Kiellettyä Intohimoa III

28/10/2021 | Kirjoittaja: rap |
6 min
Kertoja: Mies | IsosiskoTeinipoikaInsesti
4.5
(41)
’’Ooksä ihan hullu, porukat voi tulla koska vain!’’ huudan Kaisalle.

Lue ensin osa I ja osa II.

Jestas, se pari viikkoa sitten tapahtunut kielletty kohtaaminen mökillä teki lähtemättömän vaikutuksen. Istun kotona huoneessani nahkaisella tietokonetuolilla, selaten nettiä. Kello on kohta kuusi perjantai iltana. Koneella taustalla soi musiikkia, joka täyttää näkymättömästi isohkon huoneeni. En ole ollut Kaisan kanssa missään sellaisessa kanssakäymisessä sitten mökin. Katseita ja piilotettuja eleitä olemme vaihtaneet välillä, tai ainakin itse luulen niin. Kaisa joko on tai hän esittää, ettei häntä aina kiinnosta.

Sitten oveen koputetaan. Hiljennän musiikkia. ’’No?!’’ huudan ovelle. Isä avaa oven varovasti ja sanoo, että sauna olis ihan kohta valmis ja että lähdenkö isän seuraksi lauteille kun äiti ei pääse. Kohautan olkapäitäni ja sanon tulevani hetken päästä. Kerään puhtaita vaatteita sängylle valmiiksi.

Astelen portaat alas kellariin, joka on tehty lämpimäksi tilaksi. Pelkkä kylpytakki päälläni astelen kohti saunaa. Istahdan saunan eteiseen ja alan riisumaan kylpytakkiani kunnes ovi käy. Isä on ovella. ’’Täytyy lähteä auttamaan äitiäs auton kanssa. Se vanha romu on jättänyt tielle. Moikka’’ isä sanoo ja sulkee oven perässään. Seison hetken pitkän puisen penkin edessä ja totean, että ei voi mitään. Olisin voinut jutella isän kanssa miesten juttuja mutta toisella kertaa sitten. Astelen muutaman askeleen tilan perälle, jossa tönöttää minijääkaappi. Avaan oven ja näen, kuinka kaljat ovat kylmässä.

Riisun kylpytakkini ja avaan saunan oven. Lämmin aalto oikein puhaltaa minua päin. Suljen äkkiä oven, ettei lämpöä karkaa. Katson, että ämpärissä on vettä ja kiipeän ylälauteille. Istahdan ylälauteille syvän huokaisun saattelemana kun nojaudun kuumaan, puupintaiseen seinään. Ahh, kyllä huolet jäävät oven tuolle puolen. Nappaan kauhan ja heitän vettä puukiukaalle. Voimakkaiden sihausten saattelemana suljen hetkeksi silmäni ja rentoudun oikein kunnolla.

Parin minuutin päästä ovi kolahtaa. ’’Sehän oli nopee käynti. Mikä siinä autossa oli?!’’ huudan silmät kiinni. Vastausta ei kuulu. Luulen, että isä ei vain kuule. Avaan silmäni katsoakseni, kun vastausta ei kuulu. Hieman sumuisen oven lasin läpi näen jonkin henkilön. Henkilö tarttuu saunan oveen ja riuhtaisee sen auki. ’’Kaisa!’’ huudahdan vaistomaisesti. Kaisa seisoo pienen pienen hetken alastomana ovella, kunnes sulkee oven voimalla, kun huomaa, että saunassa onkin joku. ’’Ooksä ihan hullu, porukat voi tulla koska vain!’’ huudan Kaisalle. Hetken on hiljaista. ’’Isä lähti johonkin sadan kilometrin päähän. Menee kuulemma pari tuntia’’ Kaisa sanoo hieman äreällä äänellä.

Yllätyksestä toivuttuani, tajuan, että tämän parempaa tilaisuutta ei varmasti tule. ’’Tota, kuule… Voitashan me saunoa yhdessäkin tai jotain...’’ sanon vihjailevasti. Taas on hiljaista. Elättelen toivoa samalla kun sekunnit kuluu. Kaisa ei sano mitään ja avaa saunan oven. Katson ovelle sydän tykyttäen saunan lämmöstä ja edelleen jännittävästäkin tilanteesta. Olenhan päässyt panemaan omaa rakasta siskoani, mutta silti tilanne kutkuttaa jännän poikamaisella tavalla.

Kaisa seisoo ovella hetken ja sulkee sitten oven. Hän on laittanut hiuksensa ponihännälle. Katson varovasti Kaisan alastonta vartaloa. Katseeni ehtii vaeltamaan hänen tissiensä kautta navan seudulle kun Kaisa nousee ylälauteille viereeni. Istumme vierekkäin, välissämme on ehkä puoli metriä. Kaisa laittaa jalkansa toisen päälle ja nojautuu myös seinään. ’’Kato nyt kun mieles tekee kuitenkin’’ Kaisa töksäyttää. Hymähdän vain takaisin. En malta olla vilkuilematta Kaisaa. Kaisan kädet lepäävät rennosti lauteilla kun hänen litteä vatsansa liikkuu hivenen hengityksen tahdissa.

Katseeni vaeltaa hänen navallaan, jonka kautta siirryn hitaasti kohti alavatsaa. Ei karvan karvaa näy. Kaisalla taitaa olla edelleen posliini. En näe aivan kokonaan jalkoväliä kun hänen jalkansa peittää näkyväisyyden. Korjaan hieman asentoani. ’’Muistakko, kun sillon pienenä oltiin tässä saunassa kahdestaan, sillon kun ei vielä tajuttu NIISTÄ asioista mitään?’’ Kaisa sanoo alkaen muistella menneitä vuosia.

’’Joo, joten kuten’’ vastaan takaisin. ’’Muistakko tossa alatasanteella kun alettiin vertailemaan toistemme paikkoja? Mä koskin sun velttoa pientä kalua ja sä hätkähdit pahasti?’’Kaisa sanoo nauraen ja osoittelee minua. ’’En mä mitää tommosta muista...’’ vastaan vain takaisin. Kaisa nauraa kippurassa vieressäni.

’’Jaa tätä pientä!’’ sanon Kaisalle ja levitän jalkojani hieman, jotta Kaisa näkee kaluni, joka seisoo puolikovana. Kaisa vilkaisee kaluani ja hänen naurunsa laantuu hieman. ’’Aika pieni on edelleen’’ Kaisa töksäyttää. Tuhahdan ja vien käteni Kaisan reisille. Tönäisen häntä niin, että hänen jalkansa avautuvat ja näen hänen pillunsa. Täysin posliiniksi ajeltu jalkoväli. ’’Kyllä se kohta on kunnon jötikkä’’ sanon Kaisalle ja vien käteni nopeasti hänen pillulle. Sormeni tuskin ehtivät koskettamaan Kaisan pillua kun hän työntää käteni sivuun. ’’Hei! Älä nyt!’’ sanon anelevasti.

Kaisa ei sano mitään vaan äkisti ottaa vasemmalla kädellään kalustani kiinni ja runkkaa muutaman kerran. Kaisa vetää esinahan taakse. Kaluni päästä valuu kiimanestettä. Sitten hän kumartuu syliini ja ottaa terskan suuhunsa. Nojaudun samalla hetkellä kuumaan seinään ja alapäässäni alkaa tunnemyrsky kun Kaisan kuumat huulet imevät pienen hetken kaluani. Kaluni jäykistyy täyteen loistoon. Sitten Kaisa päästää irti ja nojaa takaisin seinään ja on kuin ei mitään olisi tapahtunut. ’’Käännyn Kaisaan päin ja kysyn ihmeissäni, että mitä sä oikein pelleilet?’’

Kaisa alkaa kiusoitella minua oikein kunnolla. ’’Sä et taida tietääkään, mitä mä ja mun kaveri viime kesänä tehtiin...’’ Kaisa aloittaa kiusaamiseni. ’’Oltiin mun huoneessa keskustelemassa pojista kun Venla kysy, että onks mua koskaan kiinnostanu tytöt sillä tavalla’’. Mielessäni alkoi raksuttamaan heti mielikuva Kaisa makaamassa jalat leveillään kaverinsa Venlan päällä.

’’Hetken hiljaisuuden jälkeen kysyin sit Venlalta, että kyllä sitä vois vähän kokeilla...’’ Tuijotin Kaisaa suu auki sanomatta mitään. Kaisa tarttuu kauhaan ja heittää hieman vettä kiukaalle. Kiuas sihahtaa lähes yhtä voimakkaasti kuin minä mielessäni, kuvitellen tuon kiimaisen tilanteen. Kaisa korjaa hieman asentoaan lauteilla. ’’Jatka hemmetissä!’’ komennan.

’’No sit me riisuttiin paitamme ja koskettelimme toistemme tissejä. Venlalla oli toisessa nännissä pieni lävistys. Kyllähän ne tissit kivalta tuntu kädessä. No, Venla siinä innostu muakin enemmän ja se riisu rikkinäiset farkkushortsinsa ja pudotti ne nilkkoihin. Alla sillä oli söpöt pinkit stringit.’’ Nyt sä kusetat mua! Vastaan tähän liiankin hyvältä kuulostavaan kertomukseen.

’’Älä sitten usko! Mä lähen...’’ Kaisa sanoo ja alkaa nousta lauteilta. ’’Et varmasti mee mihinkään vaan kerrot lisää!’’ sanon kovaäänisesti ja näen Kaisan timmit pakarat liitäen lauteiden yllä. Kaisa istahtaa sieville pakaroilleen takaisin. ’’Venla riisu sitten alkkaritkin pois. Katselin sen karvatonta jalkoväliä. Venla kysy sitten, että haluanko koskea. Vein käteni hänen jalkoväliin ja sormillani kosketin ekaa kertaa toisen naisen pillua.’’

’’No miltä tuntu?’’ kysyin hieman liiankin tietämättömällä äänensävyllä. Kaisa katosi minua tuima ilme kasvoillaan. ’’No tiukaltahan se tuntu parikymppisen naisen pillu!’’ Kaisa kertoo minulle seksikkäällä äänellä tietäen, että minua kiihottaa tämä ihan sairaasti. Kaluni sykkii kohti saunan paneloitua kattoa. ’’Riisuin sitten itekin alapääni paljaaksi ja levitin jalkani. Venla alkoi kosketella mun sillon kevyen karvan omaavaa jalkoväliä. Olin niin kiimasta märkä, että Venla työnti kolme sormee mun sisään kun makasin selälläni siinä sängyllä. Se tuntu kyllä uskomattoman hyvältä. Hetken siinä jatkettiin ja muutama suudelmakin vaihdettiin, kunnes joku keskeytti meidät. Ei olla sen jälkeen saatu uutta tilaisuutta oikein kunnolla testata toisiamme.’’ Kaisa kertoi äänellä, joka läikäytti sydämeni sykkimään oikein tosissaan.

Nojauduin taas seinään ja huohotin kiimasta soikeena Kaisan vieressä. Kaluni sykki kovaa. ’’Tykkäsit näköjään mielikuvasta’’ Kaisa sanoo virnuileva ilme kasvoillaan ja tökkää etusormellaan kovan kaluni vartta. Kädelläni hennosti sivelen Kaisan vasenta reittä ja sitten selkää. ’’Olisitko niin kiltti, että antaisit edes vähän kättä sisko kulta...’’ sanon Kaisalle kiltillä anelevalla äänellä.

Kaisa vilkaisee minua kysyvällä katseella. Hänen selvästi tekee mieli kaluani vaikka esittää hangoittelevaa. Kaisa sylkäisee vasempaan käteensä ja vie sen kaluni ympärille. Kaisan tarttuessa kovasta varresta alapäästäni lähtee hyvänolonaalto, joka kiertää kertomassa ilosanomaa tulevasta räjäyttävästä orgasmista. Kaisa nojaa syliini kyljellään niin, etten näe kaluani ollenkaan. Oikealla kädelläni hennosti koskettelen hänen timmiä keskivartaloa ja lantiota. Ihoni tanssahtelee Kaisan ihoa vasten kun kämmeneni kulkee hieman notkolla olevan keskivartalon kautta pakaroille. Kouraisen pepusta oikein kunnolla.

Sylkäisen nopeasti oikealle kädelleni ja vien sen Kaisan pakaroiden väliin. Kaisan kädet liikkuvat kalullani tiukassa otteessa. Liukkaalla keskisormella tunnustelen Kaisan peppureikää ja häpyhuulia. Kaisa on litimärkä kertomastaa tarinasta Venlan kanssa. Työnnän heti keskisormeni tiukoista häpyhuulista sisään. Sormeani alkaa ympäröimään tiukka puristus. ’’Aaah, saisimpa työntää kaluni tuonne...’’ sanon puoliääneen. Kaisa varmasti kuulee sen mutta ei reagoi mitenkään. Kaisa puristaa kädellään kovaa kassejani samalla runkaten terskaani. Otan Kaisan ponihännästä kiinni ja nykäisen taaksepäin. ’’Ai! Helvetin paska!’’ Kaisa huudahtaa, päästää kalustani irti ja nousee istumaan. ’’Anteeks! Olen niin kiimassa, että… Se oli vahinko!’’ alan heti selittelemään.

Pyytelen anteeksi varmaan sata kertaa. Samalla kun Kaisa nostaa käsiään ylös korjatakseen hiuksiaan, siirryn eteenpäin ja ala suudella vasemman tissin sivua. Vilkaisen Kaisan kauniita kasvoja. Kasvoille kohoaa väkisinkin hymyn häivähdys. Suutelen Kaisaa kaulalle ja vien vasemman käden hänen vatsalle. Pyörittelen sormea hänen navassaan ja työnnän sormen napaan. Kaisa naurahtaa ja työntää käden pois. Huokailen Kaisan korvaan, että haluan häntä heti.

’’Tule. Mennään vähän viileämpään, tännehän paistuu...’’ Kaisa sanoo kun suutelen hänen kaulaansa. Nousemme lauteilta ja menemme pukuhuoneen puolelle. Suljen saunan oven perässäni. Heppini sojottaa kuin viimeistä päivää. Kaisa seisoo vieressäni ja alkaa runkkaamaan kovaa kaluani. Tuntuu taivaallisen hyvältä kun naisen hento kämmen liikkuu kalun ympärillä, stimuloiden sitä kohti laukeamista. Vien oikean käteni Kaisan pakaroiden väliin ja hieron hänen peppureikäänsä.

’’Okei, mä haluun jo panna sua’’ sanon Kaisalle käskevästi. Nostan Kaisan lantiosta tason päälle. Kaisa levittää jalkansa. Kaikessa kauneudessa hänen jalkovälinsä antautuu minun katseille. Menen Kaisan eteen. Kaisa kietoo molemmat jalkansa vartaloni ympärille. Suutelen häntä voimakkaasti ja puristelen tisseistä. Hänen ihanan pehmeät tissinsä antavat periksi puristuksieni alla. Kovat nännit raapivat kämmeniäni. Kaisa sylkäisee kädelleen ja hieroo syljen kalulleni. Hän ohjaa sykkivän elimeni kohti jalkoväliään. Työnnyn lantiollani minkä pystyn lähemmäs.

Terskani koskettaa häpyhuulia ja työntyy aukosta sisään. Voihkaisen Kaisan voihkinnan sävelessä. Otan Kaisan reisistä kiinni vedän häntä itseäni kohti. Pääsen työntymään syvemmälle. Kiimasta märkä pillun liikkuu kaluni ympärillä.

Jo parin työnnön jälkeen tunnen laukeavani. ’’Hitto sä tunnut hyvältä… Multa tulee jo!’’ ehdin sanoa kunnes vetäydyn Kaisasta ulos. Puristan kaluani ja pidättelen mahdollisimman pitkään. Kaisan jalat koskettelevat molempia kylkiäni kun en pysty enää pidättelemään. Kaisa pitää olkapäästäni kiinni kun syöksen ensimmäisen spermalastin hänen navalleen. Kaisa voihkii kiimasta. Runkkaan ja toinen aalto lähtee liikkeelle. Se on niin voimakas, että lentää Kaisan kasvoille asti. Kaisa kiljahtaa hieman yllätyksestä. Runkkaan loput spermat hänen seksikkäälle vatsalle.

Kumarrun Kaisan päälle ja suutelen häntä kiihkeästi. Samaan aikaan ovi käy. ’’Ootko sä Kaisa täällä? Voisin lähteä sun kanssa sau...’’ Jähmetymme paikoillemme. Kiima ja kiihko vaihtuu peloksi ja kauhuksi. Katsomme toisiamme silmiin jähmettyneinä. Kuin aika olisi pysähtynyt äkisti. Äti seisoo pukuhuoneen ovella ja katsoo meitä. Minua Kaisan jalkojen välissä juuri lauenneena. Nielaisemme molemmat äänekkäästi.

Lue seuraavaksi osa IV.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 41

Katso kaikki kirjoittajan rap novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 41

Subscribe
Notify of

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu