Ope Pakotettiin Kimppakivaan

17/12/2019 | Kirjoittaja: xxxMonica |
8 min
Kertoja: Nainen | KimppakivaaEi Tahdonmukaista SeksiäBi
4.1
(77)
Kyrvät hieroutuivat toisiaan vasten Annen sisällä vain ohuen seinämän erottamina.

Anne oli 36-vuotias opettaja Espoosta. Hän oli toiminut opettajan paikallisessa lukiossa jo 10 vuoden ajan. Anne oli 160 senttinen hyvännäköinen brunette. Hän piti itsensä hyvässä kunnossa viikottaisilla salikäynneillä. Hän vieraili yleensä kuntosalilla 4 kertaa viikossa ja oli tehnyt niin jo vuosien ajan avieronsa jälkeen. Anne halusi erityisesti pitää C-kupin rintansa ja muhkean takamuksensa kiinteänä. Kuitenkaan hän kävi harvoin ulkona. Opettajan työ vei melkein kaiken hänen vapaa-aikansa eikä hänellä ollut aikaa ajatella miehiä. Annella oli harvoin aikaa edes ajatella itseään. 

Yksi Annen uusista työkavereista oli juuri muuttanut viereiseen taloon. Peppi oli vasta 23-vuotias harjoittelija, joka viimeisteli vielä opettajantutkintoaan. Anne piti Pepistä, mutta heillä kahdella ei ollut oikeen mitään yhteisiä tekijöitä. Hänen mielestään Peppi oli vähän liian epäkypsä opettajaksi.

Yhdestä asiasta Anne ei tykännyt Pepissä ollenkaan. Pepillä oli tapana järjestää äänekkäitä juhlia. Jo sinä lyhyenä aikana, kun Peppi oli asunut Annen naapurissa hän oli järjestänyt lukuisia bileitä. Anne ei viitsinyt mainita Pepille asiasta ja toivoi, että juhlien määrä väheni ajan kuluessa. Kuitenkin viime iltana Anne oli menettänyt malttinsa. Peppi oli järjestänyt pienet juhlat, ainakin tulijoiden määrästä päätellen, mutta talosta lähti ääntä kuin pienestä kylästä. Osa äänistä kuulosti hyvin seksuaalisilta. Anne huoletutti eniten se, että hän luuli näkevänsä yhden oppilaan kävelevän sisään Pepin juhliin. Silloin Anne päätti, että oli aika puuttua asioihin. Hän puhuisi Pepille seuraavan kerran, kun näkisi tämän. 

Seuraavana päivänä Anne saapui kotiinsa illan suussa ja huomasi, että Pepillä oli taas juhlat menossa kämpässään. Anne oli väsynyt ja halusi vain nauttia hiljaisesta illasta. Hän ei kestänyt enää yhtiäkään bileitä. Hän ajatteli poliisin soittamista, mutta päätti, että olisi parempi jos hän kävisi vain huomauttamassa asiasta. Anne astui ulos ovestaan ja päätti hipsiä rivitalon takapihalle, jossa Peppi asui. Anne koputti avonaiseen oveen, mutta kukaan ei vastannut. Hän päätti astua sisään ilmoittaakseen Pepille mökästä. 

Sisällä asunnossa Aino makasi sohvalla alasti Laurin nuollessa tämän pillua. Lauri oli polvistunut lattialle sohvan eteen. Lauri oli 18-vuotias opiskelija. Hänestä oli tullut vakituinen vieras Pepin juhlissa. Keskellä lattiaa Roosa oli kyykistynyt Artun eteen ottamaan suihin häneltä. Roosa oli söpökasvoinen siro blondi. Hän oli tutustunut lähiaikoina Peppiin. Roosan oli pitänyt tulla jo aikasempana päivänä, mutta hän oli myöhästynyt Pepin seksijuhlista. Vaikka tyttö olikin seksipeto, hän alkoi väsyä panemisen jatkuessa ja jatkuessa. Tämä oli hänelle jo illan neljäs suihinotto ja hän oltiin jo nussittu kolmesti. Roosa huomasi, kuinka Eetu istui tuolilla katsomassa heitä. Hän huomasi miehen kyrvän kasvaessa ja tiesi, mitä olisi pian luvassa. 

“Mitä helvettiä täällä tapahtuu?” Anne huusi nähdessään joukon. Kaikki hypähtivät ilmaan säikähtyneinä Annen ilmaantumisesta. 

Anne oli tullut sisään asuntoon ja seisoi nyt keittiössä tuijottaen olohuoneen orgioita. Asunnossa oli yksi hänen opiskelijoistaan opettajacollegansa lisäksi. 

“Anne?” Peppi hätkähti. Hänen todellisuutentajunsa oli rajamailla sormen pumppautuessa Pepin märkään vittuun. Hän oli aivan orgasmin partaalla. “Mitä sä teet täällä?”

Anne ryntäsi olohuoneeneeseen. “Ai mitä minä teen? Ennemkin mitä sinä teet? Tiesitkö, että voisit joutua vankilaan tästä!” Nainen raivosi. 

Peppi nousui ylös välittämättä siitä, että hänen collegansa näki hänet täysin alasti. “Anne, me kaikki ollaan yli 18-vuotiaita, joten me ei rikota mitään lakia.”

“Ehkä ette, mutta oppilaan kanssa seksin harrastaminen on kiellettyä ja siitä varmasti saisi potkut.” 

Peppi alkoi hermostumaan. “Älä nyt Anne. Mä oon sinkku, miksen mä saisi pitää hauskaa?” 

Anne tuijotti tyttöä silmiin. “Sinä vain et tajua, etkö? Minä joudun lopettamaan tämän ja sinä voit unohtaa opettajan urasi.” 

Anne oli juuri lähtemässä, kun joku otti häntä kiinni olkapäästä. Anne ei ollut huomannut lähestyvää miestä. Eetu piti Annen olkapäistä kiinni eikä antanut tämän mennä. “Sori, mutta sä et voi mennä mihinkään.” 

“Päästä mut senkin perverssi!” Anne huusi yrittäessään rimpuilla irti Eetun otteesta. 

“Mitä sä teet Eetu!” Peppi huudahti.

“Mulla on ehdonalainen ja mä en voi ottaa mitään riskejä, että rikkoisin sitä.” Eetu kertoi.

“Mun vanhemmat heittäis mut varmaan pihalle. Meidän pitää saada se hiljaseks.” Lauri julisti. 

“Päästä minut tällä sekunnilla tai sun ehdonalaisesta koituu jotain paljon vakavampaa!” Anne käski. 

Eetu piti naisesta kiinni kovaa Laurin lähestyessä opettajaansa. Peppi, Aino ja Arttu katselivat heitä huolestuneen näköisinä. “Meillä on pieni ongelma Anne. Miten me voitaisiin saada sut olemaan hiljaa?” Eetu pohti. “Mitä jos me naidaan sua niin hyvin, että et halua edes kertoa!” Hän jatkoi.

“Päästä mut!” Anne rimpuili ja raivosi. 

Lauri katsoi opettajaansa. “Mä muistan, että mulla oli sun tunti pari vuotta sitten. Mä sain monta kertaa stondiksen sulle. Katotaan, miltä sä näytät ilman vaatteita.” 

Lauri alkoi avaamaan opettajansa paidan nappeja. Anne huusi kovempaan ääneen, mutta joukko vain väänsi musiikkia kovemmalle. Lauri avasi Annen paidan ja huomasi opettajansa hienot pitsiset rintaliivit. “Näähän näyttää hienoilta!” Lauri sanoi kokeillessaan Annen rintoja. 

“Laitetaan se lattialle.” Eetu ohjasi.

Hän työnsi Annen jalkoja takaapäin pakottaen naisen lattialle. Arttu siirtyi auttamaan porukkaa Annen vastustellessa aggressiivisesti. Miehet ryhtyivät vetemään keski-ikäisen opettajan vaatteita pois. Vaikka Anne vastusteli hyvin, hän löysi itsensä pian alasti lattialta miesten edessä. 

Anne parkaisi Laurin kiivetessä hänen päälleen. Nuori poika työnsi suoraan kyrvän opettajansa sisään. Siitä oli kulunut kaksi vuotta, kun Anne oli viimeksi harrastanut seksiä, mutta hänen kostunut pillunsa otti hyvin vastaan nuoren kalun. Lauri aloitti naimaan opettajaansa pitkillä ja kovilla työnnöillä. Anne yritti rimpuilla irti miesten otteista, mutta nainen ei pärjännyt yksin kolmelle kaverille.

Sillä välin, kun Lauri nai Annea Eetu johdatti Roosan lattialle heidän viereensä. Hän asetteli Roosan polvilleen niin, että he molemmat voisivat katsoa kun Lauri otti Annen väkisin. Eetu pani nuorta koulutyttö, mutta katsoi keskittyneesti, kun Lauri nussia Annea. 

Peppi alkoi himottamaan kahden pariskunnan naidessa hänen edessään. Hänen kiimapillun alkoi tehdä mieli kyrpää. Arttu oli kiireinen runkatessaan näkymälle, joten Peppi istui sohvalle, levitti jalkansa ja aloitti nussimaan itseään sormillansa. Hän joutui tyytymään omiin sormiinsa odottaessaan vuoroaan. 

Anne parkaisi huomatessaan Laurin työntöjen kiihtyvän. Hän tunsi, kuinka kyrpä jännittyi ja tiesi, että poika oli lähellä orgasmia. Anne alkoi anelemaan oppilastaan lopettamaan, koska ei halunnut tämän siemeniä sisäänsä. Lauri ei kuitenkaan välittänyt Annen valituksesta ja kiihdytti vain tahtiaan. Pian poika ärähti ja työntyi viimeisen kerran voimalla Annen pillun perukoille ja vapautti tahmean nesteensä opettajan sisään. Hän työnteli hitaasti itseään Annen sisällä vielä orgasminkin jälkeen varmistaen, että hänen opettajansa sai kunnon kermapiiraan. Anne ei tiennyt, miten reagoida. Hän oli häkeltynyt koko tapahtumasta. Vihdoin Lauri nousi hänen päältään. 

Eetu oli pannut Ainon nuorta ja suostuvaa pillua katsoessaan Annen siemennystä. Heti kun Lauri nousi Eetu hyppäsi Annen päälle ja korvasi tämän paikan. Anne oli elänyt toivossa, että ehtisi pakenemaan, mutta Laurin tilalle tulikin vain uusi ja vahvempi mies. Eetun kyrpä kiilteli Ainon pillunesteistä ja ilman varoitusta mies survoi sen Annen sisään. Eetu alkoi paukuttamaan keski-ikäisen opettajan pillua armotta. 

Aino ärsytti kyrvän menetys. Hän oli ollut niin lähellä tulemista. Hän ei voinut muuta kuin kierähtää ympäri ja hoitaa homma loppuun omilla sormillaan. Lauri istui alas ja nautti tyytyväiseltä naituaan vanhaa opettajaansa, mutta nähdessään kahden nuoren tytön sormettamassa itseään hän ei voinut kuin kiihottua uudestaan. 

Lauri oli nussinut Annea hellävaraisemmin ja taidokkaammin, kun taas Eetu survoi kyrpäänsä voimalla ja vauhdilla Annen sisään. Opettajan pillu alkoi heräilemään halusta. Anne oli helpottunut Laurin noustessa pois hänen päältään, koska nuoren miehen kyrpä oli juuri alkanut tuntumaan hyvältä eikä hän halunnut nauttia kokemuksesta. Jos Lauri olis jatkanut yhdyntää kauemmin Anne pelkäsi sitä, että hän olisi tullut. Viimeinen asia, mitä hän halusi oli tulla näiden perverssien kyrville. Kuitenkin Eetun suuri kyrpä hänen sisällään alkoi herättelemään uudestaan naisen himoja. Anne taisteli kaikin voimin nautintoa vastaan. Hän ei halunnut nauttia miehen suuresta kalusta. Vihdoin Eetu alkoi murahtelemaan ja räjähti Annen sisään. Häntä ei enää pelottanut siemennys, sillä Anne keskitti kaiken voimansa nautinnon vastustamiseen. Hän kuitenkin pelkäsi, että ei voisi enää vastustella viimeisen pojan kohdalla. 

Viimeisenä oli Artun vuoro. Hän otti kiinni Annesta ja käänsi tämän ympäri. Hän tajusi, että hän naitaisiin nyt kuin koiraa. Anne oli kuitenkaan liian kiihottunut, että olisi pystynyt pakenemaan. Arttu asetteli itseään Annen taakse. Hän alkoi hieromaan naisen märkiä häpyhuulia terskallaan ja upotti sitten kullin opettajan märkään pilluun, mutta vetäytyi nopeasti pois. Anne oli hieman pettynyt, vaikka ei halunnutkaan myöntää sitä. “Mä en halua sun pillua, Anne.” 

Anne kirkaisi tuntiessaan kyrvän pakaroidensa välissä. Hän tajusi heti, mitä miehellä oli mielessään. Jotakin, mitä Anne ei ollut antanut yhdenkään miehen kokeilla aikaisemmin. Hän yritti paeta, mutta Arttu otti kiinni naisesta ja esti tätä. Sitten mies painoi terskansa Annen anusta vasten. Anne jännitti anaalinsa niin tiukaksi kuin pystyi, mutta ei onnistunut estämään nuoren miehen valtausta. Arttu työntyi voimalla naisen neitsyt reikään. Anne parkaisi kivun vallatessa hänen kehonsa, kun Artun kyrpä upposi syvemmälle hänen peppuunsa. Tuntui siltä, että hän halkeaisi kahtia Artun pumpatessa itseään syvemmälle. Anne ei tiennyt kuinka hän kesti sen. Eikä hän myöskään tiennyt, miten kukaan olisi voinut nauttia siitä. Hän kiljaisi uudestaan, kun Arttu alkoi ensimmäistä kertaa naimaan häntä perseeseen. Naisen keho tärisi holtittomasti kyrvän upotessa hänen anaaliinsa väkivaltaisesti. 

“Haluutko panna mua peppuun?” Peppi kysyi.

“Miksi ei.” Eetu suostui.

Peppi tiputtautui polvillensa Annen viereen. Eetu tuli hänen taakseen ja kumartui alemmas hieroen kyrpäänsä Pepin pillua vasten. Poika kastoi kalunsa märässä vitussa ennen peppupanoa. Pepin anaali ei ollut niin tiukka, koska tyttö harrasti niin paljon anaalipanoja. Eetu onnistui saamaan itsensä nopeasti tytön sisään ja pian pojan pallit hakkasivat nuoren naisen vittua vasten kyrvän työntyessä Pepin anaaliin. Samanaikaisesti Anne vikisi heidän vieressään alistuneena, kun Arttu nai häntä perseeseen. Aino katseli tapahtumaa kolme sormea pillussaan. Nuori tyttö toivoi, että joku heistä voisi panna pian häntä peppuun. 

Anne pelkäsi, että ei kestäisi anaalipanoa enää kauaa sen ollessa niin kivuliasta. Artun karvaiset pallit iskeytyivät hänen pilluaan vasten ja nainen toivoi, että olisi saanut sinne kyrpää. Artun työnnöt muuttuivat nopeammiksi ja kovemmiksi. Pian mies talletti siemenensä Annen anaaliin ähkien. Artun vetäessä kyrpää ulos Annesta tuntui jälleen, että hän halkeaisi kahtia. Hän myös tajusi, että hänen pillunsa hamusi kosketusta. Anne yritti kieltää sitä kaikilla voimillaan, mutta ei pystynyt siihen enää. Hän halusi kyrpää pilluunsa. Nainen tiesi, että hänen kehonsa oli vain muutaman työnnön päässä orgasmista. 

Sitten hän tunsi jonkun kyykistyvän hänen taakseen. Hän käänsi päätään ja näki Laurin takanaan. Hän huomasi myös, kuinka Peppiä pantiin peppuun hänen vieressään nuoren tytön inistessä. 

“Mun vuoro panna perseeseen.” Lauri sanoi viekkaasti.

Anne ei halunnut enää toista kyrpää anaaliinsa. Ja vielä pahempaa, hän halusi kyrvän pilluunsa. Sitten jopa hänen omaksi yllätyksekseen Anne sanoi. “Pane mun pillua.” 

“Mitä?” Lauri kysyi.

Anne menetti kaiken kontrollinsa. “Nussia mua pilluun. Mä tarvitsen sitä.”

“Sehän haluaa sitä!” Lauri juhlitsi riemuisasti. 

Poika ei tuhlannut sekuntiakaan ja upotti kyrpänsä nopeasti opettajansa pilluun. Heti kun poika aloitti naimisen Anne alkoi ynähtelemään holtittomasti. Hetken päästä Anne jäykistyi ja kiljaisi saadessaan orkun. Nainen hakkasi persettään nuorukaisen kyrpää vasten saadakseen sitä enemmän sisäänsä. Lauri oli niin hämmentynyt, että räjähti samanaikaisesti opettajansa sisään. Anne jatkoi itsensä hinkkaamista oppilastaan vasten toivoen, että orgasmi ei koskaan loppuisi. Hän alkoi katumaan sitä nuoren miehen vetäistessä itsensä pois hänestä. 

Eetu tuli vieressä ähkien Pepin anaaliin. Hän katseli kuinka Lauri veti itsensä pois keski-ikäisen opettajasta. Peppi rukoili Eetu nussimaan hänen pilluaan, mutta miehellä oli toinen idea. “Tuo se tänne.” Hän käski Lauria. 

Lauri ja Arttu tarttuivat Annen ja toivat hänet Pepin viereen. 

“Nuole sen pillua.” Annea käskettiin. 

Anne ja Peppi näyttivät molemmat yllättyneiltä. “Etkö muka ole koskaan halunnut, että joku nainen nuolisi sun pillua?” Pepiltä kysyttiin. 

Peppi ei voinut kieltää ajatusta. Hän oli ajatellut sitä, mutta ei ollut vain koskaan toteuttanut fantasiaansa. Ja sen lisäksi hän tarvitsi jotakin nopeasti pilluunsa. Kyrvän, sormen, kielen, mikä tahansa kävisi. Anne idea taas puistatti. Hän ei ollut koskaan edes miettinyt itseään tälläisessä tilanteessa. Miehet kuitenkin työnsivät hänen päänsä kolleegansa pilluun. Anne aloitti nuolemaan Pepin turvonneita huulia. Nuorempi opettajista alkoi hieromaan lantiotaan Annen kasvoja vasten naisen löytäessä tämän klitoriksen. 

Eetu huomasi Ainon sormettavan yksin sohvalla. “Tuu tänne!” Hän käski pientä blondia. Aino tarttui tilaisuuteen. Hän ei ollut koskaan fantasioinut toisista naisista, mutta tilanne kiihotti häntä. Pojat asettivat kolme naista kolmioon lattialle. Anne nuoli Peppiä, Peppi nuoli Ainoa ja Aino nuoli Annea. Aino rakasti sitä ja Pepinkin mielestä se tuntui upealta. Annella oli nöyryytetty olo. Hänet pakotettiin nuolemaan kolleegansa pillua ja samanaikaisesti nuori oppilas nuoli hänen pilluaan. Annea puistatti ajatus siitä, että Peppi nautti hänen kielestään. Pian nainen tunsi Pepin nesteiden lentävän hänen naamalleen nuoren opettajan tullessa. Aino tuli myös pian ja ampui omat nesteensä Pepin kasvoille. Huolimatta Annen häpeällisestä olosta, nainen tuli myös pian. Hän kouristeli, kun Aino työsti kielellään hänen klittaansa. 

Kolme naista makasivat lattialla raukeina orgasmeistaan. Anne ei tiennyt enää mitä odottaa. Hän tunsi pian käden hierovan hänen rintaansa. Hän avasi silmänsä ja huomasi, että se oli hänen vanha oppilaansa Lauri. “Oletko valmis?” Hän kysyi.

Valmis mille? Vieläkö tämä jatkuisi, Anne mietti väsyneenä. 

“Nouse mun päälle.” Nuorukainen käski opettajaansa. Lauri makasi lattialla ja Anne kiipesi tämän päälle ja alkoi ratsastamaan pojan kovalla kyrvällä. Sitten hän tunsi käden olkapäällään. “Ei vielä, mä en oo valmis.” Eetu sanoi. 

“M-mitä?” Anne kysyi. Sitten hän tunsi Eetun asettuvan hänen taakseen. Mies asetteli kulliaan Annen nussittua perseenreikää vasten. “Ei helvetissä!” Nainen parkaisi, mutta hän ei voinut tehdä mitään. Pojat pitivät tiukasti kiinni Annesta ja tunkivat kyrpänsä hänen sisäänsä. Eetu pääsi helposti Annen anaalin sen ollessa vielä löysä aikaisemmasta panosta. Nainen tunsi, miten kaksi kyrpää painuivat hänen sisäänsä. Kyrvät hieroutuivat toisiaan vasten Annen sisällä ohuen seinämän erottaessa niitä. Anne alkoi hyppimään kyrvän päällä. Hänellä ei ollut muutakaan mahdollisuutta tilanteessa, joten hän yritti saada siitä irti edes vähän nautintoa. Sitten hän huomasi Artun sivullaan. Mies otti Annea kiinni hiuksista ja asetti kyrvän tämän suuhun. Kolme poikaa nussivat Annea tiukkaan tahtiin naisen jokaiseen reikään. Anne menetti kaiken kontrollin miesten täyttäessä hänen kaikki reikänsä. Sitten hän tunsi Pepin ja Ainon kielet nänneillään. Tytöt ottivat molemmat omat tissit ja alkoivat nuolemaan Annen nännejä. Annen klitoris hinkkasi kyrpää vasten, joka oli hänen pillussaan. Terska hieroi naisen G-pistettä. Kyrpä hänen perseessä täytti hänet aivan kokonaan. Hän imi ahnaasti kyrpää suussaan. Halut ottivat vallan Annesta ja hän nautti kokemuksesta täysin rinnoin. Hän imi kyrpää ja hyppi toisella kuin riivattu. Hän tiesi, että hänet oltiin raiskattu, mutta hänen kehonsa ei enää välittänyt. Se tuntui niin vitun hyvältä, että nainen ei pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin nautintoonsa. Tukahdetut iloiset ulahdukset karkasivat Annen suusta, mutta nainen ei pystynyt ääntelehtimään paljoa Artun kyrvän täyttäessä tämän suun. Anne tunsi, kuinka tajunnanräjäyttävä orgasmi kulki hänen kehonsa läpi. Pian hän tunsi Artun räjähtävän hänen suuhunsa. Anne imi kaiken minkä sai ja nieli ahnaasti jokaisen tipan spermaa ja jatkoi kalun imemesti jopa sen jälkeen kun se oli pehmentynyt. Anne sai toisen orgasmin miesten nussiessa hänen pillua ja anaalia. Lauri tuli samanaikaisesti hänen sisäänsä. Anne lyyhistyi lattialle. Hän ei ollut koskaan kokenut moista. 

Annen piti kerätä voimiaan lattialle ennen kuin hän jaksoi nousta. 

“Oletko kunnossa Anne?” Peppi kysyi.

“Kyllä.” Nainen vastasi hengästyneenä. 

“Ethän kerro tästä eteenpäin?” Peppi kysyi hieman epäluuloisena. 

“En kai, mutta yhdellä ehdolla.” Anne vastasi.

“Mikä se on?” Peppi kysyi huolestuneena.

“Että saan tulla “juhliisi” koska vain haluan.”  

Arvostele Novelli:

Arviot 4.1 / 5. Arvostelijoita 77

Katso kaikki kirjoittajan xxxMonica novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.1 / 5. Arvostelijoita 77

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu