Jo pienestä pitäen mua on kiehtonu kaikenlaiset viidakko dokkarit, varsinki Etelä-Amerikan pusikoihin liittyvät. Nytte mä oon jo sen ikänen, että voin ihan helposti elellä muutaman kuukauden hissukseen ja lähtee käymään ihka-aidossa viidakossa ja sen mä ajattelin toteuttaakkin. Meinaa seuraava sivu mun elämästä ois taas kääntymässä parin kuukauden päästä. ”Kuinka sopivasti! Nää synttärit tulee tuntumaan vielä pitkään!” Suora lento Brasiliaan, Boliviaan, Venetzuelaan tai vittu vaikka Ecuadoriin, kuhan pääsee sellaseen pöpelikköön, jossa puista roikkuu käärmeitä, jossain lähistöllä höpisee papukaija ja ylä oksilla painaa jotain pikkuapinoita niin saatanasti, että Alvin ois täs mestas ihan kusessa tai nehän on oravia, mutta pieniä ne on ne apinatkin. Jos oikein tarkkaa kuuntelee voi kuulla jossain puronkin solisevan, mutta tälläkertaa ois sellai luonto-dokkari yhdistettynä pelkoa ja inhoa hommiin tilauksessa. Kai sä pikkuhiljaa saat viritettyä tunnelman oikeeks ja huomaat, että huonekasvit alkaa kasvaa ihan silmissä.
Nyt mä kumminkin naputtelen googlea iltavuoron ratoks, ku ravintolassa on ollu paripäivää jo vähän hiljasta ni joka paikka on tullu kiillotettua, enkä ainekaan mä keksi mitään ylimäärästä duunia, muutaku tehä ittelle kiva pikku salaatti vinegrette niskaan ja istuu hetkeks tietokoneelle. Mä en tiedä mikä idea tos salaatis oli, mut se sopi tähän hetkee oikee hyvin. Meinaa mä luulen, että määränpäässä ei kovinkaa paljoa sisäfilettä paistella. Vaikka Brasilia on aika tunnettu ns. härän lihasta. Mä oon niitä aika monet pilkkonut, eikä siin oo nautaan verrattuna mitään muuta eroa ku hintalappu, kusetusta, sanon mä. Tai mistä sitä tietää, vaikka ite pitäis kurssittaa ittesä häränlihan erikoisasiantuntijaks. Siinäpä kurssi mille mä tuun osallistuu.

Kyllä mun on pakko päästä sinne. Tästä vaikka liftaa ittesä Lissaboniin ja sieltä flygarilla suoraa Brasilian ghettoon. Jep. Tää on yks parhaista suunnitelmista, mitä mä oon saanu. Enkä usko, että pomokaa on ihan kauheesti vastaa laittaa, sillä talvilomaa pitäs viettää pari viikkoa ja mä on kuulemma taaskin porukan viimenen, joka saadaan lomille toimitettua. Aina ku mä lähin lomille, ni mä jätin keittiöö kahvikupin mihin rullasin satasen, että paluusta tulis mahollisimman smooth. Kauheessa rahapulassa sataselle keksii montaki käyttötapaa, ku jostain syystä mun lomat aina aiheuttaa hiljaista mietiskelyä, vapinaa, oksentelua ja tohon listaan voi lisätä kaikkia muita krapulaan liitettäviä toimenpiteitä. Sitä ajattelematta mä kumminkin ostin sen reissun lentoliput eka Lissaboniin ja sieltä Manaukseen. Se kyllä kuullostaakin niin omituiselta, että pakko tää on käydä tutkimassa.
Päivät alko suorastaa lentämään ohi, ku mieles oli vaan tutkimusretki sademetsää, muumien Hemuli ja vilaus Madventures hahmoja ja kaiken kruunaa se 1800-luvun löytöretkeilijä asuste, mihin on tietysti lisäks oranssit lasit, valkonen lätsä ja tupakka holkki. Nyt mennää niinku esikuva eli ihan täysillä laitaan ja siitä ryömimällä eteepäin. Nyt oltii kumminki tilanteessa, että mä istuin koneessa matkalla Lissaboniin. Siel kerkeis muutaman hiivan nykäsee kentällä. Mut välittömästi ku virkailijat huomas mun yleisen habituksen ja asusteen ni johan alko huumekoiria vilkkuu ympärillä ja mä jo näin mielessäni, kuinka paskamahanen karvaranne vetäsee vinyylihanskan oikeeseen käteensä ja irvistää siten, että kultahammas vilahtaa. Okei, lääkäri on työntäny sormesa muhun ja on sen kyllä tehny muutama mimmikin, mutta se jengi saa riittää. Onneks noi koirat tuli vaa läähättämää ja lähti sitte muihin tehtäviin. Mä olin pelastunu. Nyt vaan tyynesti astelee, johki keskiolutta myyvää kippolaa.
”Uma longa cerveja gelada, por favor” Mä olin aikani kuluks myös leikkiny kääntäjällä, joten mä tiesin mitä sanoa baarimikolle, kuhan semmonen löytyy jostain.
Tunti nelkyt minsaa aikaa ja mä en löydä täältä muutaku tupakkakopin, sinne siis. Ystävälliseltä herrasmieheltä kyselee Lontoon murteella, että missäspäin täällä on kippola. Toi äijä näytti suunnan, johon mä lähdin välittömästi vaappumaan. Vissii aika helppo lukea ajatukset, että mihinköhän tän näkönen mannekiini vois olla matkalla. Viimeinki mä pääsin käyttämää mun Portugalin kielitaitoa, mikä nyt sattu olemaan melkosen alkukantasta, mutta kaikista tärkeimpänä mä osaan kysyä hienovarasesti: ”Posso tentar?” Ehkä todennäköisin kysymys, jota saattaa skandinaavisen juopon ja panokoneen sekotukselta odottaa. Se siis kuuluu: ”Saanko koittaa?” Hyvin vaikea kuvitella, mitä mä voisin haluta koittaa. Se on toiminu monta kertaa mun retkillä. Ja välillä on tietysti joutunut lähtee menee punottava kädenjälki lärvissä. Pari kertaa Los Americaksen nudistirannalla ja kerran Meltemin opiskelija bileissä, josta ei ainekaa tarvinut poistua häntä koipien välissä klommo lärvissä, mutta se ei kuulukkaan tän kertaseen aiheeseen, toisella kertaa sitten.
Toisella kulauksella tuoppi alko kumminkin olemaan lopussa, joten mä jo puolestavälistä ravintolaa tilasin uuden satsin. Tällä kertaa nappasin kaks, ku kello näytti, että jälellä on 36 minuuttia. Tarvittaessa noi molemmat häviäis alle minuutissa mutta ei nyt niin kiire oo vaan pysty rauhassa katselemaan Lissabonin yöhön. Toi taitaa sittekki olla Atlantin valtameri, missä jotain rahtilaivoja seilaa, on niin pimee, etten osaa sanoa. Vaikka kello ei oo vielä yhtätoistakaan tai onhan se sitte, jos sen säätää paikalliseen aikaan.
Muutamat unibisset, sillä aikaero on kuulemma helpointa tasottaa nukkumalla. Eka tyhjä ja seuraavasta muutama vahva huikka ja sekin on tyhjä. Kello näyttäs, että reilu kymmenen minuuttia on jäljellä. Joten tupakkakopin kautta portille, ovesta sisään tyylikkäästi, just ennen ku se sulkeutuu.

Matkaan ohoi, samassa ku mä löydän mun istumapaikan ja koitan ahtaa rapiat 190cm tohon suzuki auton takapenkkejä muistuttavaan rammaksiteko laitteeseen niin NO SERVICE- kyltti kiinnittää mun huomion. Siis mitähän helvettiä, mä jo huolestuneena kyselin ympäriltäni ja nekin oli sitä mieltä, ettei näillä lennoilla tarjoiltas mitään. Siis ei oo vittu todellista.
Mä selasin päähän taltioidut e-liput ja kyllä siinä oikeesti sanotaan, ettei atlantin yli lennoilla alkoholia tarjoilla. Ois ehkä pitänyt tarkempaa syynätä, ennenku tämmöseen koiruuteen läks mukaan. Sen lisäks, ettei täl lennolla tultais näkemää pisaraakaa mitää herkullista tislaus tuotetta. Ni tä on kuulemma neljä tuntia myöhässä. Ensimmäisen tunnin mä kaivoin nenää ja kattelin ikkunasta ulos. Toisen tunnin ihmettelin ilmastointi nappuloita ja kolmannen tunnin perehyin lentokoneen istuinkarttaan ja varauloskäynteihin. Neljännentunnin alussa mun selkää pitkin valu hiki, mä olin melko kärttynen ja loin pahansuopia ilmeitä sinne ja tänne. Just ku mä tajusin, että tossa niskatuessa on upotettuna pikkunen telkkari ja ku tajusin miten sitä ajetaan ni koko hemmetin putkesta sammu valot. Ei siinä mitään, et siellä pimeetä on, en mä sitä pelkää. Tajuaispa noi etupenkin arabinaiset saman, mutta ei, kun karmea kiljunta ainekin puol tuntia, kunnes yhtäkkiä, jokin sano valo ja valo tuli. (Tän lähemmäs luomistarinaa en tuu menemään.) Siihen, että neljä tuntia ois täynnä tarvis vielä odottaa kolme minuuttia. Ehkä pisimpiä minuutteja mun elämässä. Todella ärsyttävää, ku tän ajan ois voinu viettää vaikka röökikopissa ni ei saatana ku kuumassa ahtaassa ilmailulaitteessa. Ensimmäinen lentoemo sitten muutamaan tuntii ja sillä on vaan hyviä uutisia. Viivästyksen takia lentoyhtiö tarjoaa koko matkan ilmasta viinaa.
Tunti nelkyt minsaa aikaa ja mä en löydä täältä muutaku tupakkakopin, sinne siis. Ystävälliseltä herrasmieheltä kyselee Lontoon murteella, että missäspäin täällä on kippola. Toi äijä näytti suunnan, johon mä lähdin välittömästi vaappumaan. Vissii aika helppo lukea ajatukset, että mihinköhän tän näkönen mannekiini vois olla matkalla. Viimeinki mä pääsin käyttämää mun Portugalin kielitaitoa, mikä nyt sattu olemaan melkosen alkukantasta, mutta kaikista tärkeimpänä mä osaan kysyä hienovarasesti: ”Posso tentar?” Ehkä todennäköisin kysymys, jota saattaa skandinaavisen juopon ja panokoneen sekotukselta odottaa. Se siis kuuluu: ”Saanko koittaa?” Hyvin vaikea kuvitella, mitä mä voisin haluta koittaa. Se on toiminu monta kertaa mun retkillä. Ja välillä on tietysti joutunut lähtee menee punottava kädenjälki lärvissä. Pari kertaa Los Americaksen nudistirannalla ja kerran Meltemin opiskelija bileissä, josta ei ainekaa tarvinut poistua häntä koipien välissä klommo lärvissä, mutta se ei kuulukkaan tän kertaseen aiheeseen, toisella kertaa sitten.
Toisella kulauksella tuoppi alko kumminkin olemaan lopussa, joten mä jo puolestavälistä ravintolaa tilasin uuden satsin. Tällä kertaa nappasin kaks, ku kello näytti, että jälellä on 36 minuuttia. Tarvittaessa noi molemmat häviäis alle minuutissa mutta ei nyt niin kiire oo vaan pysty rauhassa katselemaan Lissabonin yöhön. Toi taitaa sittekki olla Atlantin valtameri, missä jotain rahtilaivoja seilaa, on niin pimee, etten osaa sanoa. Vaikka kello ei oo vielä yhtätoistakaan tai onhan se sitte, jos sen säätää paikalliseen aikaan.
Muutamat unibisset, sillä aikaero on kuulemma helpointa tasottaa nukkumalla. Eka tyhjä ja seuraavasta muutama vahva huikka ja sekin on tyhjä. Kello näyttäs, että reilu kymmenen minuuttia on jäljellä. Joten tupakkakopin kautta portille, ovesta sisään tyylikkäästi, just ennen ku se sulkeutuu.
Matkaan ohoi, samassa ku mä löydän mun istumapaikan ja koitan ahtaa rapiat 190cm tohon suzuki auton takapenkkejä muistuttavaan rammaksiteko laitteeseen niin NO SERVICE- kyltti kiinnittää mun huomion. Siis mitähän helvettiä, mä jo huolestuneena kyselin ympäriltäni ja nekin oli sitä mieltä, ettei näillä lennoilla tarjoiltas mitään. Siis ei oo vittu todellista.
Mä selasin päähän taltioidut e-liput ja kyllä siinä oikeesti sanotaan, ettei atlantin yli lennoilla alkoholia tarjoilla. Ois ehkä pitänyt tarkempaa syynätä, ennenku tämmöseen koiruuteen läks mukaan. Sen lisäks, ettei täl lennolla tultais näkemää pisaraakaa mitää herkullista tislaus tuotetta. Ni tä on kuulemma neljä tuntia myöhässä. Ensimmäisen tunnin mä kaivoin nenää ja kattelin ikkunasta ulos. Toisen tunnin ihmettelin ilmastointi nappuloita ja kolmannen tunnin perehyin lentokoneen istuinkarttaan ja varauloskäynteihin. Neljännentunnin alussa mun selkää pitkin valu hiki, mä olin melko kärttynen ja loin pahansuopia ilmeitä sinne ja tänne. Just ku mä tajusin, että tossa niskatuessa on upotettuna pikkunen telkkari ja ku tajusin miten sitä ajetaan ni koko hemmetin putkesta sammu valot. Ei siinä mitään, et siellä pimeetä on, en mä sitä pelkää. Tajuaispa noi etupenkin arabinaiset saman, mutta ei, kun karmea kiljunta ainekin puol tuntia, kunnes yhtäkkiä, jokin sano valo ja valo tuli. (Tän lähemmäs luomistarinaa en tuu menemään.) Siihen, että neljä tuntia ois täynnä tarvis vielä odottaa kolme minuuttia. Ehkä pisimpiä minuutteja mun elämässä. Todella ärsyttävää, ku tän ajan ois voinu viettää vaikka röökikopissa ni ei saatana ku kuumassa ahtaassa ilmailulaitteessa. Ensimmäinen lentoemo sitten muutamaan tuntii ja sillä on vaan hyviä uutisia. Viivästyksen takia lentoyhtiö tarjoaa koko matkan ilmasta viinaa. FUCKING GREAT, YEAH MAMA, YIPPIE KAY YEAH…. Nyt on mun vuoro hymyillä. Oikeestaan virnuilla, koska mielessäni mä juon tän firman konkkaa ennen Etelä-Amerikan rannikkoa. Tilatankillinen Gin Tonic:ia ja tää matkustaja on saatu tyytyväiseks.

Silmissä vilisee uskomaton lista kaiken maailman erilaisia drinkkejä. Aina daiqurista, banaaniviski-colaan. Ruuvimeisselistä – ampiaiseen ja kaikista maailman herkuista mä valitsen valkovenäläisen. Yks kerrallaan piti tilata, joten mä pyysin tekemään sen puolenlitran tuoppiin tuplana. Selitin sille mimmille, että hyvän asennon löytäminen tällä koolla ei oo kaikista helpoin tehtävä. Joten mä mielelläni minimoin ees-taas ramppaamisen. Se oli heti mukana ja tästä eteepäin mä sain vodkapaukun ihan paikalle tuotuna. Perkele, se oli ensimmäisen luokan baari, mutta tulipa käytyä. High-life on nyt koettu. Yhtäkkiä mä olin niin sankassa gänässä, että korvissa soi, ehkä parempi unohtaa tää homma ja pistää vähäks aikaa silmät kii. Sillä matkan seuraava vaihe tulee imasee paljon paljon energiaa. Muutaman sekunnin silmien ummistamisen jälkeen tuli kehotus laittaa turvavyöt kiinni ja alkaa keskittyä laskeutumiseen. Jo kauan sitte opitun purkanjauhamis kikan ansiosta laskeutuminen sujui ilman sen kummempia mutkia. Mutta heti kun mä pääsin kentällä ulos lentokoneesta, niin se yli +30 C: ja 95 kosteuspinnan aalto iski lapiolla takaraivoon. Kun kaikki maahantulo tarkastukset ja muut oli hoidettu niin oli aika hoitaa ittensä taksiin ja pyytää lähimpää hotelliin, jotta vois ees pari tuntia ottaa lepiä, käydä suihkussa ja ehkä syödäkkin jotain. Viimeinkin ihan täysin latautuneena mä pystyin hoippumaa alakerran tiskille ja paikallisilta kysymään nopeinta tietä viidakkoon.
Ainakaan noi neljä eri virkailijaa ei tiennyt asiasta yhtään mitään. Tapani mukaan mä menetin maltin, hyppäsin taksiin ja kerroin haluavani viidakkoon.
Silmissä vilisee uskomaton lista kaiken maailman erilaisia drinkkejä. Aina daiqurista, banaaniviski-colaan. Ruuvimeisselistä – ampiaiseen ja kaikista maailman herkuista mä valitsen valkovenäläisen. Yks kerrallaan piti tilata, joten mä pyysin tekemään sen puolenlitran tuoppiin tuplana. Selitin sille mimmille, että hyvän asennon löytäminen tällä koolla ei oo kaikista helpoin tehtävä. Joten mä mielelläni minimoin ees-taas ramppaamisen. Se oli heti mukana ja tästä eteepäin mä sain vodkapaukun ihan paikalle tuotuna. Perkele, se oli ensimmäisen luokan baari, mutta tulipa käytyä. High-life on nyt koettu. Yhtäkkiä mä olin niin sankassa gänässä, että korvissa soi, ehkä parempi unohtaa tää homma ja pistää vähäks aikaa silmät kii. Sillä matkan seuraava vaihe tulee imasee paljon paljon energiaa. Muutaman sekunnin silmien ummistamisen jälkeen tuli kehotus laittaa turvavyöt kiinni ja alkaa keskittyä laskeutumiseen. Jo kauan sitte opitun purkanjauhamis kikan ansiosta laskeutuminen sujui ilman sen kummempia mutkia. Mutta heti kun mä pääsin kentällä ulos lentokoneesta, niin se yli +30 C: ja 95 kosteuspinnan aalto iski lapiolla takaraivoon. Kun kaikki maahantulo tarkastukset ja muut oli hoidettu niin oli aika hoitaa ittensä taksiin ja pyytää lähimpää hotelliin, jotta vois ees pari tuntia ottaa lepiä, käydä suihkussa ja ehkä syödäkkin jotain. Viimeinkin ihan täysin latautuneena mä pystyin hoippumaa alakerran tiskille ja paikallisilta kysymään nopeinta tietä viidakkoon.
Ainakaan noi neljä eri virkailijaa ei tiennyt asiasta yhtään mitään. Tapani mukaan mä menetin maltin, hyppäsin taksiin ja kerroin haluavani viidakkoon. Kaveri virnuili ja kysyi: ”Are you sure?” ”Do i look like I’m kidding?” “Let’s get some drinks for this journey” And step it up.” Äijä otti varmaan viimeseks elämäntyöksee käyä vinttaa mut viidakkoon. Matka kesti varmaan seittämän tuntia, mutta nyt aletaan olee niin hämärän näkösissä mestoissa, että voi melkein sanoa olevansa perillä. Vielä muutama kymmen minuuttia, jotain pikku polkua, kunnes vastaan tuli riippusilta ja äijä sanoi, että ei voi enää kauemmas ajaa. Joten tästä se elämysmatkailu voikin sitten alkaa. Onneks mä olin kumminkin suhteellisen paljon katellu kaikenlaisia selvitytymisohjelmia ja käyny erilaisissa mestoissa. Ja aina jotenki halunnu elää kuten paikalliset. Kaveri läksiäislahjaks kaivoi takakontista ihka aidon macheten ja toivotti hyvää loman jatkoa. Ja mä nostan merijalkaväki tyylisen kassin olkapäälle ja rupeen tarpoo tota riippusiltaa pitkin. Melkein heti sen lopussa mä sainkin alkaa kyhää itelleni yöpaikan. Laavu banaanipuun lehillä oli nopeasti kyhätty, mutta vasta yöllä nuotion sammuttua mä huomasin minkälainen virhe olikaan nukkua maatasossa näillä leveysasteilla. Kaikki kivat tuhatjalkaset, hämähäkit ja skorpionit pois heitetettyä, ei siinä tullu paljon levättyä, mutta olihan taivasalla sademetsässä.
Aamulla mä lähin kulkemaan, sitä pientä polkua, kun tunsin niskassa yllättävän kovaa pistävän hyttysen. Vielä sata metriä ja vielä uudestaan se hyttynen tulitti mua niskaan. Tällä kertaa mä sohasin sinne ja mun käteen osu jonkinlaiset puhallusputken nuolet. Mä jo kerkesinki kelailee, että miks täällä tuli yhtäkkiä taas yö…

Yks, kaks…yks, kaks…yks, kaks, kolme. Noni, lähetys pusikosta voikin jatkua. Paitsi, että mua tuijottaa sekalainen ryhmä maitokahvin värisiä heppuja, koska ne pälättää jotain mitä mä en tajua niin ainut keino puolustautua on tietysti lähtee juoksee noita karkuun. No kaikkihan sen tietää, miten siinä hommassa käy. Pääsin alle sata metriä, kun niitä hyttysenpistoja alkoi tuntumaan vähän enemmänkin. Onneks se ryhmittymä oli jättäny mut jonku joen rantaa pötköttää. Mun vaihtovaatteet oli tallessa. Ainut mikä puuttu oli se viidakkoveitsi, mutta sen tilalle oliki tullu kanootti. No pienen hetken keräilyn jälkeen mua alko jotenki kummasti tekee mieli meloa. Siin oli kumminki kaikki tarvikkeet ni mikä ettei eikun yläjuoksua kohti…

Noi kahen tunnin kanoottiseikkailun jälkeen mä aloin olemaan niin pienellä purolla, että tästä pitää jatkaa jalan. Mä vedin kanootin vähän matkan päähän turvalliselle paikalle ja lähin seuraamaan sitä puroa ylöspäin, kunnes yhtäkkiä eteen aukes niin kirkasvetinen lampi pienellä vesiputouksella. En voinut muuta kun riisua vaatteet ja hyökätä tohon lampeen, kunnes yhtäkkiä musta tuntui, että mua taas tuijotetaan. Mä kääntyilin hissukseen joka suuntaan, enkä nähnyt kylläkään kun yläosattomissa seisovia naisia. Muutamilla oli keihään näköset systeemit, joten nyt on parempi ottaa ihan rauhallisesti. Mä nousin sieltä lammesta ja astelin kohti vaateläjää, mutta siihen etee tuliki yks riipputissinen vanhempi akka keihään kanssa ja pölötti taas jotain mistä mä en taaskaa tiennyt, mutta toi vaan jatkaa pölöttämistä, heiluttelee keihästä ja korottaa ääntään. Mä koitan ees napata pyyhkeen, mut se rouva astuu sen päälle, näyttää mulle keihästä ja yhtä todennäkösesti ku salaman isku tammikuisena päivänä, näyttää mulle runkkausliikkeitä. No ei auta mikään, ku ottaa kulli kätee, syljellä liukastaa koko laite ja alkaa vedellä pitkin rauhallisin vedoin ees taas sentti sentiltä. Ku vehe kasvo, hymy ton rouvahenkilön naamalla leveni, kunnes mun oli pakko lopettaa ja katsella vähä ympärille kulli pystyssä keskellä vitun viidakkoa ja vielä jonku mature muijan eessä. Nyt on aika funky meininki. Sillä yhtäkkiä viidakosta tulee ulkoisesti mitattuna paljon nuorempi henkilö. Sillä on sentää jonkinlainen riepu lantiolla ja tissitki peitetty, jollain kangasta muistuttavalla rievulla.

Se vähän aikaa katseli ja mittaili, kunnes heitti pyyhkeen mulle ja sanoi mulle: ”Come” viittoen peräänsä. Hätäsesti mä survoin vaatteet sinne kassii. Sitte mä kietasin sen pyyhkeen tiukemmin lantiolle ja lähin tallustaa tän tapauksen perää. Mua kävelytettiin varmaan pari tuntia siellä skutsissa, kunnes lopuks tultii niitten kylään. 92% naisia, vaan muutamaa nuotiota ylläpiti mies. Mut ohjattii samantien jonkun kotiluolaan ja mulle sanottiin tiukkaan sävyyn illan pukeutumiskoodi. ”Five minutes, no clothes!” Taas oli mun vuoro ihmetellä, että mistäs tää sitte tuli, mutta perjaatteessa ihan sama, koska mut oli pyydetty nuotiolle ilman vaatteita niin sen mä meinasin tehäkkin.
Pikkuheijari päälle ja eiku pyyhe tiukalle ja nuotion ääree. Varmaan kolmekymmentä eri näköstä ja ikästä viidakon naista katseli mua eestä ja pyys kääntymää ja katseli takaa, kunnes se yks alko kälättää ja kaikki loputki innostu. Mä melkein aavistin, et pyyhe piti ottaa pois. Muutaman minuutin framilla olon jälkeen mä sain laittaa pyyhkeen ympärille ja istua nuotiolle. Vanhemmat naiset laitto yhen nuoremman mimmin hiuksiä porukalla, kunnes kolmen hienon ranskalaisletin jälkeen siihen päälle laitettiin seppele. Mimmillä oli myös valkosista kukista tehty seppele lanteilla. Kun se käveli mun luo, anto kätensä ja sano silmää räpäyttämättä: ”Now we will fuck” Nyt mä tiesin mihin tää seremonia on koko ajan tähdännyt. Onneks on taas ilta ku mua vedetään perässä majaan ja verhon tapanen nostettiin siihen oviaukon eteen. Melkein unohtu mutta se oli duunattu simpukan kuorista ja näkinkengistä. Sä et viipyile yhtään vaan riisut ittes alasti ja otat multa pyyhkeen pois. Nyt ollaan jännän äärellä, sillä alkuasukas nainen koskettelee mun kullia ja höpisee jotain omaa ja hieroo pilluaan samalla. Tällästä multi taskaamista mä en ookkaan vähään aikaan nähny. Nyt voin sanoa, että tää loma tuli täysin tarpeeseen. Kaikilla mittareilla katsottuna. Se nainen selätti mut nopeilla liikkeillä sen majan lattialle, alko kyykistyä mun lantion tienoille ja ohjas kullin pillun uumeniin. Muutaman kerran hitaasti pohjaan asti, samalla sun sormet hiero koko ajan klitorista ja mikäli mahollista niin kulli uppos vielä muutaman sentin. Kokoajan kiihtyvällä tahdilla sä pompit mun päällä rauhalliseen tyyliin. Nyt sä kumminkin lopetit liikkeen ja rupesit viittoimalla selittää, että haluisit asennonvaihtoa. Mä tulin polvilleen sun taakse, otin yhdellä kädellä pakarasta kiinni ja toisella kullin varresta, vetäsin esinahkan kunnolla taakse ja lähdin painautumaan suhun takaapäin. Melko hitaasti kunnes pohja löytyi ja mä aloin hiljaa vetäytymään poispäin, sitten mä vaihoin suuntaa ja edetakasin liike oliki ovelasti alkanut. Mä en ymmärrä, minkä takia naisheimo viidakossa haluaa vain nussia, mutta just tällä hetkellä mulle on aivan sama, sillä nopeahko edestakas liike alkaa olee mullekkin tarpeeks, jolloin mä irtaaduin susta kokonaan. Muutaman…

Sä käyt molkottamaan taas jotain hyvin erikoista, mutta sen mä ikään kuin aavistin, että sisään on tultava, jolloin mä vedin esinahkan taas kunnolla taakse. Pistin terskan pillun huulia vasten ja sä sait tehdä lopun. Mä en enää voinut, muuta kun sulkea silmät ja purra huulta, jotta mä kestäisin ees muutaman sekunnin lisää. Nyt on pakko karjasta, tarttua molemmin käsin pakaroihin ja tultava sun reppuselkään. Kulli pumppas vieläkin spermaa sun syvyyksiin. Kunnes mä kuulen kovaäänistä mekkalointia, että joku on lentoon lähdössä. Mä en vieläkään tajunnut mitä, sillä yks parhaista seksikokemuksista oli ikäänku kesken. Jo toisen kerran ääni käski englanniks siirtymään portille. Mä katselin ympärilleni ja mietin mistä toi ääni saatto tulla. Kunnes pikkuhiljaa sun hahmo alko katoamaan, koko viidakko katos, kaikki kiva katos ja sen Lissabonin lentokenttä baarin myyjä kehotti mua pikkuhiljaa siirtymään portille.
Aamulla mä lähin kulkemaan, sitä pientä polkua, kun tunsin niskassa yllättävän kovaa pistävän hyttysen. Vielä sata metriä ja vielä uudestaan se hyttynen tulitti mua niskaan. Tällä kertaa mä sohasin sinne ja mun käteen osu jonkinlaiset puhallusputken nuolet. Mä jo kerkesinki kelailee, että miks täällä tuli yhtäkkiä taas yö…
Yks, kaks…yks, kaks…yks, kaks, kolme. Noni, lähetys pusikosta voikin jatkua. Paitsi, että mua tuijottaa sekalainen ryhmä maitokahvin värisiä heppuja, koska ne pälättää jotain mitä mä en tajua niin ainut keino puolustautua on tietysti lähtee juoksee noita karkuun. No kaikkihan sen tietää, miten siinä hommassa käy. Pääsin alle sata metriä, kun niitä hyttysenpistoja alkoi tuntumaan vähän enemmänkin. Onneks se ryhmittymä oli jättäny mut jonku joen rantaa pötköttää. Mun vaihtovaatteet oli tallessa. Ainut mikä puuttu oli se viidakkoveitsi, mutta sen tilalle oliki tullu kanootti. No pienen hetken keräilyn jälkeen mua alko jotenki kummasti tekee mieli meloa. Siin oli kumminki kaikki tarvikkeet ni mikä ettei eikun yläjuoksua kohti…
Noi kahen tunnin kanoottiseikkailun jälkeen mä aloin olemaan niin pienellä purolla, että tästä pitää jatkaa jalan. Mä vedin kanootin vähän matkan päähän turvalliselle paikalle ja lähin seuraamaan sitä puroa ylöspäin, kunnes yhtäkkiä eteen aukes niin kirkasvetinen lampi pienellä vesiputouksella. En voinut muuta kun riisua vaatteet ja hyökätä tohon lampeen, kunnes yhtäkkiä musta tuntui, että mua taas tuijotetaan. Mä kääntyilin hissukseen joka suuntaan, enkä nähnyt kylläkään kun yläosattomissa seisovia naisia. Muutamilla oli keihään näköset systeemit, joten nyt on parempi ottaa ihan rauhallisesti. Mä nousin sieltä lammesta ja astelin kohti vaateläjää, mutta siihen etee tuliki yks riipputissinen vanhempi akka keihään kanssa ja pölötti taas jotain mistä mä en taaskaa tiennyt, mutta toi vaan jatkaa pölöttämistä, heiluttelee keihästä ja korottaa ääntään. Mä koitan ees napata pyyhkeen, mut se rouva astuu sen päälle, näyttää mulle keihästä ja yhtä todennäkösesti ku salaman isku tammikuisena päivänä, näyttää mulle runkkausliikkeitä. No ei auta mikään, ku ottaa kulli kätee, syljellä liukastaa koko laite ja alkaa vedellä pitkin rauhallisin vedoin ees taas sentti sentiltä. Ku vehe kasvo, hymy ton rouvahenkilön naamalla leveni, kunnes mun oli pakko lopettaa ja katsella vähä ympärille kulli pystyssä keskellä vitun viidakkoa ja vielä jonku mature muijan eessä. Nyt on aika funky meininki. Sillä yhtäkkiä viidakosta tulee ulkoisesti mitattuna paljon nuorempi henkilö. Sillä on sentää jonkinlainen riepu lantiolla ja tissitki peitetty, jollain kangasta muistuttavalla rievulla.
Se vähän aikaa katseli ja mittaili, kunnes heitti pyyhkeen mulle ja sanoi mulle: ”Come” viittoen peräänsä. Hätäsesti mä survoin vaatteet sinne kassii. Sitte mä kietasin sen pyyhkeen tiukemmin lantiolle ja lähin tallustaa tän tapauksen perää. Mua kävelytettiin varmaan pari tuntia siellä skutsissa, kunnes lopuks tultii niitten kylään. 92% naisia, vaan muutamaa nuotiota ylläpiti mies. Mut ohjattii samantien jonkun kotiluolaan ja mulle sanottiin tiukkaan sävyyn illan pukeutumiskoodi. ”Five minutes, no clothes!” Taas oli mun vuoro ihmetellä, että mistäs tää sitte tuli, mutta perjaatteessa ihan sama, koska mut oli pyydetty nuotiolle ilman vaatteita niin sen mä meinasin tehäkkin.
Pikkuheijari päälle ja eiku pyyhe tiukalle ja nuotion ääree. Varmaan kolmekymmentä eri näköstä ja ikästä viidakon naista katseli mua eestä ja pyys kääntymää ja katseli takaa, kunnes se yks alko kälättää ja kaikki loputki innostu. Mä melkein aavistin, et pyyhe piti ottaa pois. Muutaman minuutin framilla olon jälkeen mä sain laittaa pyyhkeen ympärille ja istua nuotiolle. Vanhemmat naiset laitto yhen nuoremman mimmin hiuksiä porukalla, kunnes kolmen hienon ranskalaisletin jälkeen siihen päälle laitettiin seppele. Mimmillä oli myös valkosista kukista tehty seppele lanteilla. Kun se käveli mun luo, anto kätensä ja sano silmää räpäyttämättä: ”Now we will fuck” Nyt mä tiesin mihin tää seremonia on koko ajan tähdännyt. Onneks on taas ilta ku mua vedetään perässä majaan ja verhon tapanen nostettiin siihen oviaukon eteen. Melkein unohtu mutta se oli duunattu simpukan kuorista ja näkinkengistä. Sä et viipyile yhtään vaan riisut ittes alasti ja otat multa pyyhkeen pois. Nyt ollaan jännän äärellä, sillä alkuasukas nainen koskettelee mun kullia ja höpisee jotain omaa ja hieroo pilluaan samalla. Tällästä multi taskaamista mä en ookkaan vähään aikaan nähny. Nyt voin sanoa, että tää loma tuli täysin tarpeeseen. Kaikilla mittareilla katsottuna. Se nainen selätti mut nopeilla liikkeillä sen majan lattialle, alko kyykistyä mun lantion tienoille ja ohjas kullin pillun uumeniin. Muutaman kerran hitaasti pohjaan asti, samalla sun sormet hiero koko ajan klitorista ja mikäli mahollista niin kulli uppos vielä muutaman sentin. Kokoajan kiihtyvällä tahdilla sä pompit mun päällä rauhalliseen tyyliin. Nyt sä kumminkin lopetit liikkeen ja rupesit viittoimalla selittää, että haluisit asennonvaihtoa. Mä tulin polvilleen sun taakse, otin yhdellä kädellä pakarasta kiinni ja toisella kullin varresta, vetäsin esinahkan kunnolla taakse ja lähdin painautumaan suhun takaapäin. Melko hitaasti kunnes pohja löytyi ja mä aloin hiljaa vetäytymään poispäin, sitten mä vaihoin suuntaa ja edetakasin liike oliki ovelasti alkanut. Mä en ymmärrä, minkä takia naisheimo viidakossa haluaa vain nussia, mutta just tällä hetkellä mulle on aivan sama, sillä nopeahko edestakas liike alkaa olee mullekkin tarpeeks, jolloin mä irtaaduin susta kokonaan. Muutaman…
Sä käyt molkottamaan taas jotain hyvin erikoista, mutta sen mä ikään kuin aavistin, että sisään on tultava, jolloin mä vedin esinahkan taas kunnolla taakse. Pistin terskan pillun huulia vasten ja sä sait tehdä lopun. Mä en enää voinut, muuta kun sulkea silmät ja purra huulta, jotta mä kestäisin ees muutaman sekunnin lisää. Nyt on pakko karjasta, tarttua molemmin käsin pakaroihin ja tultava sun reppuselkään. Kulli pumppas vieläkin spermaa sun syvyyksiin. Kunnes mä kuulen kovaäänistä mekkalointia, että joku on lentoon lähdössä. Mä en vieläkään tajunnut mitä, sillä yks parhaista seksikokemuksista oli ikäänku kesken. Jo toisen kerran ääni käski englanniks siirtymään portille. Mä katselin ympärilleni ja mietin mistä toi ääni saatto tulla. Kunnes pikkuhiljaa sun hahmo alko katoamaan, koko viidakko katos, kaikki kiva katos ja sen Lissabonin lentokenttä baarin myyjä kehotti mua pikkuhiljaa siirtymään portille.