Kaarros vasemmalle. Kaarros oikealle. Rinteen reunassa oleva punainen turva-aita lähestyi ja mä siirryin keskemmälle. Tuukka laski jotain parikymmentä metriä mun edellä. Sen liikkeet oli itsevarmoja. Vaikka mäkään en ollut aloittelija, oli Tuukka laudalla lahjakkuus.
Mä ajattelin, että eihän tää nyt niin pahalta tuntunut. Jos Palander on laskenut tästä, niin kai sitten minäkin. Tosin Kallella oli ollut sukset jalassa ja kypärä päässä. Mun molemmat jalat oli kiinni lumilaudassa ja päässä oli pipo. Se ei paljon iskua vaimentaisi, jos mä rypäisisin. Rinteen pinnassa oli varmaan kahden sentin pehmeä lumikerros, sen alla oli tiukasti tamppautunut jäinen lumi, joka oli kovaa kuin betoni.
Mä säpsähdin, kun Tuukan kirjava pipo hävisi äkkiä näkyvistä. Sekunnin murto-osan mä ajattelin että se oli kaatunut, mutta sitten rinne tuntui häviävän alta. Mun sydän hyppäsi kurkkuun, kun semijyrkkä rinne vaihtui muutaman metrin matkalla melkein pystysuoraksi. Kaukana alhaalla näkyi gondolihissin ala-asema.
“Ei vittu”, mä älähdin, notkautin polvia ja kanttasin laudalla saadakseni vauhdin hidastumaan. Vauhti vain kiihtyi. Tuukka oli jo jossain rinteen puolivälissä. Sillä ei näyttänyt olevan mitään hätää, lumi vaan pöllysi kun se mennä päästeli alas.
Mä yritin epätoivoisesti hidastavaa vauhtia. Enkä mä tietenkään nähnyt jonkun edellä laskeneen tiukan kaarroksen jäljiltä rinteeseen jäänyttä lumitösää. En ennen kuin mun lauta osui siihen ja mä tunsin irtoavani rinteestä.
Mä lensin ilmassa muutaman metrin ja tömähdin persuksilleni kivikovaan rinteeseen. Täräys löi mun hampaat yhteen ja mä tajusin viilettäväni selälläni rinnettä alas. Meni varmaan kymmenen-viisitoista sekuntia, kunnes mä onnistuin iskemään laudan rinteeseen ja vauhti alkoi hidastua ja lopulta pysähtyi.
“Joni hei, ootsä kunnossa?” Se oli Tuukan ääni ja mä näin sen istuvan rinteessä muutaman metrin mua alempana. Me oltiin kohdassa, jossa rinne alkoi jo loiveta ja matkaa hissiasemalle oli enää jotain sata metriä.
“Kai mä oon. Pitää varmaan tyytyä vähän loivempiin mäkiin. Ei toi alhaalta katsoen noin jyrkältä näyttänyt.”
“Maailmancup-rinne sentään. Älä nyt vielä luovuta, mennään hissiin ja otetaan uusiksi”, Tuukka yllytti ja virnisti. Mä hymyiin takaisin ja me lähdettiin laskemaan kohti hissiä.
—
Mun nimi on Joni, ikä 20 vuotta ja mä olen 85-prosenttisesti homo. Tuukka on 19-vuotias ja jotain 101-prosenttisesti hetero. Meillä on puoli vuotta ikäeroa ja me ollaan tunnettu aina. Junnuina me asuttiin monta vuotta samassa rapussa, käytiin samoja kouluja, sama ripari, pelattiin korista samassa joukkueessa sekä juotiin ja oksennettiin yhdessä ekat perseet. Kesällä edessä olisi intti, sekin samassa joukko-osastossa Vekaranjärvellä.
Mä tajusin olevani poikiin päin joskus 12-vuotiaana, mutta mä en ole vieläkään uskaltanut kertoa sitä Tuukalle enkä kenellekään. Välillä mä olen käräyttänyt itseni ajattelemasta, miltä Tuukka tuntuisi, jos mä saisin sen sänkyyni. Nettipalstojen ammattihomot sanoo, ettei kuormasta saa syödä eli että kavereiden kanssa ei nussita, mutta mä en voi ajatuksilleni mitään. Varsinkaan kun mulla ei tähän ikään mennessä ole ollut ketään, ei poikaa eikä tyttöä.
Teineinä me oltiin melkein aina yhdessä ja mä suorastaan rukoilin, että Tuukka pysyisi sinkkuna. Jotta me voitaisiin olla yhdessä. Vaikka mä tiesin, että toivo oli turha, ei Tuukan tapainen kundi voisi jäädä ilman naista.
Tuukka on hoikkarakenteinen, pisamanaamainen punapää, jolla on suuret vihreät silmät ja upeat hymykuopat. Ja ne on tarpeen, koska se on melkein aina hyvällä tuulella. Mäkään en ole mikään synkkis, mutta mä en ymmärrä, miten joku voi olla heti aamulla herätessään iloinen ja jaksaa hymyillä. Ja se hymy sulattaisi ikiroudankin.
Meidän väliin iski nainen kun me oltiin lukion ekalla. Tuukka kävi jollain ihme kuvataiteen työpajakurssilla, jossa se tutustui Jessicaan. Mä en tiedä, iskikö Tuukka Jessican vai Jessica Tuukan, mutta ne alkoi kiehnäämään yhdessä kuin siamilaiset kaksoset. Mä en tavannut Tuukkaa koulun ulkopuolella varmaan kolmeen kuukauteen sen jälkeen kun ne oli alkaneet seurustella. Tuukka lakkasi käymästä koriksessa ja pian myös mä lopetin. Ei musta olisi näillä senteillä oikeaa koriksenpelaajaa tullukaan, eikä mulla ollut montaakaan hyvää kaveria jengissä. Hävettää myöntää, mutta mä kävin siellä siksi, että Tuukkakin kävi.
Lukion jälkeen me mentiin molemmat töihin. Opiskelujen vuoro olisi sitten joskus intin jälkeen, me molemmat tuumattiin. Mä pääsin yleismieheksi kiinteistöhuoltofirmaan ja Tuukka myyjäksi niiden faijan kodinkonefirmaan. Mä sijoitin ekat tilini siniseen farmari-Passatiin, joka oli nuhruinen ja söi öljyä.
Tuukan ja Jessican romanssi karahti kiville tämän vuoden alussa eli kaksi kuukautta sitten. Mä yritin olla parhaani mukaan osaaottava ja pahoillani Tuukan puolesta, vaikka mä olin salaa tyytyväinen. Tai olisin ollut, jos en olisi tuntenut siitäkin syyllisyyttä. Joka tapauksessa Tuukka alkoi taas viettää aikaa mun kanssa, eikä se edes tuntunut olevan moksiskaan Jessican lähdöstä. Joskus baarissa se vain sanoi, ettei homma kuitenkaan toiminut, ja that’s it. Juuri muuta me ei siitä edes puhuttu.
Helmikuun alussa se kysyi, haluaisinko mä lähteä viikoksi Leville. Tuukan faijalla oli firmansa kautta suhteita johonkin isoon elektroniikkatukkuriin, jolla oli mökki ihan Levikeskuksen lähellä. Sen saisi käyttöön ilmaiseksi. Mä onnistuin puhumaan itselleni talvilomaa ja sanoin, että lähdetään. Me lastattiin itsemme ja lautailukamat Passattiin ja körötettiin yön yli Leville. Tuukka oli käynyt mökillä monet kerrat porukoidensa kanssa, mulle kerta Levillä ja koko Lapissa oli ensimmäinen.
—
Parinkymmenen laskun ja varmaan puolenkymmenen kunnon rypäisyn jälkeen me annettiin perille kivistäville lihaksille ja kiljuvalle nälälle ja lastattiin laudat ja itsemme autoon. Farssiin päättyneen maailmancup-rinteen ekan laskun jälkeen mä päätin vahvistaa itseäni minttukaakaolla ja myöhemmin vielä toisella, joten Tuukka sai hypätä rattiin. Lyhyen ajomatkan ajan me lätistiin jotain yhdentekevää, virnuiltiin ja vittuiltiin hyväntahtoisesti toisillemme. Tuukka hymyili ja mä hymyilin takaisin.
En mäkään ole mikään paskemman näköinen kundi. Siinä missä Tuukka on liki metri yhdeksänkymmensenttisenä lähempänä oikeaa koriksenpelaajaa, mä olen rakenteeltani pikemminkin jotain sprintterin ja painonnostajan väliltä. Mä olen melkein 20 senttiä Tuukkaa lyhyempi, sitkeän lihaksikas jäpikkä. Mulla on puolipitkät vaaleat hiukset, siniset silmät, vähän pyöreänsorttinen naamavärkki ja joitakin pisamia kuten Tuukallakin.
Mökillä me laitettiin sauna päälle ja ryhdyttiin valmistautumaan Levin baarimaailman valloitusretkelle. Me oltiin oltu perillä vasta kaksi täyttä päivää, eikä oltu vielä käyty kunnolla viihteellä. Me ei kumpikaan olla mitään erityisen kovia bilettäjiä, ja kummankin matkabudjetti riitti vain yhteen tai korkeintaan kahteen baari-iltaan. Tuukka oli valistanut mua ennen reissuun lähtöä, että Levin hinnoilla kannattaa mökillä ottaa pohjia mahdollisimman pitkälle ennen baariin lähtöä. Niinpä me kitattiinkin aika hyvää tahtia mun porukoiden laivalta tuomia virolaisia oluita, syötiin isot itsetehdyt hampurilaiset ja mentiin saunaan juomaan lisää kaljaa. Sitten me puettiin ykköset niskaan ja lähdettiin radalle.
—
Mua vitutti ja mä harkitsin lähtöä takaisin kotiin – siis mökille. Mulla ja Tuukalla oli ollut alkuillasta oikein hauskaa, mutta viimeiset puolitoista tuntia Tuukka oli lähinnä heittänyt läppää oikealla puolellaan istuvalle mimmille. Mä olin joutunut porukassa kolmanneksi pyöräksi ja se puristi mun sydänalaa. Päässä suhisi ja edessä surkeassa muovituopissa oleva viiden ja puolen euron kalja maistui karvaalta ja nosti hiilihappoisia röyhtäisyjä mun kurkkuun. Just sellainen olo, joka tulee, kun on juonut tarpeeksi ja sen päälle pari liikaa. Mä tuijotin tuoppiin ja keskityin keräämään lisää vitutusta.
“Hei mies, mikä sua vaivaa?” Mä havahduin siihen, ettei Tuukka enää istunut mun vieressä. Ääni oli sen mimmin.
“Eee-ei kai mikään. Väsyttää vaan”, mä valehtelin. Tytöllä oli ruskeat silmät , solakka vartalo ja pitkät, hiukan kiharat hiukset. Se ei ollut hassumman näköinen – naiseksi.
“Mä oon Emmi. Kuka sä oot?”
“Joni. Mihin Tuukka meni?”
“Sä näytit niin väsyltä, että se lähti hakeen sulle jotain piristettä. Batterykossua tai jotain.” Jes, mä ajattelin, sitähän tässä vielä kaivattiinkin, mä tuumin ja katselin Emmin ohi ympärilleni ravintola Hullun Poron salissa. Kello oli jotain yksi yöllä ja meteli meinasi halkaista kallon.
Viereisessä pöydässä oli hyvää vauhtia kehittymässä kahden eripuraisen seurueen välinen maaottelu, kaksi jätkää huuteli toisilleen pitkän pöydän päästä toiseen. Molemmat olivat reilussa poreessa, mutta eivät niin reilussa, etteivät olisi enää pystyneet tappelemaan. Äänekkäämpi tyypeistä näytti aika paljon Tuukalta, sekin oli pitkä ja punatukkainen. Sen kasvot eivät kuitenkaan olleet Tuukan lempeät enkelinkasvot, vaan finniarpiset ja jotenkin näätämäiset. Mä määrittelin sen siinä paikassa kusipääksi, josta olisi paras pysytellä etäällä.
“Joni hei, koitas piristyä! Täs on sulle vähän linimenttiä”, remusi Tuukka ja täräytti paksupohjaisen lasin mun eteen. Siinä lilluva neste näytti kuselta ja haisi vastenmieliseltä, mutta mä tartuin lasiin ja tempaisin batterypaukun melkein yhdellä huikalla.
“Nyt lähdetään —” ehti Tuukka aloittaa, mutta keskeytti naapuripöydästä kuuluvaan kiroiluun ja kolinaan.
Äskeiset riitapukarit olivat nyt toistensa kimpussa, vaikka molempien muu seurue yritti repiä nokkamiestään irti rähäkästä. Mä näin, kuinka näätänaama punapää iski pari umpimähkäistä lyöntiä kohti kiistakumppaniaan, pienempää tummaa tyyppiä, joka näytti lyöjää selvästi vanhemmalta. Kolmas lyönti osui mätkähtäen suoraan tyypin leukaan ja mies putosi tuolien sekaan kuin tyhjä säkki.
Näätänaama vilkuili pari sekuntia ympärilleen ja pinkaisi sitten juoksuun. Pöytää kohti kiiruhtava poke yritti tempaista sen hihasta, mutta se rimpuili itsensä irti ja paineli täyttä kyytiä eteiseen ja hävisi näkyvistä. Kun mä käännyin takaisin kohti sen seurueen pöytää, keräili turpiinsa saanut uhri juuri itseään lattialta. Sen nenä ja suun seutu oli veressä ja se hieroi toisella kädellään päätään tuskaisen näköisenä. Poke ja miehen seurue lähti taluttamaan ukkoa eteisen suuntaan ja mä kiinnitin taas huomioni Emmiin ja Tuukkaan. Mun sydän jätti pari lyöntiä väliin, Tuukka oli kietonut kätensä suojelevasti Emmin ympärille. Voi vittu, mä ajattelin samalla kun Tuukka alkoi vetämään Emmiä tanssilattian suuntaan. Mä jonotin baaritiskiltä ison tuopin jäävettä ja istuin synkkänä takaisin pöytään ja yritin olla ajattelematta mitään.
“Joni, ootsä hereillä?” Se oli Tuukan ääni. Mä havahduin valveunestani ja katsoin kännyn kelloa. Vähän yli kaksi.
“Sullahan on avain möksälle? Mä meen yöksi Emmin luo, nähdään sit aamulla.” Tuukka vaikutti olevan intoa täynnä. Ihmekös tuo, kun on varma saanti tarjolla, mä ajattelin ja taas mun sydänalaa puristi. Emmi kehräsi Tuukkaa vasten kuin kissa uuninpankolla. Mä mutisin jotain, nousin pystyyn, hain narikasta takkini ja rynnin ulos. Mökille oli onneksi vain kilometri ja mä onnistuin pysymään coolina siihen asti kunnes mä sain takin päältä, tennarit jalasta ja romahdin sijaamattomaan vuoteeseeni. Vasta sitten mä annoin itkun tulla.
—
Jossain vaiheessa aamuyötä mä kai itkin itseni uneen ja vajosin levottomaan unenhorteeseen. Ennen nukahtamista mä annoin suolaisten kyynelten valua valtoimenaan pitkin tyynyliinaa ja mä olisin halunnut kirota Tuukan ja sen eukon alimpaan helvettiin. Vaikka mä tiesin, että se oli väärin. Mikä vittu mä olin ketään tuomitsemaan? Tuukka oli loistotyyppi ja mun paras kaveri, miksi mä en siis halunnut sen olevan onnellinen?
Koska mä olisin halunnut, että se olisi ollut onnellinen mun kanssa. Mä pillitin kahta kauheammin, kun mä ajattelin Tuukan hoikkaa vartta, uskomattoman söpöjä vihreitä silmiä ja sen kovaksi paisunutta miehuutta – Emmin sisällä. Mä olisin halunnut halata Tuukkaa, silittää sen untuvaista karvaa kasvavaa niskaa, tuntea sen tuoksun ja ihon pehmeyden itseäni vasten. Mä olisin halunnut hieroa sen kovaksi ja – voi jeesus – painaa sen selälleen vuoteelle ja työntyä hellästi ja rakastavasti sen sisälle. Mä olin varma, että mä olisin pystynyt tuottaan sille sata kertaa paremmin nautintoa kuin se vitun lutka sen sängyssä. Voi kristus perkele, mä muistan kironneeni silmät itkusta rähmäisinä.
Seuraavaksi mä tajusin, kuinka mun silmäni räpsähti auki. Oli melkein pimeää, ainoa valonhohde tuli kuistin ulkovalosta, jonka valo siilautui heikosti makuuhuoneen ainoan ikkunan läpi.
Mä ihmettelin sekavasti, mihin oikein olin herännyt, kunnes kuulin sen taas. Alhaalta kuuluvan ryskytyksen. Kuulosti siltä, kuin joku olisi hakannut ja potkinut mökin ulko-ovea.
Mua alkoi pelottaa. Mikä vittu siellä oikein hakkasi? Tuukka se ei voinut olla, se nukkui varmaan parhaillaan tyydytettynä Emmin vieressä. Sitä paitsi sillä oli toinen avain mökkiin. Ja jos olisi hukannut sen ja lentänyt ulos Emmiltä, olisi se varmaan soittanut. Mä hamusin yöpöydällä olevan puhelimen kouraani ja tihrustin kelloa, se näytti 04.32. Puhelimen äänet oli päällä, mutta kukaan ei ollut yrittänyt soittaa. Ryskytys taukosi ehkä puoleksi minuutiksi ja alkoi sitten uudelleen.
Mä heitin jalkani lattialle ja mietin, mitä tehdä. Ovea ei uskaltaisi avata ilman sopivaa lähitaisteluasetta. Mukana ei ollut pyssyjä eikä pippurisumutetta, mutta sitten mä muistin Tuukan kuusipatterisen Magliten, joka oli eteisen vaatekomeron ylähyllyllä. Jenkkileffojen poliisilamppu kävisi hyvin pampusta, jolla tunkeilijaa voisi hätätilassa napauttaa ohimoon.
Mä hissutin rappuset alas ja näin ulko-oven vieressä olevan mattalasin läpi epäselvän hahmon, jonka käsi takoi taukoamatta ovea. Väliin kuului pari kovaa pamausta, kun häirikkö potkaisi ovea.
Mä hamusin hämärässä ylähyllyllä olevan lampun käteeni, napsautin siihen virran ja potkaisin oven auki. Mä pointtasin kirkkaan valokeilan suoraan päin häirikön näköä. “Maahan siitä”, mä karjaisin keuhkojen täydeltä. Ääni ei ollut niin vakaa kuin mä olisin halunnut, vaan se oli pelosta kimakka ja tärisi.
Kuistilla ryskännyt hahmo nyykähti polvilleen ja mun aivot rekisteröi peräperää kaksi asiaa. Kuistin lumiselle lattialle tipahdelleen veren. Ja hahmon punaiset hiukset. Se oli sittenkin Tuukka.
“Mitä vittua Tuukka”, mä älähdin ja suuntasin lampun äänettömänä kyyhöttävään hahmoon, jonka hartiat nytkähteli. T-paitasillaan oleva Tuukka itki äänettömästi. Mä polvistuin sen puoleen ja näin, että sen naama oli kaamean näköinen. Toinen silmä sinersi, nenästä vuoti verta ja huulet olivat veristä mössöä. Multa pääsi epämääräinen nyyhkäisy, kun mä näin parhaan kaverini niin avuttomana ja ruhjottuna.
“Mmmun on — k-k-kylmä”, Tuukka mutisi pöpperöisesti. Sen hampaat kalisi ja mä tajusin, että sillä oli t-paidan lisäksi jalassaan vain valkoiset lyhyet bokserit. Kengätkin oli eriparia, toinen oli Tuukan oma tennari, toinen kulunut juoksulenkkari. Ja ulkona oli pakkasta varmaan parikymmentä astetta.
“Jumankauta sisälle nyt ja äkkiä”, mä kuulin komentavani ja Tuukka konttasi kynnyksen yli ja lyyhähti mahalleen eteisen lämmitetylle lattialle. Mä läimäytin oven kiinni ja napsautin olohuoneen kattovalon päälle. Mä polvistuin uudelleen Tuukan puoleen ja aloin hieroa sitä. Mä tunsin, miten kylmä se oli. Jalat sinersi ja mä kuulin, miten hampaat löi edelleen loukkua. Se haisi lievästi viinalta.
Mun päässä risteili varmaan tuhat ja yksi kysymystä, mutta mä älysin pitää suuni kiinni. Tuukka pitäisi ensin hoitaa kuntoon, sitten olisi selitysten vuoro. Mä hieroin Tuukkaa varmaan varttitunnin. Sen nenästä tippui edelleen verta, joka pisaroi eteisen kaakelilattialle.
Mä autoin Tuukan varovasti olkkarin sohvalle. Mä levitin sen hartioille paksun viltin, laskin pesuvatiin lämmintä vettä ja ryhdyin varovaisesti siistimään sen verisiä kasvoja veteen kostutetulla paksulla käsipyyhkeellä. Tuukka nyyhkytti yhä hiljaa.
—
Mä hoivailin Tuukkaa varmaan toisen varttitunnin ilman että kumpikaan sanoi sanaakaan. Ensi alkuun miehen naama näytti siltä, että omatoimisen hoivaamisen sijaan olisi ollut viisainta soittaa sairasauto. Siitä kuitenkin tulisi vitusti ongelmia, koska ambulanssin perässä tulisi satavarmasti Kittilän poliisi. Mä koettelin hellävaroin Tuukan nenää ja totesin sen olevan osapuilleen paikallaan. Huulet olivat pahannäköiset, mutta hampaat näyttivät ehjiltä. Vasen silmä oli hyvää vauhtia muurautumassa umpeen.
“Näetkösä tolla mitään?” mä kysyin huolestuneena ja peitin Tuukan terveen silmän kädelläni. Poika nyökkäsi surkeana ja mä uskaltauduin taputtamaan sitä hellästi päälaelle. Sen paksut kiharat kutrit tuntui pehmeiltä ja hyviltä. Mua hävetti, kun mä tajusin kullini heräävän eloon alkkareissa ja hyvänolon tunteen ryömivän kehooni. Toinen itkee tossa naama muusina ja mua rupee panettamaan. Vittu sä oot pervo, mä raivosin itselleni.
Tuukka lakkasi itkemästä, mutta nyhjötti edelleen sohvalla pää painettuna polviin. Meillä oli mukana runsas käteisvarasto viinaa, joten mä toimin kuin kelpo bernhardilainen pelastuskoira ja kaadoin kahvimukiin tuhdin moukun Havanna Club seiskaa. Tuukka otti rommimukin ja maistoi pari varovaista siivua, mutta ei vieläkään katsonut mua eikä vieläkään sanonut mitään. Se näytti paitsi siipeensä saaneelta, myös siltä kuin se olisi pelännyt mua. Tai kai se oli vaan järkyttynyt. Mä päätin lopulta rikkoa hiljaisuuden.
“Mitä sulle oikein tapahtu? Kyllä sä voit mulle kertoa”, mä maanittelin ja istuin sohvalle Tuukan viereen. Se säpsähti ja vetäytyi kauemmas.
“En — en mä pysty kertomaan. Se on niin vitun noloa.” Tuukan ääni sortui ja se alkoi nyyhkyttään uudelleen.
“No turpiis sä ainakin oot saanu. Oliks se varattu?”, mä möläytin ja purin kieleeni. Hyvä Joni, olipas oikein fiksusti sanottu.
“Ei. Ei ollu”, Tuukka ähkäisi ja itku yltyi. Tässä oli nyt jotain tosi outoa. Mä olin ilman muuta olettanut, että Tuukalle oli tullut äkkilähtö Emmin kämpiltä, koska sillä olikin äijä, joka oli ilmaantunut paikalle sopimattomalla hetkellä. Mut niin ei kai ollutkaan.
“No kuka sua sitten löi?”, mä jatkoin utelemista.
“Joni pliis, mä en pysty… mä en pysty kertomaan sitä. Anna mun vaan nukkua, jooko?” Tuukka aneli ja nyyhkytti. Se tarttui kahvimukiin ja kippasi lopun rommin yhdellä kulauksella. Se kakisteli hetken ja mä olin valmiina tempaisemaan pesuvadin esiin, mutta Tuukka sai kuin saikin vahvan äpätin pidetyksi sisällään. Se kellahti makaamaan sohvalle ja painoi silmänsä umpeen. Nyyhkytys lakkasi ja muutaman minuutin päästä Tuukka alkoi pitää nukkuvan ihmisen tasaista tuhinaa.
Mua säälitti niin, että mä olin pakahtua. Mä vedin varovasti viltin Tuukan alta ja peittelin sen kiireestä kantapäähän. Mä taputin sen olkapäätä hellästi ja kuiskasin sille hyvää yötä. Mun teki aivan järjettömästi mieli painaa suukko sen otsalle, mutta mä en uskaltanut.
—
Mä istuin Levin päärinteen huipulla olevassa kahvilassa ja litkin haluttomasti kaakaota. Mä olin herännyt puolilta päivin ja yrittänyt houkutella Tuukan mukaan rinteeseen. Se oli edelleen masentuneen oloinen ja jotain aivan muuta kuin oma iloinen itsensä. Se mutisi kahvikuppiinsa, että oli valvonut suurimman osan aamua ja halusi nukkua. Sen vasen silmä sinersi komeasti ja huulet olivat ruvella ja turvoksissa.
“Emmä tän näköisenä voi mihinkään lähteä”, se selitti ja häipyi yläkertaan. Mä kuulin Windowsin käynnistysäänen, kun Tuukka käynnisti läppärinsä. Mulla oli inhottava olo, mutta mä kävin suihkussa, pukeuduin laskukamoihin, otin auton avaimet ja lähdin rinteeseen.
“Onks tässä vapaata?” mä kuulin naisenäänen kysyvän ja nostin katseeni kaakaokupista. Emmi seisoi pöydän vieressä. Se oli pukeutunut tyköistuviin valkoisiin laskettelukamoihin ja sen posket punersi pakkasesta. Mun sisällä asuva 15-prosenttinen heteromies heräsi ja mä henkäisin.
“O-on”, mä kakaisin ja Emmi istahti mun eteen. Sillä ei ollu mitään juotavaa.
“Eks sä ookin nimeltäs Joni”, Emmi kysyi. Se tuntui jotenkin vaivautuneelta.
“Joo. Sä oot Emmi.”
“Tuukka ei oo sun mukana.” Se oli toteamus, ei kysymys.
“Eioo. Se oli aika huonona ja jäi kämpille.”
“Haluutsä kuulla mitä viime yönä tapahtu?” Emmi kysyi ja katsoi mua arasti.
“No arvaa. Tuukka tuli puoli viideltä aamulla hakkaamaan ovea naama ihan paskana. Se itki ja ei suostunu kertoon mitä tapahtu. Hoki vaan, että se on niin noloa. Sen se sano, että sun äijä ei sua mukiloinu.”
“Ei niin, mä oon sinkku. Se olin mä”, Emmi tokaisi. Mä olin kaataa kaakaoni syliini.
“Sä löit Tuukkaa? Miks vitussa sä sen teit?”
Emmi ei sanonut hetkeen mitään. Se piirteli sormellaan pöydän naarmuiseen pintaan. Pöydän yli mä tunsin, kuinka hyvältä se tuoksui. Sitten Emmi avasi suunsa.
“Me mentiin meiän möksälle, jossa mun pikkubroidi oli lopettelemassa bileitä parin sen kaverin kanssa. Me riisuttiin jo aika reippaasti vaatteita Tuukan kanssa ja oltiin jo aika valmiita.”
“Broidi kuitenkin oli aika hyvässä vauhdissa ja se onnistu jotenkin tuputtaan meille viinojaan. Sen kaverit lähti niiden kämpille nukkumaan ja me jäätiin kolmistaan. Tuukalle tuntu viina vaan maistuvan ja mua lakkas panettamasta. Se vaan heitti läppää mun broidin kanssa, mua alkoi vituttaan ja mä sanoin Tuukalle, että meen nukkuun.”
Juttu alkoi tuntuun yhä omituisemmalta. Mun sisällä alkoi soida pieni kello, mutta mä vaiensin sen ja katsoin Emmiä. Se oli kuin Tuukka viime yönä sohvalla, katseli vaan pöydän pintaa ja istui hartiat kasassa. Mä usutin sitä jatkamaan.
“Se ei edes katsonu mua, sanoi vaan että mee nukkuun ja jatko tyhjännauramista Laurin – siis mun broidin – kanssa.”
“Mä heräsin varmaan siinä tunnin päästä, kun mua alko kusettaan. Mä kömmin ylös ja meinasin mennä vessaan. Olohuoneessa palo edelleen valo… ja …”
“Mitä ‘ja'”, mä yllytin. Emman ääni laski vielä alemmas.
“Tuukka ja mun broidi oli siinä sohvalla. Ja ne… ne kismaili kuin viimestä päivää.”
“Mitä vittua?” mä älähdin. Tieto jysähti kuin pommi. Tuukka ja Emmin broidi suutelemassa? Tuukka, satayksiprosenttinen hetero!
“Siinä vaiheessa mä pimahdin. Ne huomas mut vasta kun mä aloin kiljua. Mä heittelin lasit ja tölkit pöydältä pitkin seiniä ja revin Tuukan pystyyn ja aloin motata sitä, haukuin sitä hintiksi ja käskin sen painua vittuun.” Emmin ääni oli itkuinen.
“Ei Tuukka oo homo. Sillä on ollu monta vuotta muijakaveri ja kaikki”, mä kuulin sanovani. Ja pieni ääni mun sisällä sanoi, että ai, ai, ootko nyt ihan varma?
“Emmä tiedä mikä se on. Mua vaan suututti niin saatanasti… Mä hakkasin ja potkin sitä ja se ei edes yrittäny puolustautua. Lauri alko itkee ja mä ajoin Tuukan ulos ovesta. Se oli paljain jaloin ja mä heitin sen perään kengät eteisestä.”
“Toinen oli Tuukan kenkä. Toinen oli joku lenkkari.”
“Joo. Se oli Laurin tossu. Sai jonkun muiston mukaansa sentään.” Emmi nosti katseensa ja hymyili apeasti. Sen silmät oli ruskeat ja kamalan kirkkaat. Ja syötävän söpöt.
Mun päässä suhisi ja mä kuulin kysyväni älykkäästi, oliko Emmillä jotain homoja vastaan.
“Ei, mä rakastan Lauria enemmän kuin mitään, vaikka mä oon tiennyt jo monta vuotta että se on homo. Se on aivan ihana poika ja mä olin sitäkin kohtaan ihan kamala. Tuukka oli vaan… se vaan tuntui niin upeelta tyypiltä, söpöltä, fiksulta ja huolehtivalta, ihan vitun täydelliseltä. Ja sit… mä olin vaan niin pettynyt että en mä tiedä mikä muhun meni.”
Mulla oli paha olo. Rintaa puristi ja mun oli vaikea saada henkeä. Silmiä kirveli ja mä pelkäsin, että alan vollottaa. Vittu kaikkien nähden. Emmi häkeltyi, kun mä hyppäsin mitään virkkomatta pystyyn, kiskaisin pipon ja hanskat mukaani ja painelin ulos.
Pihalla mä sähelsin laudan telineestä ja painelin päärinnettä alas sellaisella kamikazelaskulla, että olin vähällä tuupata nurin pari-kolme laskijaa ja finaalissa vähällä törmätä teräksiseen hissitolppaan. Mä selvisin kuitenkin alas, tempaisin laudan jalasta ja paineli autolle niin kovaa ravia kuin kömpelöillä lautailukengillä pääsi.
Mä paiskasin laudan takakonttiin ja lähdin parkkipaikalta renkaat sutien. Kylmää dieseliä ei saisi rääkätä, mutta mä haistatin pitkät ja ajoin mökille kuin kaheli. Mä en muistanut vajaan parin kilsan ajomatkasta mitään. Mun päässä takoi vaan ajatus Tuukasta ja Emmin broidista lojumassa sohvalla ja pussailemassa. Ja mun sisällä roihahti. Ei mikään toivonkipinä, vaan ruusunpunainen megatonnin ydinlataus.
Mä läväytin auton mökin pihaan kuin hävittäjälentäjä tukialukselle. Mä syöksyin sydän hakaten sisään ovesta – valmiina halaamaan Tuukkaa ja kertomaan sille, että mä tiesin kaiken. Ja että sillä ei olisi mitään hätää. Ja kuinka mä pidän siitä ja lässyn lässyn.
—-
Mökin iso olkkari oli pimeänä. Samoin keittiö. Tuukka on varmaan nukkumassa, mä ajattelin ja ratsasin makuuhuoneet ja yläkerran oleskeluparven. Ei ketään missään. Sitten mä tajusin, että Tuukan kamat oli hävinneet sen huoneesta. Iso reppu oli poissa, samoin läppäri ja muut releet. Ja vuoteen päällä oli lappu, tuloste rinnekartasta väärinpäin käännettynä.
“Joni. Mä oon varannut paikan lennolta Hesaan. Mä meen kotiin. Mä en pysty enää olemaan täällä. Mä tiedän että oon täys PASKA sua kohtaan, mutta mä en nyt pysty —” Perään oli kirjoitettu jotain epäselvää, joka oli sutattu yli. Teksti jatkui: “Ota pliis mun lauta ja laskukamat ja tuo etelään. Voitko sä myös etsiä Emmin käsiisi ja hakea sieltä mun kännyn, kortit, mökin avaimen ja vaatteet?”
Kirjeen loppuun oli sutaistu iso T-kirjain. Mä istahdin pöllämystyneenä vuoteelle ja rutistin lappusta kourassani.
Mä en muista, kauanko mä jökötin sängynreunalla ennen kuin heräsin toimintaan. Ensimmäisenä mulle tuli mieleen, että miten helvetissä Tuukka oli pystynyt matkaamaan Kittilän kentälle saati ostamaan lentolipun Helsinkiin, koska se oli ilmestynyt yöllä mökille melkein kelteisillään. Ilman kännykkää, lompakosta puhumattakaan.
Kunnes mä muistin, että Tuukalla oli kaksi pankkikorttia. Baarireissuille se ei koskaan ottanut koko lompsaa, vain ajokortin ja toisen pankkikorteista. Iän todistamiseen pokelle ja juomien maksamiseen. Eli lompsassa sillä täytyi olla toisen kortin lisäksi myös lennolle tarvittava henkkari.
Mulla ei ollut aavistustakaan, milloin lento lähtisi ja mihin aikaan Tuukka oli poistunut mökiltä. Mutta mun mieleen tuli ensimmäisenä, että sen aikeet pitäisi yrittää estää. Ei ihan hinnalla millä hyvänsä, mutta lähes. Puhelinta Tuukalla ei ollut, joten oli pakko mennä kentälle.
Mä kaivoin kädet täristen oman läppärini esille ja laitoin virran päälle. Koneen käynnistyminen tuntui kestävän ja kestävän. Kädet hikosivat ja sydän hakkasi. Voi vittu, käynnisty, käynnisty, pliis, mä ajattelin.
Mä kaivoin nettiselaimen auki ja onnistuin navigoimaan Finavian sivuille. Mokkulan kautta toimiva nettiyhteys tuntui tuskaisen hitaalta.
“No nyt… Kittilän lentoasema”, mä jupisin puoliääneen.
Mä selasin lähteviä lentoja. Kello 16.20 Helsinkiin oli lähdössä lento KF294. Se oli kai Blue1:n lento, eli hintakin varmaan sopisi Tuukan budjettiin.
Mä vilkaisin kelloa. Se oli jo kymmentä vaille neljä! Perse, kone lähtisi tasan puolen tunnin kuluttua. Mä kiroilin ja ryntäsin portaita alas niin lujaa, että liukastuin ylimmällä askelmalla ja liu’uin ähkien ja kiroillen jyrkät puuportaat selälläni alas asti. Selkään sattui aivan saatanasti, mutta mä en joutanut jäädä tutkimaan vahinkoja, vaan tempaisin tennarit jalkaani ja painuin ulos ja autolle.
Mä piiskasin Passatia kohti Kittilän kirkonkylää. Levin ja Kittilän välinen tie oli jäinen ja kitkarenkailla kengitetty auto lähti pariin otteeseen vaarallisen tuntuisesti luisuun. Mä sain pidettyä auton hädintuskin kahden toista metriä korkean lumivallin välissä ja rukoilin, ettei vastaan tulisi bussia tai kuorma-autoa. Tiellä oli kahdeksankympin rajoitus, mutta nopeusmittarin neula näytti reippaasti toista sataa. Jos virkavalta tulisi vastaan, kortti lähtisi varmasti. “Aivan sama”, mä jupisin ja purin huuliani. Tuukka, Tuukka, voi vittu vittu vittu vittu.
Kello oli viittätoista yli neljä, kun mä pysäytin Passatin lentoaseman pihalle. Mä haistatin pitkät pysäköintikielloille ja jätin auton ihan pääoven eteen. Kauempana seisoi sopivasti poliisin maija, mutta juuri nyt mua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Sakottakoon tai hinatkoon pois.
Aulassa mä vilkaisin isoa näyttötaulua, joka kertoi lähtevien lentojen tilanteen. KF294:n perässä ilkkui teksti “Lähdössä”. Ja sama englanniksi. Ikkunan läpi näkyi iso sinivalkoinen suihkari, joka seisoi vielä paikallaan portaat kylkeään vasten.
“Voi perseen perseen vittu”, mä huudahdin ja muutama lähellä seisova matkustaja katsoi mua pitkään. Mä vilkuilin vauhkona ympärilleni kunnes keksin tiskin, jonka päällä luki “Info”.
Tiskin takana istui siniseen virka-asuun pukeutunut nuori mies. Ei hullumman näköinen, mun mielessä välähti, mutta nyt ei ollut aikaa seksiajatuksille.
“Moi tää on hätätilanne, onko tossa lähtevässä koneessa kaveri nimeltä Tuukka Marttinen?”
“Me ei ikävä kyllä voida paljastaa matkustajatietoja ulkopuolisille. Ja toi kone on just lähdössä”, miekkonen selitti kärsivällisesti. Onneksi se ei sentään puhunut Lapin murretta. Muussa tapauksessa mä olisin motannut sitä ja seurauksista viis.
“No jos mä sanon, että…” mä aloitin ja olin lipsauttaa “että koneessa on pommi”. Siitä vasta olisikin hyvä heilunut.
“Että on, öö, sattunu onnettomuus ja että mun on pakko saada yhteys siihen kaveriin”, mä korjasin kurssia.
“Ei ikävä kyllä onnistu enää”, virkailijanuorukainen sanoi ja vinkkasi peukalollaan kiitoradalle päin. Ikkunoiden läpi kuului suihkumoottorien ujellus, kun kone alkoi hitaasti rullata pois terminaalirakennuksen edestä.
“Sori että mä häiritsin”, mä mutisin ja tunsin, kuinka iso ja karvas pala nousi kurkkuun. Mä tunsin itseni ihan turraksi ja laahustin ikkunoiden ääreen. Mä seisoin siinä vielä silloinkin, kun kone muutamaa minuuttia myöhemmin ampaisi moottorit jylisten kohti harmaata Lapin taivasta.
Mä raahustin takaisin terminaalin pihalle. Passat oli paikallaan, eikä tuulilasissa näkynyt edes sakkolappua. Laiha lohtu. Poliisimaija seisoi yhä paikallaan, nyt moottori käynnissä. Mä panin etäisesti merkille, että kaksi poliisia ohjasi juuri jotain asiakasta kohti maijan putkaosastoa. Asiakkaalla oli punaiset hiukset ja samanlainen Burtonin takki kuin Tuukalla. Hassu yhteensattuma, mitähän tuokin on tehnyt, mä ajattelin sumeasti ja raplasin auton oven auki.
“Joni! Joniii!”
Ihan kuin Tuukan ääni. Mitä? Mä käännähdin sen suuntaan. Nuorukainen poliisien välissä oli Tuukka.
—
Mä istua löhötin puolinukuksissa Kittilän poliisiaseman aulan sohvalla. Tunnelma oli kuin terveyskeskuksessa, eikä missään näkynyt ketään. Kello oli jo melkein seitsemän illalla. Mä olin ajanut kamarille poliisimaijan perässä ja jäänyt odottamaan, kun Tuukka oli viety kuulusteltavaksi. Mä vannoin istuvani sohvalla niin pitkään, että saisin Tuukan mukaani. Ja sitten mä rutistaisin sitä kunnes henki ei enää kulkisi.
Mä en oikein tiennyt, itkeäkö, raivotako vai nauraako. Lentoaseman rajavartijat olivat hakeneet Tuukan lentokoneesta muutamaa minuuttia ennen lähtöä. Ällistynyt ja pelästynyt Tuukka oli viety ilman mitään selityksiä odottamaan poliisien tuloa ja kone Helsinkiin oli mennyt menojaan.
Poliisit olivat asiallisia ja kertoivat, että Tuukkaa epäiltiin eilisiltana baarissa sattuneesta nujakasta. Uhrilta oli murtunut nenä, kolme hammasta ja se oli saanut aivotärähdyksen lattiaan kaatuessaan.
Mä selitin parhaani mukaan, kuka olin ja että Tuukalla ei ollut nujakkaan osaa eikä arpaa. Tuukka selitti, että oli vielä kahakankin jälkeen ostanut baarista juomia kortillaan. Toinen poliiseista olikin parhaillaan Levillä vertaamassa Tuukan kortin numeroa baarin kassakoneen tietoihin. Sillä oli mukana myös Tuukasta häthätää otettu kuva.
Kului varmaan vielä puolisen tuntia, kun jostain alkoi kuulua kolinaa ja askeleita. Ensin näkyville asteli äskeinen poliisi. Ja sitten Tuukka, jolla oli reppu selässä. Mä ponkaisin pystyyn ja syöksyin poliisista välittämättä Tuukan luo ja hyppäsin sen kaulaan.
“Moi Joni”, Tuukka sanoi ja hymyili ekaa kertaa sinä päivänä. Mun sisällä läikähti lämmin aalto. Mä rutistin Tuukkaa ja suljin silmäni. Se oli lämmin ja tuoksui aivan helvetin ihanalta. Mä upotin käteni sen hiuksiin ja silitin sen niskaa. Untuvainen karva tuntui just niin ihanalta kuin mä olin aina haaveillut.
“Mun kai pitää kertoo sulle yksi asia”, Tuukka aloitti epävarmasti hymyillen. Vitun kliseistä, mutta mä vaiensin sen painamalla huuleni sen runnelluille huulille. Ne näytti onneksi olevan jo hyvää vauhtia paranemassa. Eikä Tuukka pannut yhtään vastaan.
“Shhh. Mä tiedän jo. Ja sä — et oo sen asian kanssa yksin.”
—
Mä oon taivaassa, mä ajattelin. Mä makasin selälläni mökin sohvalla. Mä tunsin oloni saunan jäljiltä raukeaksi ja ruoan jäljiltä unisen kylläiseksi. Mun portaissa kolhiintunutta selkää kolotti, mutta sen kompensoi se että mun pää lepäsi Tuukan sylissä. Ja että Tuukka silitteli mun hiuksia ja kasvoja. Sen kosketus oli pehmeä ja hellä.
Me oltiin heitetty hyvästit poliiseille ja ajettu rauhassa takaisin mökille. Emmin luona käynti saisi jäädä loppuviikkoon. Valtio kuulemma korvaisi Tuukan hukkaan menneen lentolipun, koska pidätys oli tapahtunut syyttä. Kaikki oli paremmin kuin hyvin. Mä uskoin – mä halusin uskoa – Tuukan selityksen, että Laurin kanssa kismailu oli ollut humalaisen päähänpisto. Ja että Jessica ja Emmi oli molemmat Tuukan epätoivoisia yrityksiä, joilla se yritti todistaa itselleen ja muille olevansa ‘normaali’. Kun se oli kertonut nämä asiat mulle saunassa, mä olin likistänyt sen hikistä kroppaa varmaan varttitunnin. Mä antaisin sille anteeksi ihan mitä vaan, kunhan tää vaan jatkuisi ja mä saisin pitää sen nyt ja aina.
Tuukan silittely siirtyi pikku hiljaa alemmas. Sen kädet hakeutui mun paidan alle ja mä huokaisin, kun toinen käsi alkoi hyväillä mun vatsaa ja toinen kovana nöpöttäviä nännejä. Mä tunsin, miten veri alkoi syöksyä mun penikseen ja kuinka ekat kiimatipat alkoi puristua ulos pissareiästä.
Mä kohotin itseni istumaan Tuukan viereen. Sen silmänympärys sinersi vielä, mutta pahin turvotus oli jo laskenut. Hiukka yläviisto nenä näytti olevan ennallaan. Mä varmistin asian silittämällä sitä. Tuukan kasvoille levisi virne ja hymykuopat syvenivät. Vihreät silmät tuikkivat kirkkaina. Mä painauduin lujemmin sitä vasten ja tunsin taas sen ihanan saunanraikkaan tuoksun. Sen hiukset tuntuivat hoitoaineen jäljiltä silkkisen sileiltä. Kuului hiljainen muiskaus, kun mä painoin huuleni Tuukan huulia vasten. Mä menin nyt pidemmälle ja painoin hitaasti kieleni Tuukan suuhun. Poika ynähteli ja rutisti mua, kun mun kieleni tutki Tuukan tasaisia hampaita ja leikitteli sen kielen kanssa. Mä kaadoin hellävaroin Tuukan selälleen sohvalle ja meidän etumukset hinkkasi löysien collegehousujen läpi toisiaan. Mä tunsin, kuinka kiima alkoi kastella bokserien etumuksen märäksi.
“Mennään sänkyyn”, kuiskasi Tuukka hiljaa, kun meidän huulet erkani vastahakoisesti.
“Joo. Mutta mä en tiiä osaanko mä tehdä mitään. Mä en oo koskaan ollu kenenkään kanssa.” Näin siis sanoin mä, joka oli tuhat ja yksi kertaa vannonut, että Tuukka saisi elämänsä kyydit, jos joskus suostuisi mun kanssa samaan petiin. Ja nyt kun mahdottomasta oli tullutkin äkkiä totta, mä sanoin että en ehkä osaisi. Mua nolotti.
“Ei se mitään. Sä oot mulle hyvä just sellasena kun sä oot”, Tuukka kuiskasi. Ja hymyili niin että hymykuopat paljastui ja vihreät silmät tuikkivat. Jeesus miten mä rakastin sitä. Rakastin.
—
Mä makasin selälläni leveässä parisängyssä ja ajattelin utuisesti, että eihän tän näin pitänyt mennä. Mun fantasioissa mun piti olla se urhea seksipeto, joka hoitaa homman, ja Tuukka vaan voihkii ja nauttii. Mutta Tuukka oli heti alussa ottanut tilanteen haltuunsa, ja suoraan sanoen se sopi mulle mainiosti.
Mä hyväilin Tuukan pehmeitä hiuksia, kun se piti päätään mun jalkovälissä ja imeskeli nautinnosta ynähdellen mun kyrpää. Sen kieli lipoi mun terskaa, joka herutti solkenaan kiimanestettä Tuukan suuhun. Välillä Tuukka katsoi mua vihreät silmät tuikkien ja sen pehmeät kädet hyväili mun kupeita. Mä sopertelin jotain sekavaa ja melkein itkin nautinnosta. Välillä Tuukan oikea käsi laskeutui sivelemään mun kiveksiä ja liukui siitä vielä alemmas välilihalle ja peräaukolle. Mä nytkähdin ja urahtelin, kun Tuukka pyöritti etusormeaan mun peräreiän ympärillä ja painoi sen sitten äärimmäisen hitaasti ja varovaisesti sisään aukkoon. Tuukan suu liukui hetkeksi pois mun peniksen ympäriltä. “Eihän tää satu?” kysyi Tuukka ja katsoi mua kasvot vakavina.
“Ei satu. Hiero mua sieltä, jooko”, mä huohotin ja Tuukka otti mun miehuuden uudelleen suuhunsa ja painoi sormeaan syvemmälle mun sisälle. Sen imutus nopeutui ja mä tunsin, kuin mun kivikovaksi jäykistynyt penis painui kerta toisensa jälkeen syvemmälle sen suuhun. Mun sormet upposi syvälle sen punaiseen hiuspehkoon, mä hyväilin sen niskan karvoja ja yläselän pehmeää ja lämmintä ihoa. Mä tunsin valuvani kiimaa ja tajusin, että mä laukeaisin muutamassa sekunnissa.
“Mä tuun ihan just. Sun ei tarvi ottaa mun lasteja suuhun jos sä et haluu”, mä mutisin ja tunsin, kuinka orgasmin ekat aallot alkoi sykähdellä jossain mun vatsanpohjassa. Tuukka jatkoi imemistä ja sen sormi painui lopulta niin syvälle mun perseeseen kuin se meni. Se koukisteli ja liikutteli sormea. Tuntui hivelevän ihanalta.
Muutamien hentosten sykäysten jälkeen mun orgasmi iski kuin maanjäristys. Mun silmät puristui väkisin kiinni ja mä huusin tahtomattani ääneen. Sakea ja kuuma siemenneste syöksyi kuin kuuma laava Tuukan suuhun ja syvälle nieluun. Mun kädet hieroi yhä Tuukkaa ja mä kuulin ja tunsin, kuinka se nieli hieman kakistellen mun koko lastin. Mun koko vartalon lihakset kouristelivat, kun hyvänolon aalto toisensa jälkeen hyökyi mun kehoon ja mieleen.
Kumpikaan meistä ei sanonut mitään varmaan viiteen minuuttiin. Mä huohotin ja tunsin oloni uskomattoman raukeaksi. Tuukka nuoli mun peniksen puhtaaksi rakkauden nesteistä ja veti sitten hellästi sormensa ulos mun peräaukosta. Se kömpi mun viereen, kietoi lämpimän vartalonsa mun ympärille ja suuteli mua hellästi. Tuntui jännältä, koska mä maistoin omien mahlojeni maun sen huulilta. Nenässäni mä tunsin Tuukan tuoksun, joka oli sekoitus shampoota, puhdasta ihoa ja jotain sanoinkuvaamatonta rakkauden tuoksua. Mikään koskaan ei ollu tuoksunut niin ihanalta.
“Mulla ei oo koskaan ollut näin hyvä olla”, mä mutisin ja vastasin Tuukan suudelmaan. Mä näin, kuinka sen vihreistä silmistä valui kyyneleitä. Mä hätkähdin. “Mikä sun on? Sähän itket.”
“Tuntuu vaan — tuntuu vaan niin helpottavalta, kun mä oon saanu kertoo sulle kaiken ja tehdä sun kanssa tän kaiken. Mä oon leikkinyt vuosikaudet jotain sellaista mitä mä en ole”, Tuukka sanoi ja niiskutti nenäänsä. Mä rutistin sitä tiukemmin ja kyhnytin leuallani sen poskea. Musta tuntui, ettei omakaan itku ollut kaukana.
“Sä olit ihan sika rohkea kun sä uskalsit kertoa mulle. Musta ei varmaan olis ollu miestä moiseen”, mä vastasin ja katsoin taas syvänvihreisiin silmiin. Samalla mä myös tunsin, kuinka mulla alkoi kovettua uudelleen.
“Saanks mä tulla sun sisään?” mä kysyin. Mun sisällä kasvoi tunne, joka oli sekoitus lisääntyvää kiimaa ja tuntemattoman pelkoa. Tuukka oli ollut mulle äsken niin hyvä, että mä halusin korvata tän sille jotenkin.
“Joo”, Tuukka sanoi hiljaa ja mä vääntäydyin sängystä. Mun puolikova heppi sojotti jalkojen välissä kuin pamppu. Mä tunsin, kuinka mun sydän pamppaili ja mä tassuttelin yläkerran vessassa olevalle peseytymispussukalleni. Liukkari oli ollut mulla varmuuden vuoksi mukana varmaan kolme vuotta, samoin kuin muutama kortsu. Nyt niille tulisi viimein käyttöä.
Vuoteeseen palattuani mä ohjasin Tuukan hellävaroen selälleen ja pursotin reilusti liukkaa sormeeni. Kumpikaan ei sanonut mitään, kun se asetteli tyynyn ristiselkänsä alle ja mä pursotin liukkaria etusormeeni. Mä painoin reilun nokareen läpinäkyvää geeliä Tuukan pyllyreikään. Se huokaili ja liikahteli, kun mun sormi liukui edestakaisin kuumassa aukossa. Sulkijalihas tuntui kireältä ja jos mun lukemat poikaseksitarinat piti paikkansa, olisi sen ohi pääsy homman hankalin vaihe. Erityisesti, jos partneri jännittäisi kovasti.
Kun mä olin mielestäni rasvannut Tuukkaa riittävästi, mä vedin sormeni pois ja pyyhin sen huolella vessasta ottamaani talouspaperiin. Mä en halunnut katsoa, jäikö valkoiseen paperiin mitään terveisiä. Se ei tuntunut sopivan tilanteeseen. Mä kaivoin kumin esille.
“Saanks mä lattaa sulle ton”, Tuukka kysyi ja mä nyökkäsin. Se kohottautui puoliksi istumaan ja otti kiinni mun peniksestä, joka kovettui heti vähän lisää. Tuukka siveli penistä hellästi, asetti kumin terskalle, puristi ilmat pois sen kärjestä ja rullasi sukelluspuvun paikalleen. Se otti liukkarin ja levitti sitä säästelemättä pitkin mun elintä ja nyt oli mun vuoro huokailla. Tuukan liukkaat sormet tuntuivat pehmeän kumin läpi samettisen ihanilta ja mä tunsin kuinka vähän kiimaa herahti kumin kärjessä olevaan säiliöön.
“Sano sit heti jos rupee sattuun”, mä sanoin kiimasta karhealla äänellä ja yritin asetella itseni luontevaan asentoon. Tuukka nosti jalkansa koukkuun ja se ohjasi hellästi mun penistä kohti maalia. Mä painoin vähän ja tunsin, kuinka terska tökkäsi esteeseen, joka antoi vähän periksi. Tuukalta pääsi huokaus ja mä painoin lisää. Ei vieläkään mitään. Mä muutin vähän asentoa ja painoin uudelleen. Tuukalta pääsi hiljainen ähkäisy ja mä tunsin, kuinka terska upposi aavistuksen verran sen sisälle. Mä lepuutin hetken ja painoin sitten uudelleen. Taas pieni liikahdus, ja nyt Tuukka voihkaisi. Se oli painanut silmänsä kiinni ja puristi molemmilla käsillään lakanaa.
“Eihän koske?”, mä kysyin huolissani. Viimeinen asia, jonka mä olisin halunnut, olisi ollut satuttaa Tuukkaa.
“Vähän, mutta jatka vaan”, sanoi Tuukka puoliksi kuiskaten, raskaasti huokaillen.
Mä painoin lisää ja äkkiä mä tunsin, kuinka terska mennä muljahti Tuukan kireän sulkijalihaksen ohi. Tuukan vartalo nytkähti ja siltä pääsi tukahtunut huudahdus. “Ahhh. Jatka vaan — jatka vaan. Ahhh”, se mutisi jo ennen kuin mä ehdin edes kysyä mitään.
Mä jatkoin ja liikahtelin varovasti edestakaisin. Joka liikkeellä mä tunsin painuvani syvemmälle ja lopulta mun lantio painui vasten Tuukan pakaroita. Tuukka huohotti silmät ummessa ja mä olin vähän aikaa ihan paikallani. Oli aika totutella meille molemmille uuteen tunteeseen.
Mun penis oli kivikovana ja Tuukan kireän suolen sileäpintaiset ja tulikuumat seinämät puristi sitä tasaisesti joka puolelta. Mä olin naurahtaa kun mä tajusin, missä tilanteessa olin. Mä olin ja mun paras kaveri oltiin molemmat tultu ulos kaapista pari tuntia aikaisemmin ja nyt mä olin jo menettänyt sen kanssa poikuuteni.
Mä kurottauduin etunojaan Tuukan ylle ja painoin huuleni sen huulia vasten. Se raotti silmiään ja vastasi suudelmaan. Mä painoin kieleni sen suuhun ja tunsin, kuinka Tuukan pehmoiset kädet hyväili mun selkää. “Nai mua Joni”, se kuiskasi ja sen kieli kietoutui mun kielen ympärille.
Mä tein työtä käskettyä ja aloin vähän kömpelösti liikuttamaan itseäni Tuukan sisällä. Liukkaria taisi olla tarpeeksi, koska mun kivikova kalu liukui alun tökkimisen jälkeen edestakaisin kuin hyvin öljytty mäntä. Tuukan kireät sisuskalut hieroivat ihanasti mun peniksen vartta ja terskan herkintä kohtaa pissareiän alapuolella niin että hyvänolon sykähdykset tuntuivat mun koko kropassa. Paras palkinto oli kuitenkin tuntea Tuukan tulikuuma huohotus suoraan mun kasvoilla, sen voihkaisut mun liikkeiden tahdissa sekä sen kädet, jotka hieroi tauotta mun selkää. Mä painoin huuleni uudelleen sen huulille ja me kismailtiin ja huokailtiin kuin viimeistä päivää samalla, kun mä nain Tuukkaa kiihtyvällä vauhdilla. Mun sydän hakkasi ja mä tunsin ohuen hikikalvon kihoavan iholleni.
Tuukan vasen käsi hyväili mun yläselkää, mutta oikea liukui alemmas. Mä tunsin, kuinka sen sormet alkoi hyväillä niille jo tutuksi tullutta koloa mun jalkojen välissä. Lisää kiimaa pirskahti mun kortsuun ja mä tunsin pallieni alkavan vetäytyä ylöspäin.
“Tulee kohta… ah, ah, aaa-ahh”, mä puuskutin, kun Tuukan sormi työntyi mun perseeseen.
“Mulla kans — ihan just — ei ikinä oo tuntunu näin hyvältä”, huohotti Tuukka vastaukseksi. Mä tunsin, miten me molemmat alettiin nytkähdellä samanaikaisesti. Mä työnsin vielä pari nopeaa työntöä sisään ja ulos ja sitten meillä molemmilla räjähti. Tuukalta pääsi tukahtunut karjahdus ja mä tunsin alavatsallani kuumia märkiä roiskahduksia, kun sen kouristeleva penis ampui latauksensa. Kuumaa spermaa lensi joka puolelle, mun ja Tuukan iholle, lakanoille ja lattialle. Tuukan peräreikä sykki ihanasti sen orgasmin tahdissa ja mä tunsin, kuinka spermaa alkoi tulla, ensin kovalla paineella mutta hitaasti, niin hitaasti, että melkein sattui, mutta sitten paine helpotti ja tahmeaa nestettä tuntui tulvivan kortsuun niin, että mä aattelin sen varmaan repeävän.
“Ihana — laueta — sun — sisällä”, mä puuskahtelin orgasmin kouristusten tahdissa. Tuukka ei pystynyt vastaamaan, se vaan huohotti silmät puoliummessa, haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla. Mä rojahdin puolittain sen sperman tahrimalle vartalolle. Mun vielä puolijäykkä elin oli edelleen syvällä Tuukan sisällä. Se tuntui jotenkin niin turvalliselta, etten mä olisi halunnut ottaa sitä pois ikinä.
