitä mitä mieltä tahansa. On mahdollista, että menin liian pitkälle, ja Juhani ei halua enää olla kanssani tekemisissä, mutta lohduttaudun ajatuksella, että silloin niin ei ollut tarkoituskaan tapahtua.
Itsevarmuudestani huolimatta huomaan jännityksen nostavan päätään, kun nousen taas portaita. Perhoset liihottavat vatsaani, kun ymmärrän, että pian saan tosiaankin kuulla, mitä Juhani tekstistäni ajattelee. Ja mitä hän ajattelee minusta, nyt kun tietää, että olen sellaisen kirjoittanut.
Kävelen opettajien käytävää taas kuin sumussa, en pysty ajattelemaan mitään. Saavun Juhanin ovelle, sisällä palaa valot, ovi on raollaan. Koputan oveen kaksi kertaa napakasti ja avaan sen odottamatta vastausta.
Juhani istuu työpöytänsä ääressä, aivan kuten tavallista. Hänen nostaessaan katseensa tietokoneen näytöstä huomaan kuitenkin, että hän vaikuttaa jännittyneemmältä kuin tavallisesti.
"No terve Anni", hän sanoo minulle, ja panen heti merkille, että hän ei yleensä käytä nimeäni minua tervehtiessään.
Vastaan hänen tervehdykseensä vähintään yhtä jännittyneesti, en osaa itse lisätä Juhanin nimeä tervehdykseni perään. Suljen oven perässäni, lasken laukkuni tuolini viereen ja käyn istumaan, kuten aina.
"No, mitä kuuluu?" Juhani kysyy minulta. Huomaan hänen tarkkailleen minua tavallista enemmän, kun kävin istumaan. Hän hymyilee, mutta hänen kasvonsa ovat edelleen jännittyneemmät kuin yleensä.
Kysymys on niin arkinen, etten ole varautunut siihen yhtään, ja huomaan vilkaisevani taas sitä hemmetin saumaa kattomateriaaleissa.
"No, tuota, mitäs tässä", pelaan itselleni aikaa, katseeni palaa Juhaniin.
"Ihan suoraan sanoen, en ole kyllä kovin paljoa saanut kouluhommia tehtyä tällä viikkoa", jatkan naurahtaen hiukan nolosti. Ehkä turvallisinta on valita rehellinen linja, mietin.
Juhani naurahtaa vastaukselleni ja ehkä rentoutuu hiukan.
"Joo, täytyy kyllä sanoa että sama täällä. On ollu vähän muut asiat mielessä", Juhani jatkaa, kohottaa kulmiaan ja jää katsomaan minua hetkeksi.
En uskalla antaa hiljaisuuden jatkua sekuntia pitempään. "Tarkotatko sitä mun novellia?" kysyn muka tietämättömänä.
Juhani naurahtaa taas ja pyöräyttää silmiään. "Tarkotan", hän toteaa lyhyesti ja katsoo minua painokkaasti.
En uskalla edelleenkään antaa tilanteen olla paikallaan, joten jatkan. "No tykkäsitkö siitä?"
"Tykkäsin", Juhani vastaa hiljaa. "Sä tosiaankin osaat kirjoittaa kyllä hyvin, näköjään muutakin kuin gradua", hän jatkaa ja nojaa taaksepäin työtuolissaan.
"Tosin joissakin kohdissa olisin toivonut tarkempaa kuvausta tapahtumista. Esimerkiksi kertoja olisi voinut kuvailla omaa ulkonäköään tarinassa vähän enemmän", Juhani jatkaa.
Näkökulma yllättää minut. "Ai, okei. Enpä tullut ite ajatelleeksi tuota ollenkaan. Mä pikemminkin aattelin, että on parempi, että ihmiset saa kuvitella tarinan hahmot sellaisiksi, kuin haluaa", vastaan.
"Joo, tuo on kyllä hyvä pointti", Juhani vastaa. "Mutta itellä se on kyllä pikemminkin niin, että on tärkeää saada jotain osviittaa siitä, miltä hahmot näyttää. Se on oleellinen osa sitä, että pääsee fiilikseen mukaan", Juhani jatkaa.
"Okei, kiitos näkökulmasta", vastaan ja hymyilen Juhanille. "Just tällasta palautetta tarinasta mä vähän toivoinkin, sillon kun julkaisin sen. Itse näille on helposti vähän sokea, eikä oo kauheesti ketään, keneltä kysellä mielipiteitä", jatkan.
Juhanin ilme muuttuu yllättyneeksi. "Ai, etkö sä oo muille kertonut tästä tarinasta?" Juhani kysyy.
"En", vastaan. "Itse asiassa sä oot ainut, kelle mä oon kertonut kirjoittavani novelleja", jatkan, ja tajuan puhuvani taas ohi suuni. Ei hemmetti, miltähän tuo nyt sitten kuulostaa...
"Niin just", Juhani vastaa lyhyesti ja huomaan, että hän ajatteli asian juuri siten, kuin ounastelinkin. Ehkä se ei ole huono asia...
Juhani nyökyttelee hetken itsekseen. "Joo... Entä saako kysyä, onko tämä tarina tapahtunut oikeasti?" Juhani jatkaa tarkkaillen reaktiotani.
Vilkaisen tahtomattani taas kattoon, Juhanin kysymys yllättää minut taas. "No, on ja ei", vastaan ympäripyöreästi. "Ehkä voisi sanoa, että tarinan alkupuoli koostuu useammista oikeasti tapahtuneista tilanteista, mutta loppupuoli on sitten vain minun pään keksintöä", selitän.
"Niin joo", Juhani vastaa. "Eli... ootko sä joskus ollut ihastunut johonkuhun opettajaan autokoulussa?" Juhani jatkaa.
Taas vilkaisen sitä samaa hemmetin saumaa katonrajassa, Juhanin kysymykset yllättävät minut yksi toisensa perään. "No, joo, kai se on pakko tunnustaa", vastaan, esittäen ehkä hiukan nolompaa kuin oikeasti olenkaan. Ei kai ihastumisissa pitäisi olla mitään noloa?
"Okei", Juhani vastaa lyhyesti ja vilkaisee muualle. "Entä muihin opettajiin?" Juhani kysyy yllättäen, nyt huomaan selkeän leikillisyyden hänen kasvoillaan.
Juhanin kysymys saa minut naurahtamaan tuskastuneesti. Mitä tuohon nyt pitäis vastata?
"Mikä ihmeen kyselytunti tää nyt olevinaan on? Ootko ite ollut ikinä ihastunut opiskelijoihin?" päätän valita yhtä lailla leikillisen puolustuslinjan. Sitten tajuan, että vastakysymykseni on aika lailla henkilökohtainen...
Juhani tuntuu lukevan nolostumiseni kysymyksestäni kasvoiltani ja vakavoituu hiukan. "En mä ole oikeastaan ollut kuin kerran", Juhani toteaa yhä hymyillen, mutta jotenkin vakavasti, katsellen minua. "Sekin lähti yllättäen viime tiistaina etenemään, mutta mä en oo kyllä yhtään varma, että oliko se opiskelija sittenkään ihan tosissaan sen kanssa, vai oliko se vain vahinko", Juhani jatkaa.
Nyt ymmärrän, miksi Juhanin hymyyn tuli vakavampi sävy. "Kyllä mä uskon, että se opiskelija oli varmaan ihan tosissaan", vastaan Juhanin katseeseen sen minkä kykenen, jännitysperhoset saavat minut muuten katselemaan hymyillen lattiaan. "Mä ainakin ihmettelen, miten sulla ei oo opiskelijatyttöjä jonoksi asti tuolla oven ulkopuolella", huomaan jatkavani, ja paljastavani samalla omaa epävarmuuttani. "Ja kaikki ihan lääpällään sinuun", selvennän vielä, ja tajuan samalla, että sille tuskin oli edes tarvetta.
Juhani naurahtaa, ja huomaan jonkin tietyn jännityksen katoavan hänen olemuksessaan, tai muuttuvan joksikin muuksi. "Ai, no kiitos", hän vastaa lyhyesti. Huomaan hänen hakevan lauseelleen jatkoa. "Ehkä se on sit niin, että vain parhaat pääsee tänne sisälle asti", hän jatkaa ja katselee minua vähän vinosti ja hymyillen samalla.
Juhanin vastaus ja minulle suoma katse vetävät jalkani ihan veteliksi, onneksi olen jo valmiiksi istuallani. Hengitän sisään ja huomaan, että unohdin sekunniksi, mitä Juhani minulle juuri äsken sanoi.
"Niin, en tiedä", vastaan vähän typertyneesti, koetan hakea tukea ympäristöstäni vilkaisemalla ympärilleni. "Tai kaikkein typerimmät, ketkä ei osaa lopettaa ajoissa ja olla keskustelematta sopimattomista aiheista", huomaan sanovani, ja paljastavani aika paljon epävarmuuttani Juhanille.
Vastaukseni näyttää yllättävän Juhanin kevyesti, hänen kulmansa kohoavat hiukan. "Niin, no... En tiedä, minun mielestä jos se opiskelija kerta oli ihan tosissaan, niin eihän siinä sillon oo mitään typerää", Juhani vastaa hymyillen. "Pikemminkin rohkeaa, että se uskaltaa viedä keskustelua eteenpäin. Sopimattomiinkin aiheisiin", hän jatkaa hiljaisella ja kevyellä äänensävyllä ja hymyilee minulle taas hiukan painokkaasti kulmainsa alta.
Naurahdan, tai pikemminkin hymähdän, Juhanin vastaukselle. Toisessa tilanteessa saattaisin naurahtaa isomminkin, mutta tilanne tuntuu liian latautuneelta sellaiselle.
"Niin, no hyvä, jos olet sitä mieltä", vastaan, vaikkei vastauksessani juuri ole sisältöä. Tuntuu, ettei sitä edes tarvita.
Huomaan katselevani taas Juhania silmiin. Jotenkin ensi kertaa ymmärrän, että ne ovat aivan hämmästyttävän siniset, vaaleansiniset. Olen tietenkin katsonut niihin aiemminkin, mutten ole tullut ajatelleeksi asiaa. Nyt olen hyvin tietoinen asiasta, ja ymmärrän, että Juhani on yhtä lailla katsellut minua silmiin, hievahtamatta, sanaa sanomatta, monta sekuntia. Hymy nousee huulilleni, Juhaninkin kasvoille nousee hymy. Hän naurahtaa kevyesti.
"Tiedätkö, sulla tuntuu olevan vähän sellainen vaikutus, että mä välillä unohdan mitä olin sanomassa", Juhani toteaa ja katselee minua hymyillen kevyesti. Naurahdan.
"Ai, no, anteeksi", vastaan, kun en muutakaan keksi. Juhani naurahtaa.
"No älä nyt anteeksi pyydä, eihän se sun vikasi ole", Juhani vastaa ja naurahdan itsekin.
"No joo, ihan totta", totean ja katsomme taas toisiamme silmiin. Juhanin kasvot alkavat taas vakavoitua, kuten tunnen omillenikin käyvän. Katse kestää taas hetken, kunnes Juhani naurahtaa taas.
"Niin, sitähän mä meinasin tosiaan kysyä, että oliko sulla vielä tänään ohjelmaa täällä, vai oletko lähdössä kotiin seuraavaksi?" Juhani kysyy minulta.
Vilkaisen pois Juhanista, jotta saan ajatukseni kasattua. "Joo, ei mulla ollut enää tämän enempää ohjelmaa täällä, eli kotiin olen seuraavaksi lähdössä", vastaan pitkästi. Katson taas Juhania ja sanon ääneen mieleeni nousevan kysymyksen. "Kuis?"
Juhani naurahtaa taas ja vilkaisee minua kulmainsa alta hymyillen. "Ajattelin vaan kysyä, että olisitko halunnut kyydin. Mehän asutaan ilmeisesti vähän samalla suunnalla?"
Perhoset lennähtävät vatsaani. Mitä tämä nyt tarkoittaa? "Joo, kyllä mä voin tulla samalla kyydillä", vastaan.
"Okei", Juhani vastaa lyhyesti ja katsoo minua hetken odottavan näköisenä, hymyillen. "Eli lähdetäänkö heti?" hän jatkaa.
Kulmani nousevat yllätyksestä. "Siis, joo, lähdetään vaan", vastaan vähän nolostuneesti naurahtaen. "Mä haen mun takin vaan tuolta alakerran naulakosta", jatkan.
"Okei, no nähdäänkö sitten vaikka siinä 2a-oven edessä, kunhan oot hakenut takkis?" Juhani kysyy.
"Joo, kyllä se sopii", vastaan ja nousen, poimin laukkuni lattialta. Ovella käännyn vielä katsomaan Juhania. "Eli nähdään kohta?", varmistan vielä ennen kuin avaan oven.
"Joo, mä tuun sinne alaovelle", Juhani vastaa sammuttaen tietokoneensa näytön. Avaan oven ja olen ulkona käytävässä.
Käytävän ilma tuntuu jotenkin merkillisen raikkaalta hengittää. Kävelen taas aivan sumussa käytävää eteenpäin, etäisesti tajuan, että niin oli viimeksikin. Portaita laskeutuessani tajuan, että olen lähdössä Juhanin kanssa yhtä matkaa kotiin. Hän heittää minut kotiin. Ihan kohta istun hänen autossaan. Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako tämä juuri sitä? Edes perhoset eivät tule vatsaani, tai ehkä ne ovat siellä jo, niin tiiviinä möykkynä etteivät voi enää liihotella.
Puen takin päälle ja käärin kaulahuivin kaulaani. Kävellessäni kohti 2a-ovea vilkaisen peilikuvaani ruokalan lasiseinästä. Näytän hyvältä, totean, hiukan yllätyksekseni. En lainkaan jännittyneeltä, vaan hyvin... eläväiseltä. Elinvoimaiselta. Pistän tämän havainnon itsetunnoksi takataskuuni ja korvan taakse. Minulla ei ole mitään hävettävää, vaan nyt ollaan jonkin kutkuttavan äärellä. Vähän kuin vuoristorata juuri ennen lähtöä.
Juhania ei näy eteisessä, joten työnnän ulko-oven auki. Juhani odottaa minua katoksen alla, ulkona sataa tänäänkin. Hymyilen kun huomaan hänet, hänenkin kasvoillensa syttyy hymy.
"No niin", hän toteaa lyhyesti ja lähdemme kävelemään kohti parkkipaikkaa.
Kello on vähän yli neljä, joten paikoitusalue on jo melko lailla tyhjentynyt autoista. Kävelemme hiljaa parkkipaikan läpi, koetan vilkuilla hänen kasvojaan, mutta katuvalojen onnettomassa valaistuksessa en saa oikein selvää hänen ilmeestään. Juhani avaa läheisen viistoperäisen auton ovet kaukosäätimellä, auto vilkuttaa isännälleen tervehdykseksi. Nousen kyytiin etumatkustajan paikalle, Juhani kuljettajan paikalle. Vilkaisen häntä, hän katsoo minuun hymyillen ensi kertaa kunnolla sitten työhuoneelta lähtemisen.
"No niin", Juhani toteaa. "En halunnut tuossa matkalla hyvin jutella, ettei kukaan vahingossa kuulisi", Juhani aloittaa ja katselee minua hymyillen taas painokkaasti. "Mutta sä varmaan ymmärrät, että tämä, että mä heitän sut kotiin, vois tavallaan meidän asemissa herättää jonkun mielessä epäilyksiä", Juhani jatkaa ja katselee minua odottaen vastausta.
Vastaan nyökäyttämällä päätäni ja sanon "Ymmärrän". Juhani nyökkää ja toteaa: "Hyvä".
Juhani katselee minua hetken, ikään kuin arvioivan tai mietteliään näköisenä. Katselen takaisin, hänen silmänsä näyttävät vähäisessä valossa yönsinisiltä, lähes mustilta. Huomaan, että hämärä valo, hiljaisuus ja katsekontakti alkavat tuntua jalkojeni välissä. En kuitenkaan uskalla hievahtaakaan.
Lopulta Juhani rikkoo hiljaisuuden. "Mun pitää nyt kysyä sulta muutama kysymys, ja mä toivon, että sä vastaat niihin rehellisesti, omaksi parhaaksesi. Mä en halua aiheuttaa sulle mitään pahaa tai satuttaa sua mitenkään", Juhani sanoo, nyt kohtalaisen vakavalla ilmeellä.
"Okei", vastaan ja nyökkään, huomaan hiukan jännitystä äänessäni.
"Ymmärrätkö sä, että sä olet tässä autossa omasta vapaasta tahdostasi, ja sä olet vapaa lähtemään milloin vain, mutta et saa mainita tästä sanallakaan kenellekään toiselle?" Juhani kysyy reaktiotani tarkkaillen.
"Joo, kyllä mä ymmärrän", vastaan ja huomaan Juhanin sanojen herättävän uteliaisuuteni.
"Hyvä", Juhani vastaa ja katselee minua hetken.
"Oletko sä kiinnostunut minusta seksuaalisesti?" Juhani jatkaa ja tarkkailee reaktiotani.
Perhoset lennähtävät vatsassani, vedän hiljaa henkeä. "Olen", vastaan lyhyesti, miettien mikä seuraava kysymys mahtaa olla.
Juhani nyökkää. "Haluatko sä harrastaa seksiä mun kanssa?"
"Haluan", vastaan. Väristys kulkee pitkin kehoani, yritän pitää sen piilossa.
Juhani nyökkää. "Okei. Sun novellissa nuori nainen antaa seksiä takaapäin vanhemmalle miehelle. Kiihottaako sua ajatus, että sä olisit alisteisessa asemassa mieheen nähden?"
Vedän henkeä. "Kiihottaa", vastaan.
Juhani hymyilee, katsoo minua silmiin. "Okei. Niin kiihottaa minuakin. Jos mä käskisin sua nyt ottamaan multa suihin tässä autossa, niin kiihottaisko se sua?"
Väristykset kulkevat pitkin kehoani. "Kiihottaisi", vastaan.
"Haluaisitko sä sitä?"
"Haluaisin."
"Anni, ota multa suihin. Tässä ja nyt."
Nielaisen kuuluvasti ja vedän henkeä. Käännän katseeni Juhanin kasvoista hänen syliinsä. Hänen istuimensa on siirrettynä taakse, pimeässä katulamppujen valoa lankeaa vain hänen rintakehälleen, mutta syli on lähes täydessä pimeydessä. Kurkotan vasemmalla kädelläni kohti hänen reittään, huomaan epäröiväni hetken ja vilkaisen hänen kasvojaan. Juhani katselee minua vakavana, odottavana, mutta hänen silmänsä hymyilevät pimeässä.
Lasken käteni hänen mustien farkkujensa peittämälle reidelleen. Silitän häntä varovasti, tunnustelen häntä. Ymmärrän koskettavani Juhania, nyt, ensi kertaa. Vatsani on täynnä perhosia.
Käteni vaeltaa Juhanin reittä ylöspäin ja hänen talvitakkinsa päälle. Ymmärrän, että se on tiellä. Käännyn penkilläni paremmin Juhania kohti ja kurkotan tarttumaan hänen kauluksensa vetoketjuun. Avaan vetoketjun alas asti ja avaan takin helmat. Pimeässä on mahdotonta nähdä, onko Juhanin alakerta reagoinut tilanteeseen mitenkään. Omaani tuntuu puolestaan jo aivan jomottavan.
Lasken toisen käteni Juhanin reidelle ja toisen hänen vatsalleen kauluspaidan päälle. Silittelen ja tunnustelen varovasti hänen kehoaan. Ujostelen koskettaa häntä alempaa, mutta hivuttaudun lähemmäs. Käteni käyvät hänen nivustensa päällä, Juhanilla on puhelin toisessa taskussa ja ehkä avainnippu toisessa. Farkkujen kangas tuntuu olevan toiselta puolelta tiukemmalla.
Kuljetan toisen kämmeneni varovasti mutta tunnustellen hänen etumuksensa yli. Tunnen seisokin selkeästi, toisella puolella vähän mutkalla. Juhani vetää kevyesti henkeä, kun kosketan häntä ensi kertaa.
Tunnustelen Juhanin kalua parin silityksen verran farkkujen läpi. Tilanne tuntuu tosiaan olevan tukala hänen housuissaan. Sisimpäni heittää kuperkeikkaa.
Nostan käteni hänen sylistään ja tartun Juhanin vyöhön. Avaan vyön napakoilla otteilla, samoin housujen napin ja vetoketjun. Juhani valuu samalla hiukan alemmas istuimellaan, antaen minulle enemmän työskentelytilaa. Vilkaisen häntä, mutta hän katselee vain käsiäni hänen sylillään.
Tunnustelen Juhanin erektiota uudelleen hänen kalsariensa ohuemman kankaan läpi. Elin tuntuu olevan enemmän vasemmassa lahkeessa, nyt tunnen paremmin kuinka kova se jo on. Ja paksu.
En malta jäädä silittelemään Juhania enempää kankaiden läpi, vaan raotan varovasti kalsarien vyötärökuminauhaa ja ujutan viileät sormeni hänen alavatsalleen, karvoitukselleen ja kalunsa juureen. Otan elimestä kiinni ja taivutan sen vyötärökuminauhan yläpuolelle vapauteen.
Pidän Juhanin elimestä edelleen varovasti kiinni, kun katselen sitä ensi kertaa. Juhanin kyrpä on keskimittainen tai hiukan pidempi, ja selvästi keskimääräistä paksumpi. Elimen paksuin kohta tuntuu olevan hiukan terskan takana. Vedän hänen esinahkansa taakse ja ihailen hänen paljasta terskaansa.
Huomaan hengittäväni hyvin pinnallisesti ja vilkaisen Juhania, joka yllätyksekseni katselee kasvojani. Vilkaisen hänen kyrpäänsä ja takaisin häneen, naurahdan vähän hermostuneesti. Juhani naurahtaa takaisin.
"Mitä?" hän kysyy ja katselee minua.
Naurahdan taas. "Ei mitään. Tai siis, tää on vaan niin siistiä. Ja sulla on niin iso kyrpä", vastaan ja katselen Juhania ja hänen penistään.
Juhani naurahtaa. "Ai, no kiitos." Katselen hänen penistään ja alan varovasti liikuttamaan kättäni sen varrella, edestakaisin. "Odota hetki", Juhani keskeyttää ja kohottautuu istuimellaan hiukan laskeakseen housujaan alemmas, niin että hänen sylinsä ja yläreitensä paljastuvat kokonaan. Kiinnitän nyt ensi kerran huomioni hänen kiveksiinsä, ja lasken käteni tunnustelemaan niitä varovasti. Ne ovat lämpimät ja niissä kasvaa kevyttä karvoitusta. Otan taas kiinni kyrvän varresta.
"Niin, muistatko sä vielä, mitä mä käskin sua äsken tekemään?" Juhani kysäisee ja katselee minua vinosti, hymyillen.
Naurahdan. "Joo, mähän olen koko ajan tulossa siihen", vastaan muka närkästyneenä. Oikeasti olen niin hämmentyneen ihmeissäni koko tilanteesta, etten osaa kiirehtiä. Enkä halua. Haluan nauttia joka sekunnista, tallentaa muistiini kaiken.
Käännyn istuimellani paremmin kohti Juhania voidakseni kumartua hänen syliinsä. Onneksi olen venytellyt, sillä asento olisi vähemmän notkealle tukala.
Läheltä tunnen Juhanin ihon tuoksun. Hän tuoksuu jollekin raikkaalle, suolaiselle ja maskuliiniselle. Kumarrun antamaan kevyen suukon Juhanin terskalle. Sitten annan samanlaisia suukkoja hänen elimensä varrelle, yläreisille, alavatsalle ja kiveksille. Kuulen Juhanin hengittävän hiukan pinnallisesti. Liikuttelen kättäni hiljalleen hänen erektiotaan pitkin, käännyn takaisin terskan puoleen. Annan sille lisää suukkoja. Maistan terskan alapuolella jotain kosteaa ja nuolaisen häntä varovasti. Juhani maistuu makean suolaiselle.
Tiedän, että suihinotossa, varsinkin ensi kerralla, olisi hyvä olla varovainen ja edetä hitaasti, mutta maistaessani Juhanin maun unohdan moiset kehoitukset. Huomaan hymiseväni hänen herkulliselle maulleen. Nuolaisen häntä heti uudestaan, paljon isommin, ja suutelen terskaa isosti heti perään. Juhani vetää henkeä.
"Vitsi miten sä maistut hyvältä", totean Juhanille suudelman keskeltä.
Maistelen Juhanin terskaa joka puolelta, sitten nuolen häntä alempaa kyrvän varrelta. Annan muutaman ison ja kostean suukon hänen kiveksilleen runkkaillen samalla hellästi kalun vartta. Palaan takaisin terskalle ja suutelen sitä muutaman kerran. Sitten imaisen terskan kokonaan suuhuni, mikä saa Juhanin hengähtämään.
Nuolen suussani olevaa terskaa muutaman kerran alapuolelta, sitten pari kertaa painokkaammin. Pyöräytän kieltäni muutaman kerran terskan ympäri, molemmilta puolilta. Runkkailen kyrvän vartta painokkaammin koko matkalta.
Otan kalun vartta hiukan suuhuni ja imen häntä muutaman kerran runkkaillen samalla loppua vartta.
"Voi luoja", Juhani hengähtää.
Hymyilen itsekseni ja vilkaisen Juhaniin alhaaltapäin. Huomaan hänen katselevan minua, ja tiedän kasvoiltani näkyvän, miten nautin hänestä. Sitten suuntaan huomioni takaisin hänen kyrpäänsä ja otan tukevasti kiinni hänen kalunsa juuresta, vetäen ihon hänen kyrpänsä varrella tiukalle.
Ujutan Juhanin kalua syvemmälle suuhuni, se painuu kieltäni vasten ja kitalakeani vasten. Tiedän, että hänen pituutensa puolesta saan hänet kokonaan suuhuni, mutta paksuus meinaa tuottaa ongelmia. Keskityn hengittämään rauhallisesti ja ujutan hänet varovasti loppuun asti, painan nenäni tiukasti vasten hänen karvoitustaan. Saan juuri ja juuri henkeä hänen ollessa juurta myöten kurkkuani vasten. Hymisen tyytyväisyydestä silmät ummessa ja tunnen Juhanin melkein pidättelevän henkeään. Alan varovasti nytkytellä päätäni hänen kaluaan vasten hänen ollessaan syvällä kurkussani. Juhani vetää henkeä.
"Voi luoja... Tee varovasti tuota, en halua tulla ihan vielä", Juhani sanoo kireällä äänellä.
Hymyilen itsekseni tyytyväisyydestä ja ujutan hänet varovasti ulos suustani. Kyrpä jää ihan märäksi varreltaan, kun jatkan sen runkkailua kädelläni. Tunnen myös samalla, että joku muukin tuntuu olevan aika märkä omista paikoistaan...
Päästän Juhanin terskan suustani, käännyn katsomaan häneen ylöspäin ja nuolen samalla kyrvän vartta kuivemmaksi. Juhani katselee minua silmät puoliksi ummessa hymyillen.
"Vittu tää tekee hyvää", hän toteaa. Hymähdän.
"Vittu miten mä oon haaveillut tästä", vastaan nuolaisujeni lomassa ja otan hänen terskansa taas suuhuni.
En jää odottamaan Juhanin vastausta, vaan alan runkkailla häntä painokkaasti ja alan nuolla hänen terskaansa alapuolelta edestakaisin, sivulta toiselle. Vilkaisen häntä taas ja hänen silmänsä painuvat kiinni. Huomaan hänen toisen kätensä pitelevän kiinni olkapäästäni, toinen puristaa ovenkahvaa. Jatkan liikettä hetken ja ymmärrän, että tämä tuntuu olevan Juhanin suosikki. Hän hengittää pinnallisesti ja pidättää välillä henkeään, hänen vartalonsa muuttuu jännittyneeksi. Äsken hän käski tekemään varovasti, mutta nyt varoitusta ei enää tule. Päätän siis jatkaa.
Liikutan kättäni hänen erektiotaan pitkin edestakaisin, hiljalleen tahtia kiihdyttäen. Nuolen hänen terskaansa samassa rytmissä edestakaisin, pitäen sen kuitenkin kokonaan suussani. Kielestäni ja hänen terskastaan alkaa kuulua märkiä ääniä, kun syljen määrä suussani lisääntyy. Maistan myös lisää Juhanin spermatippoja kielelläni, joita minulla ei nyt ole aikaa nielaista. Vedän vähän henkeä huuliani raottaen ja hymisen tyytyväisyydestä.
Suuni tuottamat äänet tuntuvat olevan hunajaa Juhanin korville. Tunnen hänen vartalonsa jännittyvän ja hänen pidättävän henkeään. Jatkan käteni ja suuni liikettä, yhä hiukan varovasti kiihdyttäen, yhä märkiä ääniä suullani tehden, huokaisen kiihotuksesta suuni täynnä häntä.
Tunnen Juhanin vartalon alkavan varovasti väristä jännityksestä. En voi estää huokauksiani, niin vitun hyvältä tuntuu ottaa häneltä suihin!
Juhanin vartalon värinä voimistuu ja muuttuu vapinaksi. Sitten hänen koko vartalonsa kramppaa ja häneltä pääsee sen tahdissa voimakas, vähitellen hiljenevä karjahdus.
"AAA-AAA-AA-Aa-aa-aaa-aah!"
Juhanin penis alkaa supistella samassa tahdissa vartalon kanssa ja hänen spermansa purkautuu suuhuni sykäyksittäin. Ja sitä tulee paljon. Alan nieleskellä jo heti alussa, mutta en pysy hänen tahdissaan ja vähän spermaa valahtaa suupielestäni leualleni. En voi nuolaista sitä pois, sillä minulla on täysi työ nieleskellä uusien sykäysten tuomaa tavaraa.
Lopulta Juhanin vartalo rentoutuu ja hänen peniksensä ei syki enää. Nuolaisen varovaisen hellästi hänen terskaansa samalla kun päästän hänet suustani, yritän nuolaista spermaa leualtani mutta en ihan kaikkeen ylety. Vilkaisen samalla Juhania ja hän avaa juuri silmänsä katsoen taas minuun. Spontaani hymy syttyy heti hänen huulilleen ja hän naurahtaa.
"Sähän olet ihan mällissä", hän toteaa minulle.
Naurahdan ja huomaan kohottavani toista kulmakarvaani. En tiennyt osaavani tehdä niin!
"Ketähän mun pitäisi siitä syyttää?" vastaan hänelle.
Juhani naurahtaa vastaukselleni. Hän kumartuu kaivamaan takkinsa taskusta nenäliinan ja ojentaa sen minulle.
"Mutta kaiken muun nielit? Enhän mä ollut ees pyytänyt", Juhani jatkaa kysyvänä.
Naurahdan vastaukseksi. "No kun sä maistuit niin hyvältä", vastaan.
Pyyhin sperman leualtani ja kumarrun vielä takaisin Juhanin syliin. Nuolen varovasti hänen jo pehmenemään alkaneen kalunsa varren kuivaksi jo viilentyneestä syljestäni, sekä vielä varovammin hänen terskansa mahdollisista spermajäämistä. Juhani säpsähtää.
"Hei, varovasti, se on vähän herkkänä", hän toteaa.
"Juu, tiedän kyllä, mutta enhän mä voinut sua sotkuun jättää", vastaan ja suoristaudun hymyillen istumaan.
Juhani vilkaisee minua hymyillen ja hymähtää. Sitten hän pudistaa varovasti päätään yhä hymyillen.
"Ei vitsi mitkä kyydit sä annoit", hän toteaa. Hän kallistuu nojaamaan taakse penkkinsä selkänojaan ja hieroo otsaansa kädellään. Hän kohottaa kulmiaan ja vilkaisee minuun hymyillen. Vähän... ujona?
Naurahdan. "Hyvä että kelpasi", vastaan ykskantaan ja jatkan heti. "Ei vaan, tuo tuntui ihan vitun hyvältä. Sulta oli aivan ihana ottaa suihin, oikein kunnolla. Sulla on ihana kyrpä. Ja no..." naurahdan taas ja vilkaisen taas jonnekin yläviistoon, tällä kertaa näemmä kuljettajan aurinkolipan kulmaan.
Juhani seuraa elekieltäni. "Mitä?" hän kysyy hymyillen, ei enää ujona vaan pikemminkin raukeana.
"No, oot ihana mies noin muutenkin", jatkan.
Juhani naurahtaa vastaukselleni.
"SÄ olet upea nainen", hän vastaa painottaen ensimmäistä sanaa. Hän kohottautuu istuimellaan ylemmäs ja vetää housunsa takaisin jalkaan. Sitten hän kaivaa auton avaimet takkinsa taskusta.
"Ja jos et pahastu, niin mä voisin nyt antaa sulle vuorostani kyydin kotiin. Mä taidan olla sulle sen lisäksi vielä toiset kyydit auki, vai mitä?"
