Kävelemme käsi kädessä hämyistä käytävää pitkin, tunnen kuinka hermostuneisuus sekä kiihottuneisuus kamppailevat sisälläni, penikseni kovettuessa tiedän kiihkon ottaneen tiukan niskalenkin ja alan kiihdyttämään vauhtia. Heristän korviani kuullakseni jotain elonmerkkejä, on kuitenkin hiiren hiljaista, jopa aavemaista vain koneellisen ilmastoinnin luodessa vaimean huminan. Pysähdymme ovelle jonka keskellä komeilee kultainen numero kuusi, vilautan avainkorttia ja oven lukko loksahtaa hyväksyvästi auki. Avaan oven ja saatan sinut lantiosta työntäen sisälle huoneeseen.
Huoneen hämärä valaistus jo itsessään luo eroottisen romanttisen tunnelman, huonekaluineen, jotka on poikkeuksetta verhoiltu punaiseen tai mustaan, pääasiassa samettiin tai nahkaan. Ympäri huonetta koriste-esineiden tavoin ripotellut erinäiset seksilelut eivät kuitenkaan jätä arvailujen varaa mihin käyttötarkoitukseen huone on suunniteltu, aivan kuten nettisivulla luvattiin.
Havahdun ajatuksistani painaessasi kätesi housuni etumusta vasten, joka pullottaa kovettuneen kaluni ansiosta. Samassa kurottaudut painamaan huulesi omiani vasten, himon vallassa alan vastata suudelmaan samalla käden hapuillessa lyhyen hameen helman alla olevaa paljasta pakaraa. Työnnän sinut sänkyyn, näen juuri hetki sitten tarkasti laittamasi seksikkään punaisen huulipunan levinneen, tunnen myös sen tahmeuden omilla huulillani. Hyppään vierellesi sänkyyn, painautuessasi hajareisin kiinni minuun paljastaa haarovälistäsi tuleva kosteus myös sinun olevan innoissasi tilanteesta.
Yhtäkkiä kuuluu kolahdus ja vastakkaisella seinällä aukeaa pieni pyöreä luukku, jonka perään toinen. Katson sinua uteliaana, nähdäkseni kuinka katseesi on kiinnittynyt tarkastelemaan seinässä ammottavia aukkoja. Kuluu ikuisuudelta tuntuva hetki, kunnes molemmista luukuista sisään huoneeseen työntyy kovana seisova iso ja suonikas miehen elin. Näen kuinka puret huultasi, painan suuni kaulallesi ja alan kiiman sekoittamilla aivoillani prosessoimaan mitä voisin suustani ulos päästää.
-No niin, tätähän sä oot odottanu, mistä ajattelit aloittaa? Toteat korvaani kiusoittelevalla äänellä. Aivojeni prosessointi ei lakkaa, vaan muuttaa täysin suuntaa yrittääkseen saada selville käsitinkö oikein mitä juuri kuulin.
-siis, ai niinku mitä? Minä? Saan kakistettua ulos suustani.
-niin sinä, luulitko että tää menee niin että mä hoidan vaan kaiken likaisen työn ja sä nautit? Olen avaamassa suuni väittääkseni vastaan, mutta sinä ehdit jatkamaan:
-sitäpaitsi sähän voit parhaiten oikein esimerkillä näyttää, mitä haluat mun tekevän, on selvää ettet hyväksy vastaväitteitä tönäistessäsi minua sen merkiksi että on aika aloittaa.
Nousen pystyyn ja otan pari askelta seinää kohti, siinä ne nyt ovat, kaksi täydessä juhlakunnossa olevaa vieraan miehen penistä odottamassa malttamattomana toimintaa. En ole ennen nähnyt erektiossa olevaa toista munaa luonnossa, mutta pelkästään pornon perusteella tiedän näiden yksilöiden olevan keskivertoa isompia. Toinen on tikkusuora, pitkä mutta hieman ohuempi, toisen ollessa lyhyempi mutta huomattavan paksu ja ylöspäin kaartuva. -Kumman valitset? Kuiskaat korvaani, kuin olisimme supermarketissa minkä tahansa arkisen tämä tai tuo valinnan äärellä. Luotan intuitioon ja osoitan pidempää seinässä törröttävää kalua. -Oikein hyvä valinta, ei muuta kun hommiin, kuiskutat jälleen kiusoittelevasti korvaani ja taputat minua rohkaisevasti pakaralle.
Ojennan käteni lähemmäs tuota niin tutuksi tullutta, mutta kuitenkin niin vierasta ihmisen kehon osaa. Päässäni velloo sekalaisia tunteita aina yökötyksestä panetukseen. Se on vain pala lihaa, se on puhdas, asiat voisi olla huonomminkin todistelen itselleni päässäni samalla muistellessa huonetta varatessa luvattua 100% testaus ja puhtaus takuuta, jonka vuoksi myös me jouduimme käymään lukuisissa eri testeissä.
Tartun kiinni kaluun samoilla otteilla kuin omaani ja tunnen sen nytkähtävän yllättävästä kosketuksesta. Alan hellästi vatkaamaan esinahkaa edestakaisella liikkeellä ja nopeasti tunnen touhutippojen nousevan kosteuttamaan toimitusta. Kuuken hengityksesi muuttuvan raskaammaksi kun seuraat kylkeeni kiinni painautuneena varmaa runkkaamista, joka saa kullin päällä kulkevan suonen pullottamaan entistä selvemmin.
-Sä myös, keskeytän haltioituneen katselu hetkesi ja nyökkään kohti toimettomana olevaa penistä. Painaudut selkä seinää vasten ja alat tiukoin ottein runkkaamaan paksua elintä, minua samalla silmiin tuijottaen. Seuraan kuinka vieras kalu sykkii käsittelyssäsi, kiihottuneisuuden jälleen ottaessa voittoa sisälläni mieleeni alkaa nousemaan sanat: vain pala lihaa, puhdas, silmä silmästä. Varsinkin viimeinen sanapari kolahtaa mielessäni, etkö juuri antanut epäsuoran lupauksen toistaa kaiken sen minkä minäkin? Leikin hedelmällisyys alkaa kuulostaa houkuttelevalta, joten tovin itseäni rohkaistua irrotan otteeni peniksen ympäriltä ja alan hiljalleen hivuttautua polvilleni viekas hymy huulillani, katse tiukasti kiinni silmissäsi jotka suurenevat hetki hetkeltä epäuskoisuudesta.
Tartun jälleen kiinni penikseen, jota runkkaamalla paljastan turvonneen terskan, edelleen katse tiukasti kiinni silmissäsi. Lipaisen sitä hieman kieleni kärjellä, näen kuinka runkkaustahtisi alkaa hiljentyä. Alan nuolemaan kovana seisovaa suonikasta elintä pitkin vedoin pienen sängen peittämiltä kiveksiltä aina terskan päähän asti, tunnen kuinka penis tanssii kieleni kiusoittelevaan tahtiin haluten kokoajan vain kyltymättömästi lisää. Ahmaisen koko terskan huulteni väliin ja alan imeä sitä samalla hivuttaen munaa syvemmälle nieluuni. Näen nyt kuinka kätesi liike on pysähtynyt täysin, sinun epäuskoisasti tuijottaessa suu auki tapahtumia. Voin melkein haistaa hameesi alta valuvan kiiman.
-Ton kaverin munahan veltostuu tota menoa, huomautan ja huomaan sinun jälleen palaavan takaisin maan pinnalle, kun ylös noustessani tartun tiukasti hiuksiisi kiinni painaakseni sinut polvillesi. -Ime, käskytän ja ahmaiset paksun elimen imuusi samalla katse lukkiutuneena silmiini. Näen kuinka taitavasti leikittelet koko pienellä suullasi, johon vain hädin tuskin paksu elin mahtuu, välillä kielen kärjellä terskaa lipoen, välillä pitkin vedoin koko varren mitalta penistä imuusi upottaen. Kuulen myös seinän toiselta puolelta ähinän voimistuvan leikkisi edetessä. Tiputan housuni nilkkoihin, tartun erektiossa olevasta peniksestäni kiinni ja alan runkata itseäni samalla kiihottavaa työskentelyäsi katsoen.
-Mitäs tuolle ajattelit tehdä? Kysyt nyökäten toimettomana olevaa elintä kohden, selvästi jo seuraavaa siirtoani odottaen. Levitän kasvoni viekkaaseen hymyyn, nappaan liukuvoidepurkin pöydältä, otan leveän haara-asennon ja puristan purkista ison määrän liukuvoidetta pakaroitteni väliin. Liukuvoide tuntuu viileältä hikistä anustani vasten, haistan kuinka sen keinotekoinen mansikan aromi peittää alleen kaikki muut ilmassa leijuvat hajut muuttaen tilannetta vähemmän irstaaksi. Pyllistän sinuun päin, dramaattisen hitain vedoin alan levitellä pakaravaossani olevaa voidetta aukolleni, johon voiteen liukastamana keskisormeni upotan hitaasti nikama kerrallaan. Käännyn ympäri nähdäkseni kuinka puret huultasi ja alan levittää liukkaria myös seinästä törröttävälle kalulle hitain runkkausliikkein. -Katso tarkkaan ja tee perässä, sanon sinulle todetessani liukkauden olevan kunnossa. Alkaessani asettelemaan persettäni kohti liukuvoiteen kiillottamaa kalua, näen kuinka saman aikaisesti silmäsi suurenevat sekä suusi aukeaa leuan ollessa melkein sijoiltaan terskan kohdatessa liukastetun vakoni. Puristan terskan tiukasti pinkeiden pakaroiden väliin saaden aikaan värinää koko peniksessä. Alan pikku hiljaa hivuttaa itseäni seinää vasten samalla terskan upotessa syvemmälle minuun. Sulkijalihakseni laittaa ensin hieman vastaan kohdatessaan terskan paksuimman kohdan, mutta sen ohittaessaan penis uppoaa koko varren mitalta syvälle sisääni.
Alan pyörittelemään lantiotani ensin hieman paikoillaan peniksen pysyen syvällä sisälläni, tunnen kuinka eturauhaseni stimuloituu saadessaan hierontaa pyöritellessä persettäni sykkivä elin sisälläni. Kasvosi ovat jo kiiman vääristämät kun alan pidemmin lantion liikkein liikuttelemaan elintä sisälläni koko mitaltaan. Tartun taas tiukasti hiuksiisi kiinni, kun hyökkäät kontillasi haaroväliäni kohti. -Pane sitä! Huudat seinän toisella puolella olevalle minun sisällä olevalle miehelle painaessasi lantioni kiinni seinään, ja sen hän myös tekee. Voihke ja ähinä alkavat voimistua miehen alkaessa panemaan neitsyt matkalla olevaa aukkoani voimakkaasti ja raivolla. Ahmaiset kivikovan penikseni suuhusi, ja alat imemään sitä samalla raivolla kun minua paneva mies. Tunnen kliimaksin olevan lähellä sekä minulla, että partnerillani, tiukennan otetta hiuksistasi ja nykäisen sinut jaloillesi. -Sä myös, supisen korvaasi nykäistessäni samalla läpimärät stringit pois päältäsi. Asetut viereeni tuoden lantiosi seinää vasten, nostat hieman lyhyttä hameen helmaasi ja näen kuinka vaivattomasti ähinöidesi saattelemana paksu elin uppoaa nesteistäsi märkään pilluusi. Alat hitailla lantionliikkeillä liikuttelemaan vartta sisään ja ulos samaan tahtiin minua runkaten. Näky alkaa olemaan itselleni liikaa, samassa tunnen kuinka elin sisälläni alkaa turpoamaan ja sykkimään syvälle suoleeni spermaa. -Se tulee, supisen korvaasi ja tiukennat otetta peniksestäni. Tunnen kuinka raivokas orgasmin aalto kulkee läpi koko kehoni. Karjaisun saattelemana penikseni lennättää ensimmäisen lastin spermaa aina sängylle asti, tärinän voimasta jalkani antavat periksi ja valahdan lattialle jossa tärisen penikseni yhä sykkiessä.
Olen menettänyt ajantajuntani, mutta kohottaessa katseeni näen tyytyväisen katseesi lisäksi edelleen käynnissä olevan seksiaktin. Tunnen panetuksen nostavan päätään sisälläni, kohottaudun polvilleni painaakseni mieleen kaiken tästä hetkestä jota niin kauan olen fantasioissani pyöritellyt ja tapahtuvaksi odotellut. Hyväilet koko itseäsi käsiesi liikkuessa pitkin kehoasi välillä pysähtyen kourimaan rintoja, pakaroita tai pyörittelemään klitorista. Konttaan yhä lähemmäs ja annan suukon hävyllesi, näen anovan katseesi alaviistosta, nuolaisen klitoristasi varovasti kielen kärjellä. -Tätäkö sä haluat? Kysyn ja saan vastaukseksi ähinää sekä nyökkäyksen. Alan kuljettamaan kieltäni klitorikselta haaroväliisi, jossa paksu kulli takoo tiukkaa vakoasi kuin mäntä. Lähden pitkin vedoin nuolemaan panemisen tahtiin peniksen vartta pitkin aina klitoriksellesi asti jolle pysähdyn antamaan erityishuomiota. Tunnen kuinka lähellä orgasmisi alkaa olla ja painan suuni tiukkaan imuun klitoriksesi ympärille alkaakseni pyörittämään sitä kieleni kärjellä. Painan lantiosta sinut tiukasti seinään ettet kaadu orgasmisi voimasta, täriset ja voihkit miehen sisälläsi alkaessa suihkuamaam palliensa täydeltä spermaa sisääsi, jonka kitkeryyden maistan sen valuessa suuhuni. Pidän sinua yhä tolpillasi miehen vetäessä veltostuneen elimensä ulos sisältäsi vapauttaen samalla tulvan siemennestettä kasvoilleni. Nostan velton ruhosi olalleni ja kannan sinut sänkyyn lepäämään.
Katselen hetken munan uuvuttama olemustasi penikseni olevan valmiina uuteen koitokseen kunnes avaat suusi,
-No niin tasoissa ollaan, yhtä lutkia ollaan molemmat, sanot ilkikurisesti hymyillen ja jatkat samalla nostaessa kätesi kasvoilleni, paitsi taidat sä olla vähä pahempi, sanot pyyhkäistessäsi spermatipan pois poskeltani. Nousen lähetyssaarnaaja asentoon päällesi, asettelen penikseni liukkaalle pillullesi ja otan tiukkaan otteen ranteistasi. -Katsotaan kuka se huora on, sanon teeskenneltyä vihaa äänessäni ja survon itseni sisääsi. Vieraan miehen spermat liukastimena tuntuvat irstaalta, mutta niin hyvältä.