Hopeaharson Hälveneminen

22/03/2024 | Kirjoittaja: Anniina |
6 min
Kertoja: Nainen | Vanhempi MiesVanhempi NainenKolmenkimppa
4
(36)
Ääntelin työntöjen tahdissa ja viskelin päätäni oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealla.

Linkki aikaisempaan osaan.

Kiistattomasti oli ensimmäinen yhteinen seksikokemukseni Jürgenin ja Nadinen kanssa käännekohta yhtä paljon omassa elämässäni kuin myös ominaisuudessani heidän au pairinaan.

Olisikin voinut odottaa, että rajojen venyttely ja epämääräinen tunnustelu välillämme hetikohta olisi saapunut tiensä päähän Jürgenin nussittua minua tuona yhtenä iltana kylpyhuoneessa ja minun nuoltuani siinä yhteydessä Nadinen pillua.

Todellisuudessa elämä on kuitenkin aina monisäikeisempää ja vaikeaselkoisempaa kuin kuvitelmissa. Jo heti seuraavana aamuna lepäsi nimittäin yllämme varjona tunne siitä, ettei muuri välillämme ollut luhistunut vaan ainoastaan muuttanut muotoaan. Siinä missä aiemmin olimme arkailleet jään murtamisen edessä, tuntui meitä nyt ujostuttavan se että tuona yhtenä kyltymättömänä iltana olimme niin estottomasti heittäytyneet aistiemme vietäväksi.

Uskon rehellisesti puhuen myös että nauttimillamme viinilasillisilla oli tapahtumainkulun ottamaan suuntaan ja sen saamaan päätökseen ollut suurempi vaikutus kuin mitä Jürgen ja Nadine jälkikatsannossa olisivat toivoneet. Tietyllä tapaa uskon heidän myös tunteneen, että he auktoriteettiasemaansa hyödyntäen olivat käyttäneet minua hyväkseen.

Monimutkainen syyllisyydentunne ja häpeä rupesivat siksi painamaan minuakin enkä tiennyt, mitä sanoa ja mitä tehdä. Samaa epävarmuutta tunsin senkin suhteen, olisiko minun viisainta vain vaieta ja sitä kautta olla ainakaan pahentamatta tilannetta entisestään – väärien sanojen lausumista väärällä hetkellä kun joutuu usein jälkeenpäin katumaan enemmän kuin viisaasti valittua vaikenemista.

Emme kuitenkaan sallineet uuden sosiaalisen rajoitteen ja painolastin ulkoisesti vaikuttaa arkeemme. Ulospäin olimme kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Perheen yhteiseen saunomiseenkin osallistuin tuttuun tapaan satunnaisesti silloin tällöin, mutta kuin sanattomasta sopimuksesta sallimme nähdä toinen toisemme alastomina vain toistemme vartaloita koskaan varsinaisesti katsomatta – tilanne oli tältä osin hyvin samankaltainen kuin ennen.

Esimerkinomaisesti saatoin toisinaan nostaa sen kummemmin asiaa miettimättä toisen jalkani lauteelle ja nojata ylös koukistettuun polveen leuallani. Alapääni saattoi tuolloin lyhyesti - ja siis vailla vähintäkään vilauttelutarkoitusta minun suunnaltani - pilkahtaa Jürgenin ja Nadinen näkökentissä, mutta heidän katseensa pysyivät jutellessamme silloinkin aina visusti vain silmissäni, eivätkä he ilman keskinäistä jutteluamme todennäköisesti olisi katsoneet edes minun suuntaani.

Yllemme langennut uudenlaisesti rajoittava ilmapiiri ei kuitenkaan ollut tullut jäädäkseen. Pikemmin se vain häilyi yllämme ohuena hopeaharsona, sellaisena jota ei edes olisi voinut varsinaisesti murtaa; sopivan ja oikeasta suunnasta tulevan tuulenvireen sattuessa kohdalle se jossakin vaiheessa vain kaikkoaisi niin kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan, sillä olihan todellinen jään murtuminen kertaalleen jo tapahtunut.

Alitajuisesti taisimme tämän jollakin tasolla jopa tiedostaa, emmekä siksi yrittäneet kiirehtiä asiaa.

Käänne tapahtui taas kerran poikien jo nukkuessa ja istuessamme kolmistaan olohuoneessa katsomassa televisiota. Tällä kertaa emme kuitenkaan katsoneet mitään elokuvaa, vaan dokumenttireportaasia naisen G-pisteestä. Haastatellun asiantuntijatohtorin mukaan sen paikallistaminen onnistuu parhaiten, kun sitä hapuilee sormillaan toisen naisen emättimestä. Reportaasin teosta vastannut naistoimittaja oli pannut itsensä täysillä likoon ja antanut asiantuntijatohtorin työntää sormensa hänen häpyynsä ja reaaliaikaisesti tapahtumia kommentoiden paikallistaa hänen G-pisteensä.

Jälkeenpäin oli toimittaja vakavailmeisenä ja syvällistä kiinnostusta osoittaen pitänyt mikrofonia asiantuntijatohtorin suun edessä ja ymmärrystä ilmaisten nyökytellyt, kun tämä oli selittänyt, että omia kumppaneita kannattaa ohjeistaa oikeanlaiseen penetraatiotekniikkaan yhteisen nautinnon maksimointitarkoituksessa ja että yhdynnän nautinnollisuutta on G-pisteen stimuloinnin kannalta omiaan lisäämään myös se, jos miehen penis erektiossa on edullisella tavalla hiukan ylös kaartuvaa banaanimallia.

”Taidan nyt paremmin ymmärtää kuinka onnellinen minun on syytä olla”, Nadine naurahti ja kurotti kätensä merkityksellisesti Jürgenin sepalukselle minun ylitseni, sillä istuin sohvalla heidän välissään.

”Tunne on kyllä hyvin molemminpuolinen, rakas”, Jürgen vastasi ja kurotti vastavuoroisesti oman kätensä Nadinen jalkovälin tuntumaan minun ylitseni.

Kääntyilin hiukan vaivaantuneesti omalla paikallani enkä oikein tiennyt, kuinka olla. Jürgen ja Nadine taisivat sen myös aistia, sillä heti perään Jürgen vielä lyhyesti siirsi kätensä minunkin jalkovälini päälle ja vakuutti tietävänsä, että myös minun tuleva mieheni olisi oleva hyvin onnekas.

Hymyilin ujosti ja naurahdin todella toivovani sitä. Samalla jopa hiukan yllätyin sitä, kuinka luonnolliselta ja turvalliselta Jürgenin käsi jalkoväliini laskeutuneena tuntui ja melkein toivoin, että se olisi jäänyt siihen vähän pitemmäksi aikaa.

”Kokeilemmeko tuota G-pisteen paikallistamista?” Nadine äkkiä hymähti kuin hetken mielijohteesta ja ehkä myös miehensä uskaliaasta liikeestä rohkaistuneena. Hänen äänessään oli kuitenkin sen verran tunnustelevaa leikkimielisyyttä, että tuumasta olisi sujuvasti vielä voinut vetäytyä ilman että ilmapiiri lausutun ehdotuksen takia olisi saanut mainittavaa säröä. Kaikki olisi toisin sanoen hyvin voitu vielä laittaa pelkän viattoman huulenheiton piikkiin.

”Nytkö?” naurahdin epäuskoisesti.

”Olisihan se sangen mielenkiintoista, eikö?” Nadine sanoi mietteliäästi ja hymyili rohkaisevasti ja tuntui ottavan jo tunnustelevaa etäisyyttä aiemmasta leikkimielisyydestään.

”Täällä olohuoneessako?” kysyin vielä epäuskoisemmin.

”Mitä vielä, pojathan nukkuvat, eihän meitä mikään estä”, Nadine vakuutti ja kuulosti jo kohtalaisen määrätietoiselta.

Niine sanoineen hän nousi pystyyn sohvalta ja riisui ujostelemattomasti housunsa ja pikkupöksynsä. Hänen esimerkistään rohkaistuneena päädyin itsekin riisumaan omat housuni ja pikkupöksyni. Olimmehan silti jo kerran harrastaneet seksiä yhdessä ja nähneet toisemme alastomina saunassa jo ties kuinka monta kertaa.

”Älä kuitenkaan kuvittele että saat lökötellä toimettomana sohvalla ja nauttia jostain esityksestä”, Nadine sanoi leikkimielisellä tuimuudella miehelleen. ”Sinähän nimittäin suoritat G-pisteidemme paikantamiset, etkö vaan?”

Istuuduimme Nadinen kanssa takaisin sohvalle ja rupesimme hipelöimään klitoristemme seutua ensin hellästi mutta päädyimme pian vatkaamaan niitä lujin, pyörivin liikkein yhdistetyillä etu- ja keskisormillamme saadaksemme pillumme riittävän kosteiksi.

Kutkuttava kihelmöinti levisi oman alapääni alueella nopeasti ja lopetin vatkaamisen hyvissä ajoin ennen kuin tuntemukset olisivat saaneet hengitykseni kiivastumaan liikaa. Häpyhuuleni olivat jo hiukan paisuneet ja tummuneet ja ne törröttivät lievästi raollaan ilman sormienikin apua.

Nadinen suuntaan vilkaistessani huomasin hänen saavuttaneen melko saman tilan. Puhalsin naurahtaen pois otsalleni vatkaamisen aikana valahtaneet hiussuortuvat ja vahvistin Jürgenille olevani ainakin itse jo riittävän liukas.

Hän aloitti minun pillustani ja työnsi keskisormensa hitaasti sisääni. Emätinseinämieni vaativa puristus Jürgenin sormen ympärillä taisi välittyä hänen käsivarteensa selvästi jähmeänä vasteena, mutta työnsin ajatuksen synnyttämän nolostumisen pois mielestäni ja pyrin rentouttamaan lantionpohjalihakseni.

Työnnettyään keskisormensa juurta myöten häpyni sisään teki hän hitaan ja tunnustelevan ulosvedon tavalla, jota dokumenttireportaasissa oli kuvattu oikeanlaiseksi. Sitten hän sujautti sormensa voimalla takaisin sisääni. Sen jälkeen hän toisti samanlaisen kaarevan ulosvedon, sellaisen joka pyrki viistämään emättimeni yläseinämää.

”Tunnetko ulosvetojen aikana nyt tiettyä uudenlaista potkua?” hän kysyi ja jatkoi naintiliikkeitä imitoivan keskisormikirnuamisen toistoa vielä aiempaa hiukan rivakampaan tahtiin. Hänen keskisormensa liikkeet hävyssäni saivat aikaan maiskahtelevan lotinan ja muistuttivat kaarteilevuudessaan höyryveturin pyörästön vastakammen rytmikästä kiertoa pyörännavan ympärillä.

Yllämme rupesi vellomaan myskin ja merilevän pikkutuhma tuulahdus ja tunsin kaarteilevien ulosvetojen synnyttävän pillussani kihelmöintiä, joka pian oikeasti poikisi minulle vähintäänkin miniorgasmin, semmoisen voimakkaan kihelmöinnin joka lyhyeksi aikaa polkaisee liikkeelle lantionpohjalihaksia värisyttävän kevyen tremolon, vaikka todellista laukeamista ei vielä ehtisikään tapahtua. Tuommoiset puolittaiset laukeamiset olivat minulle tuttuja abivuodeltani, jolloin Tinderiin rekisteröidyttyäni olin hankkinut ensikosketukseni seksiin.

”Oh Gott!”, hihkaisin ja naurahdin silmät suurina.

Jürgen jatkoi keskisormensa rytmikkään kaarevia penetraatioliikkeitä vielä vähän aikaa niin että läpse kävi mutta lopetti ennen kuin ehdin laueta.

Tämän jälkeen hän tarjosi vaimolleen saman käsittelyn, jonka minä olin saanut. Nadine huokaili nautinnollisesti ja jopa laukesi lopulta. Tämän hän myös teki sanallisesti tiettäväksi voihkaisemalla ”Oh Gott, ich komme!”

Siinä yhteydessä hän itse liikutteli rimpuilevin liikkein lantiotaan miehensä sormetuksen synnyttämää kihelmöintiä voimistaakseen ja irvisteli nautinnosta.

Pään päätteeksi päädyimme vielä kokeilemaan, kuinka dokumenttireportaasin oppeja pystyy soveltamaan käytännössä yhdynnän aikana.

Koska Nadine oli jo saanut oman orgasminsa, ehdotti hän että Jürgen naisi vain minua. Se oli samalla lahja naiselta naiselle, sillä vain toinen nainen voi täysin ymmärtää, kuinka tärkeää oikea laukeaminen on erityisesti myöhäisteini-iässä oleville tytöille, jotka vielä ovat siinä vaiheessa että vasta tutustuvat omaan seksuaalisuuteensa.

”Pääsetpähän taas kerran varmistumaan siitä kuinka onnekas Anniinan tuleva mies on oleva”, hän myös naurahti puolisoimaavaan sävyyn miehelleen, joka jo kieritti kondomia kovalle kyrvälleen.

”Sopiiko se sinulle?” Jürgen kuitenkin vielä kysyi minulta.

”Sopisiko vähempi puhe?” naurahdin ja levitin koipiani.

Peppuvakoni hämystä aina häpykumpuni ylimpään laitaan asti levittäytyi silloin vielä säkkärä tasajalkainen häpykarvakolmio. Melko pian se parturoitaisiin kokonaan pois, mutta sitä en silloin vielä tiennyt. Sen alla lymysivät ryhmyinen häpyhuuliparini ja huulteni välistä pilkistävä pieni härpäke, joka kiihottumisen tilassa järjestään tuppasi hiipimään minulla tuhmasti esille – ja sillä hetkellä olin todella pelkkää pillua ja aivan räjähtämäisilläni seksinnälästä.

Vein sormet häpyhuulilleni ja harotin niitä Jürgenille. Esille kääntyi ensin kapea rantu pinkkiä limakalvoa ja sitten sisempien häpyhuulteni piskuisia perhossiipiä muistuttavat kielekkeet. Aukoessani häpyhuuliani vielä lisää tulivat näkyviin myös klitorishuppu, virtsaputken suu ja emättimen aukko. Hymyilin Jürgenille viekoittelevasti ja kuiskasin hänelle kuinka seksikkään rivolta hänen iso karvainen kullinsa mielestäni näyttää kireään ja kimmelvään kondomiin puettuna.

Hänen työnnyttyään sisääni ja ruvettuaan kiihkein lantionheilautuksin nussimaan minua tunsin itseni riemastuttavan täytetyksi ja kokonaiseksi ja olin pakahtua koko siitä psykofyysisten ärsykkeiden kirjosta, jonka koin tajutessani että elämä aikuisena todella voi olla näin hykerryttävän rohkeaa ja tuhmaa ja nautinnollista.

”Ohh! Ohh! Ohh!” ääntelin työntöjen tahdissa ja viskelin päätäni oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealla. ”Oh ja, fick meine Pussy!”

Jürgenin lantionheilautukset olivat samalla tavoin pystysuuntaisesti kaarteilevia kuin hänen käsivartensa liikkeet hetkeä aiemmin. Kyrvän taidokkaasti tehtyjen ulosvetojen myötä rakentuva kihelmöinti kasvoi sisuksissani sinnikkään höyläämisen myötä hiljalleen ratkeamista edeltävään tilaan ja tajusin hengittäväni jo melko kiivaasti. Kutkutuksen ja kutinan saavuttaessa lopulta lakipisteensä äityivät ne sormenpäihini asti säteileväksi moureeksi. Puristin Jürgeniä gasellimaisten barbisäärteni tiukalla saksiotteella itseäni vasten ja voihkaisin eläimellisestä riemusta.

”Fuck!”, kiljahdin kimakasti. ”Ooooh, oh Gott, ich sterbe! ... Fuck!! Ohh! Ohh! Ohh!”

Sitten Jürgen kondomin kyrvältään tottuneella kädenliikkeellä pois nyhtäistyään ruiskautti spermansa ylävartalolleni niin että sitä lennähteli paitsi häpykarvoitukselleni ja vatsalleni myös kovanännisille rinnoilleni ja jopa leualleni asti.

Mikäli olisin tajunnut intuitiivisen heittoni erotiikkaa tihkuvan konnotaation Jürgenin ja Nadinen käsitysmaailmassa, olisin todennäköisesti pakottanut itseni valitsemaan sanani toisin laukeamiseni hetkellä. Lausuttuja sanoja ja niiden myötä syntyviä mielleyhtymiä ja ajatuksia kun ei tunnetusti ole mahdollista takautuvasti pyyhkiä pois yhdenkään ihmisen mielestä.

Heillä nimittäin oli, kuten minulle olisi käyvä ilmi, eräs tarkoin varjeltu salaisuus, sellainen johon heillä todennäköisesti oli jo pitemmän aikaa ollut puolittaisena tarkoituksenaan vihkiä minutkin – varmuus tarkoituksen oikeellisuudesta kuitenkin taisi sinetöityä vasta juuri sillä hetkellä, kun voihkeeni ja dramaattisen sanavalintani oletettu merkityksellisyys tavoitti heidän tajuntansa.

Siksi oli pallo jo lähtenyt vierimään, vaikka en sitä rinnoillani kimmeltävää niljakasta spermaa hieroskellessani vielä osannut aavistaa, kunhan vain raukeasti hymyillen ja nykyisen elämäni kutkuttavasta jännittävyydestä onnellisena jatkoin sormenpäitteni sivelevää pyöräyttelyä nypykkäreunaisten nännipihojeni reunamilla.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 36

Katso kaikki kirjoittajan Anniina novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 36

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu