Fanni ja Elias

06/01/2022 | Kirjoittaja: Frances |
3 min
Kertoja: Nainen | Nuori Nainen SyrjähyppyIkäero
3.4
(31)
Suljin silmäni, kun hän työntyi takaapäin minuun.

Istuin kirjallisuuden laitoksella opettajani huoneessa ottamassa vastaan kitkerää palautetta harjoitusnovellistani. Silmäilin hyllyjä katsoakseni johonkin muualle hänen ruotiessaan vikojani kirjoittajana. En täysin ymmärtänyt ilkeitä kommentteja. Oikeastaan säikähdin aika tavalla hänen sanojaan.

"Fanni, yrittäisit edes." Entäpä jos en pärjäisikään yliopistossa. Olin tehnyt parhaani kirjoituskurssilla ja sisimmässäni
pelkäsin hänen olevan oikeassa. Mutta halusin myös muistuttaa itseäni; loppujen lopuksi Elias oli vain oman uransa alussa oleva tutkija.

Tämän keskustelun jälkeen pidin kuitenkin tauon opinnoissani. Jätin luennot väliin ja keskityin osa-aikatyöhöni yliopiston kirjastossa.

Käydessään aamuisin kirjastossa Elias istui aina samalla paikalla ikkunan ääressä. Katselin häntä etäältä työpöytäni
takaa. Googlasin hänen nimensä ja löysin lehtiartikkelin, jossa analysoitiin erään palkitun romaanin kiistanalaisia tapahtumia.

Keski-ikäinen mies poti syyllisyyttä nuoren naisen raiskauksesta. "Toki mies oli syyllinen, mutta nainen oli ensin tarjonnut itseään hänelle", Elias eritteli juonta. Juttuun liitetyssä valokuvassa Elias näytti poikamaiselta ja vilpittömältä. Aurinko paistoi ruskeisiin hiuksiin ja sai niiden värin taittumaan punertavaksi. Luettuani jutun jatkoin novellini kirjoittamista kesken työpäivän.

Sormeni liikkuivat kepeästi näppäimistöllä kuvaillessa naista, joka harrasti seksiä varattujen ystäviensä ja itseään vanhempien opettajiensa kanssa. Mitä halusin tarinallani sanoa? Ehkä kertoa siitä, kuinka nainen voi haluta alistua
kokonaisvaltaisesti. Ehkä ilman fyysistä kipua, mutta kokea nöyrtyvänsä miehen tahtoon persoonansa syvimmilläkin tasoilla.

Kotona mennessäni nukkumaan ajattelin Eliasta. Olin jo vuoteessa, kun kaivoin vielä esiin puhelimen. Avasin erään
somesovelluksen, josta tiesin löytäväni hänet. Selailin nopeasti uusia kuvia. Viimeisin postaus oli samalta päivältä. Tummahiuksinen nainen nojasi Eliakseen. Naisen kasvot näyttivät lempeiltä ja sopusuhtaisilta. Suljin sovelluksen ja työnsin puhelimen laukkuuni.

Ennen joululomaa päätin vihdoin jutella opettajani kanssa. Pukeuduin aamulla karheaan neulemekkoon, jonka vuori hankasi kipeästi rintojani. Eliaksen seurassa halusin selvästikin rankaista itseäni. Kun näin hänet tavanomaisella paikallaan, istuin samaan pöytään ja tarjosin kahvia. Joimme ja juttelimme. Mainitsin kirjoittavani novelliani uudestaan. Hän oikeastaan sivuutti asian, hymyili ja alkoi kertoa omasta tutkimustyöstään. Katselin huolettomasti
roikkuvia hiuksia ja levottomia käsiä. Nauroin kuuntelematta, mitä hän sanoi. Kaiken olennaisen olinkin jo lukenut netistä. Katsoessani hänen kaulaansa ja rintakehäänsä näin välillä naisen käsivarsien lepäävän rauhallisina hänen
ympärillään. Lopulta Elias alkoi koota tavaroitaan pöydältä ja tehdä lähtöä yliopistolle.

"Minun vuoroni päättyy tältä päivältä", sanoin nopeasti. Olin mielessäni vain päättänyt keskeyttää työpäiväni juuri nyt. "Asun parin korttelin päässä. Voisit ehkä jonain päivänä vilkaista novelliani", lisäsin keskustelusta rohkaistuneena. "Joo, saanko saattaa sinut kotiin? Pääset jatkamaan kirjoitustyötäsi etkä joudu vain keskustelemaan vanhojen miesten kanssa", Elias naurahti. "33 on jo vanha", hymyilin hänelle.

Kävelimme asunnolleni kirpeässä
pakkassäässä. Siemailin vielä kahvia pahvimukista, kun puhuimme Eliaksen uusimman artikkelin aiheesta, irlantilaisesta naiskirjailijasta, joka kirjoittaa hyvin seksistä.

Pohdiskelin, miksi tämän romaaneja vihataan niin paljon. "Ne ovat pohjimmiltaan kuitenkin tosi sovinnaisia", hän sanoi. "Kuin nykypäivän Jane Austenia. Lukijat joskus pettyvät, kun odottavat jotain enemmän. Sitä ajattelee, että tässäkö se nyt oli. Valtavasta kohusta huolimatta."

"Hmm, mutta tutkit kuitenkin näitä teoksia?" "Kyllä, itse pidän niistä", Elias vastasi. "Minä olen aika sovinnainen", hymähdin avatessani rappukäytäväni alaoven. Kiipesimme toiseen kerrokseen. Kun pääsimme eteiseen, hän riisui
talvitakkini, tuli lähelle. Puhalsi kaulani iholle. "Olet uusi näissä piireissä, mutta opit kyllä vielä." Opin mitä? Opettajien ja oppilaiden välisistä pokaamisjutuista?

Kasvoni punoittivat, kun aloin riisuutua. Napitin mekkoni miehustan auki ja vedin sen pääni yli. Arkaillen asetuin sohvalle. Elias istui viereeni ja taivutti minut selälleni. Hän levitti polveni, nosti oikean jalkani selkänojalle ja laski toisen lattialle. Makasin siinä avoimena ja paljaana. Hän näki rintani.

Olin kiihtynyt arvioivan katseen alla. Peitin käsillä silmäni. Elias kuljetti sormiaan polvitaipeeltani reidelle, avoimeen jalkoväliin, häpyhuulille ja klitorikselle. Työnsi etusormensa sisääni ja liikutteli sitä tutkivasti pillussani. Yritin vain hengitellä hiljaa. En halunnut saada orgasmia nyt. En tulla siinä hänen katsellessaan. Kiemurtelin, kun hän nousi päälleni. Ensimmäinen kiivas työntö sai minut vaikeroimaan niin että se kuulosti itkulta.

Hän jatkoi välittämättä reaktiostani sen kummemmin. Painoi minut sohvaa vasten ja pani minua. Yritin pyörittää lantiotani, mutta hän laski sormensa huulilleni ja kielsi minua liikkumasta. "Elias", sanoin, ja hän käski minun vain olla
hiljaa. Hän läimäytti minua kevyesti poskelle. Hengähdin hämmentyneenä ja annoin kääntää itseni.

Suljin silmäni, kun hän työntyi takaapäin minuun. Valo lankesi ikkunasta ja muodosti valkoisen läikän sohvalle. Vastapäisestä talosta joku voisi katsoa suoraan huoneistoon ja nähdä meidät. Ehkä katsoja ajattelisi, että tämä on
maailman luonnollisin asia: naiva pari, mies panemassa naista sohvalla, antautuvaa naista. Painoin pääni alas. Jokaisella tasaisella työnnöllä kalu osui sopivasti tiettyyn kohtaan pillussa.

Kun tuijotin valolaikkua sen ääriviivat sumenivat. Hän kiihdytti rytmiä, enkä tuntenut enää pysyväni mukana. Tempoilin hänen otteessaan, huusin ja ääneni säröili. Elias tunsi pilluni supistelevan ja vetäytyi minusta. Jäin haukkomaan henkeäni. "Tule päälle", hän vaati. Istuin hajareisin hänen syliinsä.

Hän kiersi kätensä lantiolleni ja painoi sormensa tiukasti selkäni ihoon. Veti minua alaspäin itseään vasten rajusti,
uudestaan ja uudestaan. Reiteni vapisivat. Tärisin, kun hän laukesi sisääni. Jälkeenpäin istuin alastomana sohvalla. "Kiitos", Elias sanoi. Syleilin polviani ja painoin rintani tiukasti niitä vasten. "En tiennyt, että olet kiittelevää tyyppiä. Ei sun oikeasti tarvitse kiittää. Minä tarjosin itseäni."

Arvostele Novelli:

Arviot 3.4 / 5. Arvostelijoita 31

Katso kaikki kirjoittajan Frances novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.4 / 5. Arvostelijoita 31

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu