Nellie voihki ja nuolin villimmin, välillä nain häntä kielelläni ja välillä imin pieniä häpyhuulia.
Olin kuukausi takaperin tehnyt pakosta valinnan hylätä kaikki opiskelukaupunkini Lahden kuviot. Asiat olivat käyneet hankaliksi. Muijan kanssa välit olivat kerrasta tuhoutuneet. Erotessamme kuulin että minun oli väitetty...
Niina alkoi levittämään öljyä pakaroilleen ja reiälleen.
Heräsin aamulla kellon soittoon jonka löin ärtyneesti pois. Hetken ehdin kirota tulevaa työpäivää kun tajusin että nyt on lauantai ja herätys on kymmeneltä vain estämässä minua nukkumasta puoleenpäivään. Harkitsin torkkuvani hetken kunnes tajusin...
Mekko verhosi nättiä pillua mutta pystyin tuntemaan miten Nella hieroi terskaani sitä vasten.
Olimme jo pitkään koittanut löytää yhteistä viikonloppua vietettäväksi vanhalla lapsuuden porukalla. Kun sellanen oltiin vihdoin saatu sovittua, oli helmikuu ja talven kovimmat tulipalopakkaset. Kevät antoi odottaa itseään mutta päätimme ottaa...
Haluutko laittaa kyrpäs mun peppuun vai? Nea voihki äänekkäästi.
Istuin töiden jälkeen vakio baarissani Tampereen Plevnalla, hörpin tuoppiani ja selasin Tinderin tarjontaa joka oli joko nähtyä tai ”Hei en etsi yhden yönsuhteita.” Tasoa. Välillä juttelin jonkun yhdellä käyvän afterworkkerin kanssa...
Minttu kuiskasi korvaani. - Mua kiihottaa että sä haistelit mun pikkuhousuja.
Olimme matkalla vaimoni kanssa hänen työkaverillensa illalliselle. Juhlimme samalla meidän viidettä hääpäivää ilman lapsia. Johanna istui repsikalla tyytyväisenä uusi mekko päällään jonka hänelle olin lahjaksi tätä päivää varten ostanut. Mekossa...