Saatteeksi lukijalle: Seuraava tarina on tapahtumiensa ja henkilöidensä osalta totta, kirjallisella vapaudella notkistettuina ja väritettyinä. En tietenkään ole ollut paikalla tapahtumia todistamassa, mutta tiedän ne todeksi siitä, että tarinan mies kertoi minulle niistä. Puhelimitse, muutaman kielenkantoja notkistavan juoman jälkeen. En ole varma, mutta arvelen puhelun syyksi sitä, että tarinan nainen puolestaan on ex-avovaimoni, eikä mies ilmeisesti malttanut enää olla kertomatta ”valloituksestaan”. Kiitin tiedosta, ja laitoin miehen numeron estolistalle.
Tapahtumat ovat noin 10 vuoden takaa, ja olen työstänyt hankalaa eroa kirjoittamalla, sillä olen kokenut sen hyväksi tavaksi käsitellä vaikeita asioita. Kun jokin on paperilla, on se pois päästä pyörimästä. Tämä ei ole ”kostotarina”, mutta muuten kirjoittamistani ensimmäinen lajiaan, ja jääköön myös sellaiseksi. Ehkä ne muut tulevat ulos jonain päivänä, vaikka novellikokoelmana.
Ja nyt, kävipä kerran niin, että
Arviointipäivä. Talvi, ja mölli aurakuski, olivat vieneet tienvarren piha-aidan mennessään. Annika, vajaa viisikymppinen eronnut yksinhuoltaja katseli apeana sikin sokin olevia aidan jäänteitä, joista ei olisi enää kuin saunapuiksi. Saatana, hän ajatteli, ja palasi sisälle taloonsa pohtien vaihtoehtojaan. Niitä ei ollut monta, oikeastaan vain yksi. Oikeaan remonttimieheen hänellä ei ollut varaa. Kylällä, jolla nainen asui, vaikutti eräänlainen yleismies Jantunen, epävirallinen kylätalkkari. Hän oli kyllä hyvä käsistään, korjasi ja rakensi kaikenlaista, ja kuulemma vielä aika sopuisilla hinnoillakin, mutta hänestä ei muuten oikein pidetty.
Näin oli etenkin naisten kohdalla. Mies oli epäsiisti, käytös ja puheet vähintäänkin arveluttavia ja sovinistisia. Miehet pitivät häntä kätevänä ja harmittomana tyyppinä, mutta eivät silti kutsuneet häntä kaljalle. Naiset puolestaan, jotka olivat hänellä töitä teettäneet, muuttuivat kummallisiksi aina kun miehestä tuli puhe. Oli miten oli, jotainhan tässä oli tehtävä, Annika ajatteli, ja otti puhelimen käteensä.
Seuraavana päivänä, aikansa työmaata arvioituaan, mies seisoi Annikan keittiön ovensuussa, ja luetteli mitä kaikkea pitää tehdä, kauanko kestää jne. Hyvä puoli oli se, että tarvittava puutavara löytyi omasta takaa, ei tarvinnut käydä lautatarhalla.
- No mitenkäs se maksupuoli sitten, Annika aloitti, kun on tuo talous vähän tiukalla. - Olisko joku osari vaikka… hän aloitti, mutta lopetti, kun huomasi miehen tuijottavan virnistellen ja häpeilemättä hänen rintojaan. Annikan sisällä kuohahti. Vai tällaista. No saatana, no täältä pesee, hän ajatteli, ja sen kummempia empimättä hän vetäisi paidan päältään. Miehen virne muuttui hämmentyneeksi leuan loksahdukseksi niin nopeasti, että Annikan teki mieli nauraa ääneen. Eikä siinä, hänellä oli ikäisekseen naiseksi edelleen kiinteät ja suuret rinnat. Annika kuitenkin piti itsensä peruslukemilla ja astui aivan miehen eteen. Tämän hölmistys kasvoi entisestään, kun Annika tarrasi housujen etumukseen ja sanoi, että no tässä olisi sitten sitä etumaksua.
Ja empimättä hän aukoi miehen housut, laskeutui polvilleen ja veti housut alkkareineen nilkkoihin. Ja oli yökätä samoin tein; hajusta päätellen mies ei harrastanut alapesuja. Ja vaikka silmiin noussut vesi samensi katseen, ei hän voinut olla mielessään haukkomatta henkeään. Mies oli kookas, ja niin oli kähärän karvoituksen keskeltä henkiin heräilevä peniskin (jestas eihän tuollaista näe kuin pornoelokuvissa miten sillä on tommonen). Ja elämän epäoikeudenmukaisuutta mielessään manaten Annika avasi suunsa ja nojautui eteenpäin.
Miehen lähdettyä, naisen iloksi erittäin nopean toimituksen jälkeen, ja aikansa vessassa yökkäiltyään Annika pesi hampaitaan kolmatta kertaa saadakseen miehen vähemmän miellyttävän maun suustaan. Hän viimeisteli siivouksen parilla lasilla laatikkoviiniä ja harmitteli jälleen samalla itsekseen, miksi noin luotaantyöntävällä miehellä piti olla tuollainen penis. Kenen tahansa muun kohdalla hän ottaisi iloiten suihin, vaikka joka päivä. Helvetti, kahdesti päivässä. Mutta tässä tapauksessa kyllä ei enää ikinä. Pesemättömän alapään haju tuntui lemahtavan edelleen nenässä. Annika otti kaapista nenäkannun ja palasi kylppäriin.
Korjauspäivä. Annika katseli ikkunasta, kuinka keväisessä auringonpaisteessa hikoileva mies lopetteli työmaataan, ja alkoi keräillä kamppeitaan pakuunsa. Annika tyhjensi viinilasinsa ja valmistautui tulevaan. Tänään hän ei ottaisi suihin (voi kunpa voisinkin), vaan hänellä oli muuta mielessä. Hän oli laittanut tamponin (ja piti huolen, että naru näkyi selvästi), vaikka ehkäisyn takia hänellä ei kuukautisia ollutkaan. Hän vain ei halunnut joutua pesemään emätintään pulloharjalla miehen jäljiltä. Laskekoon lastinsa muiden jätösten sekaan, hän ajatteli, ja oli taas tuntevinaan miehen maun suussaan.
Ulko-ovi kävi, ja mies saapasteli eteisen halki keittiöön. Annika haistoi happaman hien kynnykseltä asti, jokin pyörähti epämukavasti vatsassa, mutta piti naamansa peruslukemilla. - Siellä olisi nyt sitten aita pystyssä, mies sanoi virnistellen hieraisten samalla työhousujensa etumusta. Sanomatta mitään Annika vetäisi kotimekkonsa yltään, ei alusvaatteita, ja kääntyi nojaamaan keittiön työpöytään. Takaansa hän kuuli vyönsoljen kilahtelua ja kahinaa, kun mies availi housujaan. Litsahtelevien äänien hän arvasi johtuvan siitä, että mies viimeisteli erektiotaan.
Sitten mies oli hänen takanaan. Tuttu tuoksu (yäk) pelmahti hänen nenäänsä. Olkansa yli hän sanoi, että rättipäivät, pane perseeseen. Mielessään hän näki, paikkansa pitävästi, kuinka miehen rasvainen virnistys leveni. Toisella kädellä hän otti naisen lantiosta kiinni, toisella hän ohjasi peniksensä peräaukolle – ei liukuvoiteita – ja alkoi työntää. Annika tunsi kasvavaa painetta ja kipua, kun mies tarttui lantiosta toisellakin kädellä, ja naista puoleensa vetäen työntyi koko mitaltaan hänen sisäänsä. Annika kirahti hampaittensa välistä, vaikka oli päättänyt, ettei niin tekisi, mutta hän ei mahtanut mitään. Mies ähisi hänen takanaan ja pani pitkillä, kovilla työnnöillä. Annika vinkaisi, ja hänestä tuntui, että jokaisella survaisulla kantapäät irtosivat lattiasta. Miehen lantio läpsähteli kiihtyvään tahtiin naisen takapuolta vasten, ähinä voimistui, ja Annika arvasi, että tämä rynkytys ei kauaa kestäisi. Ja pian mies tarrasi kovaa kaksin käsin Annikan rintoihin (au tuosta jää mustelmat), veti hänen selkänsä kaarelle ja laukesi urahtaen syvälle naisen sisään. Annika tunsi, kuinka penis sykki hänen peräaukossaan (miksi miksi sillä on tuollainen kalu) miehen lantion nytkähdellessä samaan tahtiin. Lurpsahduksen saattelemana hän veti peniksensä ulos, puristi rintoja vielä kerran ja alkoi vetää housuja jalkaansa. Sitten hän jo lampsi kohti ulko-ovea, ja sanoi olkansa yli, että katsotaan ensi viikolla sitä maalaamista sitten.
Ovi kävi, auto käynnistyi ja poistui pihasta. Annika nojasi yhä pöytään. Peräaukkoa poltteli ja muutenkin oli rassattu olo. Siemenneste valui reisiä pitkin. Hän päätti, että viikonloppuna on maalaustalkoot. Naapurin Tiinan kanssa.
